YDIN - Yhdenvertaisuutta järjestöjen vapaaehtoistyöhön!

 

PROJEKTI ON PÄÄTTYNYT 30.6.2010.

 

YDIN-PROJEKTI

Me kaikki olemme joissain tilanteissa "toisia", erilaisia. Mutta järjestömaailmassakaan sen ei pidä estää meitä saamasta jotain palvelua tai osallistumasta johonkin toimintaan. 

YDIN on huhtikuussa 2009 käynnistynyt ja kesäkuuhun 2010 jatkuva Suomen Punaisen Ristin projekti, joka tukee suomalaisia järjestöjä yhdenvertaisuussuunnittelun kehittämisessä. SPR:n ohella toimintaansa projektin puitteissa kehittävät mm. Marttaliitto ry, Suomen Liikunta ja Urheilu ry ja Väestöliitto ry. Projektia rahoittaa Euroopan unionin kotouttamisrahasto.

YDIN-projekti lähestyy kansalaisjärjestöjen yhdenvertaisuussuunnittelua ennen kaikkea Suomessa asuvien ns. kolmansien maiden kansalaisten osallisuuden näkökulmasta. Yhdenvertaisuuden periaatteiden mukaisesti projekti kuitenkin kannustaa järjestöjä ymmärtämään yhdenvertaisuuden laajimmassa mahdollisessa merkityksessä.

Projektin yhtenä keskeisenä päämääränä on perinteisissä järjestöissä tehtävän vapaaehtoistyön tukeminen. Järjestöjen toiminta tarvitsee monipuolisia taitoja ja elämänkokemuksia.
Vapaaehtoistyö järjestöissä voi puolestaan tarjota mielekästä sisältöä elämään monenlaisissa tilanteissa oleville ihmisille. Maahanmuuttajalle vapaaehtoistyö voi olla merkittävä tuki kotoutumisessa uuteen maahan. Kuten palkkatyökin se tarjoaa mahdollisuuden oppia kieltä ja saada kontakteja kantaväestöön. Toisaalta osallistumalla järjestöjen toimintaan jäseninä, vapaaehtoisina, luottamushenkilöinä ja työntekijöinä maahanmuuttajat, kuten muutkin "erityisryhmät", voivat vaikuttaa järjestöjen toimintaan.

YDIN-projekti parantaa järjestöjen valmiuksia ottaa vastaan, tukea, kehittää ja hyödyntää avoimelle tai epäsuoralle syrjinnälle alttiisiin ryhmiin kuuluvien ihmisten osaamista toiminnassaan. Projekti järjestää vapaaehtoistyöhön liittyviä keskustelutilaisuuksia sekä koulutuksia, työpajoja ja seminaareja, jotka käsittelevät muun muassa internetin ja fyysisen ympäristön esteettömyyttä, kulttuurienvälistä viestintää ja yhdenvertaisuusstrategiaa. Projekti pyrkii myös edistämään paikallistasolla SPR:n osastojen ja kumppanijärjestöjen toimijoiden yhteistyötä erityisesti maahanmuuttajien yhdistysten kanssa.

Kyse ei ole monimutkaisesta asiasta:  Yhdenvertaisuus on huomioon ottamista!

Yhteydenotot:

Järjestö- ja nuorisotiimi
Suomen Punainen Risti


 EU-logo.jpg

YDIN-projektin yhdenvertaisuustyötä
rahoittaa EUn kotouttamisrahasto.