Neulo Apupupu kriisin keskellä oleville lapsille

Julkaistu 14.8.2006 9:30
Muokattu 17.10.2006 16:32

apupupu.jpgApupupu-pehmolelu on tarkoitettu lapsille, jotka kaipaavat iloa ja turvaa esimerkiksi katastrofin keskellä. Apupupua ei voi ostaa eikä myydä. Sen voi vain antaa tai saada. Innokkaan neulojan Anu Harkin suunnitteleman Apupupun ideana on helppo valmistusohje ja kuljetettavuus.

Apupupun voi neuloa kuka tahansa, esimerkiksi koululaiset käsityötunnilla. Apupupulle on vain muutamia vaatimuksia. Kaikkien pupujen pitää olla ohjeen mukaisesti tehtyjä.

Materiaalin on oltava vähintään 70-prosenttista villaa, jotta pupun voi pestä kylmällä vedellä. Villa myös puhdistaa itse itseään. Täytteen pitää olla EU:n hyväksymää polyesterivanua. Useimmiten kaikki käsityöliikkeiden myymä vanu on EU:n hyväksymää.

Pupussa ei saa olla irtoavia osia, kuten nappeja, neppareita tai kankaasta tehtyjä osia. Pupulle kuuluu kaulaliina, joka on kiinnitettävä ompelemalla niskaan. Kasvot on tehtävä neulomalla tai kirjailemalla.

Apupupun valmistusohje löytyy oheisesta liitetiedostona. Ohje julkaistaan myös Kotiliesi- ja Moda-lehdissä sekä Anu Harkin tekemässä Puikoissa!–kirjassa.

Valmiin Apupupun voi postittaa Suomen Punaisen Ristin logistiikkakeskukseen (Kalkun kehätie 4, 33330 Tampere). Sieltä Punainen Risti toimittaa pehmolelut eteenpäin apua tarvitseville.

Voit kysyä Apupupun toimittamisesta perille myös lähimmästä Punaisen Ristin piiritoimistosta, Kontti-kierrätyskeskuksesta tai kirpputoreilta.




Psykologi Kirsti Palonen:
"Pehmolelu on meille äärimmäisen tärkeä työväline" 

– Pehmoleluilla on äärettömän tärkeä merkitys tehtäessä työtä pahasti traumatisoituneiden lasten parissa, sanoo psykologi Kirsti Palonen, joka toimii Suomen Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmän jäsenenä. Hän on tehnyt paljon terapiatyötä lasten kanssa niin Suomessa kuin maailmallakin.

– Piirtäminen, tarinoiden kertominen pehmoleluille ja monet leikit ovat lasten luonnollinen tapa purkaa omia järkyttäviä kokemuksiaan. Tässä työssä pehmolelu on äärettömän tärkeä työväline, Palonen sanoo. Hän pitää Anu Harkin Apupupu-ideaa erittäin tervetulleena.

Apupupun esikuva on Trauma Teddy. Australian ja Iso-Britannian Punainen Risti ovat vuosien ajan jakaneet Trauma Teddyä, neulottua nallea. Se on tarkoitettu kriisissä oleville lapsille, olivatpa he katastrofialueilla tai sosiaalihuollon piirissä.

Trauma Teddy on ollut yksi Punaisen Ristin toimittamista avustustarvikkeista niin maanjäristyksen uhreille, tsunamiorvoille kuin kotimaankin kriisissä oleville lapsille. Nallet päätyivät myös moneen kotiin New Yorkin terrori-iskujen jälkeen syyskuussa 2001.

Trauma Teddyn lohduttava, terapeuttinen vaikutus on niin suuri, että niitä käytetään myös vanhusten huollossa ja mielenterveyspotilaiden kanssa. Neulenalle on lopulta tarkoitettu kaikille, jotka kaipaavat iloa ja turvaa.

Kuva: Juliana Harkki