Nälkäpäivä-kerääjiä tarvitaan kaduille ja verkkoon Valkeakoskella!

25.9.2020 9:00 to 26.9.2020 15:00
Location:
Apiankatu 4, 37600, Valkeakoski
Tapahtuman tyyppi: 
  • Keräykset
Järjestäjä: 

Punaisen Ristin Valkeakosken osasto kutsuu kaikki mukaan lipas- ja digikerääjiksi Nälkäpäivään 25.-26. syyskuuta. Tuntikin kerääjänä on arvokas apu.

Punaisen Ristin suurin valtakunnallinen keräys Nälkäpäivä järjestetään Valkeakoskella perjantaista lauantaihin 25.–26.9.2020. Nälkäpäivänä kerätään varoja Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon, josta autetaan katastrofien ja konfliktien uhreja Suomessa ja maailmalla.

Lipas- ja digikerääjänä kuka tahansa voi auttaa pelastamaan ihmishenkiä. Esimerkiksi 15 eurolla saadaan hedelmäpuita omavaraiseen ravinnonsaantiin. Jo yksikin tunti kerääjänä on merkittävä apu. Kerääjälle jää hyvä mieli.

Viime vuonna keräykseen Valkeakoskella osallistui yhteensä 60 henkilöä, jotka keräsivät yhteensä 4100 euroa hädänalaisten ihmisten auttamiseen.

Tänä vuonna keräystä järjestetään poikkeuksellisissa oloissa koronan vuoksi. Valmistaudumme toteuttamaan lipaskeräyksen mahdollisimman turvallisesti ja myös perumaan sen tautitilanteen niin vaatiessa. Nälkäpäivään voi kuitenkin aina osallistua keräämällä lahjoituksia digitaalisesti! Keräämisestä saa palkkioksi hyvän mielen ja tiedon siitä, että on oikeasti auttanut muita. Toivotamme kaikki tervetulleeksi, aiempaa kokemusta ei tarvita! kehottaa Punaisen Ristin Valkeakosken osaston keräysjohtaja Pertti Rantanen.

Kerääjäksi voi ilmoittautua Valkeakosken osaston keräysjohtaja Pertti Rantaselle (p. 0400 644533) tai osoitteessa nälkäpäivä.fi. Keräyspäivinä lippaan voi hakea myös ilman ennakkoilmoittautumista Apiankatu 4 sijaitsevasta keräyspisteestä klo 9 - 15.

Digikerääjäksi voi ilmoittautua osoitteessa www.nälkäpäivä.fi

Lisätietoja:

Pertti Rantanen
Suomen Punainen Risti, Valkeakosken osasto
p. 0400 644533
peke.a.rantanen@gmail.com