Julkaistu 12.4.2011 15:58
Muokattu 15.4.2011
14:26
Perjantaina 8. huhtikuuta Zuboumban pääkaupungissa Lumbarassa on suuren urheilujuhlan tuntua – siitä huolimatta, että edelliset viikot ovat olleet levottomia ja väkivaltaisuudet ovat lisääntyneet eri etnisten ryhmien välillä.
Ruokapulan ja väkivaltaisuuksien keskellä kansalaisia piristää kansallispeli ”lumb ball”, jonka finaaliottelu on houkutellut Lumbaraan vähemmistöön kuuluvia longonialaisia. Ilo loppuu kuitenkin lyhyeen, kun peli johtaa mellakoihin ja viranomaiset keskeyttävät myös longonialaisten voitonjuhlat. Kaikki longonialaiset tutkitaan perin pohjin ja heidän tavaroitaan takavarikoidaan. Viranomaisten tutkintaan jonotettaessa longonialaisperheet supisevat hämmentyneinä. Naiset rutistavat vauvojaan tiukemmin syliinsä, osa on viimeisillään raskaana.
Kukaan ei tiedä, miten heille tulee käymään.
Paikkakuntana on oikeasti Tampere ja käynnissä on Suomen Punaisen Ristin Messukylän osaston ja Hämeen piirin järjestämä roolipeli, joka vie lukiolaisikäiset nuoret pitkälle pakomatkalle sisäisen konfliktin keskeltä Zuboumban kuvitteellisesta valtiosta. Ennen peliä osallistujat ovat voineet lukea Zuboumba News –lehden nettisivuilta viranomaisten mielivaltaisesta toiminnasta ja sisäisen konfliktin kiristymisestä ennen lumb ball –pelin finaalia. Mitä tämän jälkeen tulee tapahtumaan, on pelinjärjestäjien, mutta myös pelaajien käsissä.
Kun tulevaisuus on paperien varassa
Valintoja joutuu tekemään jo maahanmuuttovirastossa, jonne perheet ohjataan viranomaisten tutkinnan jälkeen. Maasta pakenemista varten tulisi hankkia passi, mutta onko edes toivoa saada sitä viranomaisilta vai kannattaisiko sittenkin luottaa mustan pörssin myyjään?
– Viranomaiset ovat korruptoituneita ja he ottavat passista ainakin 1000 zuonbania. Eivätkä he anna passeja vähemmistöille, väärennettyjä passeja kauppaava nainen kuiskuttelee perheille.
– Minä myyn kahdella sadalla, kavereille satasella.
Viranomaisiin luottavat joutuvat käymään läpi nöyryyttävän terveystarkastuksen ja näyttämään, kuinka kauan he jaksavat pomppia. Odotushuone on tupaten täynnä, eikä jono tunnu liikkuvan mihinkään.
Kello 21.30 virastot suljetaan. Kovakatseinen virkailija ilmoittaa tylysti, että passinhakijoiden tulee yöpyä paikan päällä ja kokeilla aamulla uudestaan.
Tunkkaisen viraston lattialla tuhisee ihmisiä vieri vieressä, kassit ja nyssäkät kainaloissaan ja tyynyinä pään alla. Kunnes 4.30 ilmaa viiltää sireenin ääni ja aikaisemmin virastoissa pyörineet salakuljettajat ryntäävät sisään.
– Tänne hyökätään, teidän on lähdettävä heti. Liikettä!
Perheet kokoavat tavaransa viidessä minuutissa ja juoksevat läpi savun pihalla odottavaan bussiin.
Luottamus koetuksella
Tästä alkaa yhdeksän tuntia kestävä pakomatka, jonka aikana siviilien kohtaamat ihmisoikeusrikkomukset, mutta myös heitä auttavat tahot, tulevat kouriintuntuvan tutuiksi.
Pelaajat kuljetetaan Julkujärven lähistölle, missä perheitä auttavat salakuljettajat lähtevät johdattamaan joukkoaan läpi öisen metsän. Rämpiminen polviin asti upottavassa lumihangesa on raskasta, eikä ole edes varmaa, tietääkö salakuljettaja reitin ja voiko häneen luottaa.
Maanviljelijä Emir Dragilin nelihenkisen perheen pakomatka ei ala hyvin. Sotilaat pysäyttävät heidät, laittavat polvilleen maahan ja kuulustelevat erityisen ankarasti Emirin vaimoa Halimaa. Hänellä on erilainen passi ja sotilaat pohtivat naureskellen, mihin hintaan naisen voisi myydä.
Tilanteesta selvitään rahalla ja matka jatkuu. Aurinko alkaa nousta ja perheen valtaa toivo paremmasta. Turhaan, sillä pian tämän jälkeen salakuljettaja lähtee tarkistamaan reittiä edeltä, mutta ei enää koskaan palaa. Perheen vähäisistä varoista lähes kaikki on menetetty.
- Tahdon kotiin! Emir Dragilin 12-vuotias tytär Qaali parahtaa.
- Tämän jälkeen koti saa aivan uuden merkityksen, isä Emir toteaa synkkänä.
Perheen mukana kulkeva, uusi salakuljettaja Shiti muistuttaa, ettei kotia välttämättä enää ole.
Niin Dragilit kuin myös neljä muuta pakenevaa perhettä törmäävät matkan varrella muun muassa armeijan lapsisotilaisiin, sisseihin ja muihin pakolaisiin, jotka ovat kadottaneet perheenjäsenensä. Turvan tunnetta tarjoaa Punaisen Ristin mobiiliklinikka, jossa tarkastetaan, ovatko raskaana olevat naiset ja heidän lapsensa kunnossa. Myös haavoittunut sotilas otetaan hoidettavaksi – mutta aseet on jätettävä ehdottomasti ulkopuolelle.
Käytännön oppia
Vankilaan jouduttuaan perheet saavat mahdollisuuden kertoa tilanteesta läheisilleen lähettämällä Punaisen Ristin viestin komitean delegaatin kautta. Osallistujat ovat hämillään. Onko tämä oikeastikin mahdollista?
Raskas päivä päättyy Punaisen Ristin pakolaisleirille, missä perheet saavat ruokaa ja heidät rekisteröidään. Uupuneet pakolaiset jakavat telttaleirissä kokemuksiaan ja kertovat niistä myös paikalle saapuneille median edustajille. Oikeassa elämässä perheet joutuisivat todennäköisesti viettämään pakolaisleirillä vielä viikkoja tai kuukausia. Nyt peli vihelletään poikki ja osallistujat kuljetetaan takaisin lähtöpisteeseen Kalkun logistiikkakeskukseen.
Pelaajat käyvät läpi purkukeskustelun, jota vetää Suomen Punaisen Ristin henkisen tuen auttaja. Pelin tarkoituksena on ollut tutustuttaa nuoret omakohtaisen kokemuksen kautta sodan aikana nouseviin humanitaarisiin ongelmiin, mutta purkukeskustelulla varmistetaan, ettei pakomatkan aikana syntyneet ajatukset jää vaivaamaan mieltä.
Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestetty humanitaarisen oikeuden roolipeli toteutettiin täysin vapaaehtoisvoimin ja viikonlopun koitosta oli valmisteltu syksystä lähtien. Osa järjestäjistä oli osallistunut vastaavanlaiseen roolipeliin Norjassa ja kannustusta vastaavanlaiseen toimintaan on tullut Punaisen Ristin komitean puolelta. Komitean mukaan humanitaarinen oikeus pitäisi saada osaksi koulun opetussuunnitelmia nuoria innostavalla tavalla. Tampereella yhteistyöhön lähti Kaarilan lukio, jonka parikymmentä oppilasta saavat roolipelistä opintopisteitä.
– Roolipeli tarjosi myös humanitaarisen oikeuden vapaaehtoiselle mielekkään ja konkreettisen tavan osallistua toimintaan. Hämeen piiri järjesti viime syksynä humanitaarisen oikeuden luentokurssin, joka innosti mukaan runsaasti uusia vapaaehtoisia, roolipelin priimusmoottori Pauliina Sillanpää kertoo.
Ikimuistoinen kokemus
Peliin osallistui noin 50 vapaaehtoista Hämeen piiristä ja muulta Suomesta, toimien muun muassa salakuljettajina, sotilaina, maalihenkilöinä ja muonittajina. Pitkän viikonlopun jälkeen hymy nousi myös heidän kasvoilleen: pelaajien antaman palautteen mukaan pakomatka oli ollut avartava kokemus.
– Olihan se rankkaa ja matkan varrella oli myös epätoivoisia hetkiä, mutta nyt kun miettii, niin oli tämä kyllä hyvä kokemus. Onhan sitä aina tavallaan tiennyt pakolaisista, mutta ei sitä, miltä se tuntuu omalla kohdalla. Pelottavaa on se, ettei tämä ole mitään verrattuna siihen, millaista paeta oikeasti sodan keskeltä, 12-vuotiasta Qaali-tyttönä kulkenut Jenna Järvinen kertoo.
Samaan perheeseen kuulunut Essi Laurila piti siitä, että peli vedettiin kokonaan englannin kielellä. Kaikkia pelaajia tämä ei miellyttänyt, mutta kielivalinnallekin on syynsä.
– Tämä tuo kokemuksen avuttomuudesta, kun ei voi käyttää omaa kieltään. Oppimisen kannalta omakohtainen kokemus on tärkeää ja esimerkiksi rasismi kumpuaa usein tietämättömyydestä. Tämä roolipeli oli eräänlainen kokemusmatka, turvallisessa ympäristössä, Sillanpää kertoo.
Kalkussa jokainen rasti käydään läpi humanitaarisen oikeuden kannalta ja pelaajille kerrotaan, miksi esimerkiksi heidän tavaroitaan takavarikoitiin: ihmisoikeudet ovat voimassa myös konfliktitilanteissa, mutta tuolloin niiden soveltamista voidaan rajoittaa.
Seuraavana päivänä pelaajat saavat vielä verrata kokemuksiaan todellisuuteen, kun Irakista Saddam Husseinin aikaan paennut nainen kertoo kokemuksistaan: siitä, mitä oli jättää kotimaansa pikkutyttönä.
Lumihangessa rämpiminen märin jaloin oli sittenkin aika pientä.
Pidempi reportaasi humanitaarisen oikeuden roolipelistä julkaistaan syyskuussa julkaistavassa Avun maailmassa. Haluatko saada sen kotiisi ja tukea samalla humanitaarista työtämme? Liity jäseneksi jo tänään!
Lue lisää humanitaarisesta oikeudesta
Kuvat: Niklas Meltio
lähetä
tulosta