Punainen risti - kansainvälinen suojamerkki ja järjestön tunnus
sivu 1 / 2 Edellinen | Seuraava

suojamerkki_oik_kuva.jpgPunainen risti ei ole pelkästään Punaisen Ristin liikkeen tunnus. Se on myös maailmanlaajuisesti tunnustettu suojamerkki, joka suojaa konfliktitilanteissa valtuutettuja avustustyöntekijöitä, ja lääkintälaitoksia ja -kuljetuksia, niiden henkilökuntaa ja potilaita.

Punaisen Ristin merkin käyttäminen on niin sodan kuin rauhankin aikana tarkoin säädelty. Täältä saat perustiedot punaisen ristin merkin käyttötavoista, asemasta ja historiasta.

Mitä punaisen ristin käyttö merkitsee?

Punaisella ristillä, punaisella puolikuulla tai punaisella kristallilla merkittyjä rakennuksia, kulkuneuvoja ja henkilöitä on kaikissa olosuhteissa suojeltava ja kunnioitettava. Merkin suojassa ei saa harjoittaa minkäänlaista sotilaallista toimintaa.merkitx3.gif

Punaisen ristin, punaisen puolikuun tai punaisen kristallin on suojamerkkinä oltava alkuperäisen muotoinen ja pohjan on aina oltava valkoinen. Ristiin, puolikuuhun, kristalliin tai valkoiseen pohjaan ei saa lisätä mitään eikä suojamerkin yhteyteen saa liittää tekstiä.

Käytännössä kaikki valtiot ovat sitoutuneet noudattamaan vuoden 1949 Geneven sopimuksia, joissa säädellään suojamerkin kansainvälisoikeudellinen asema. Näitä sopimuksia täydentää kunkin valtion oma lainsäädäntö. Valtiot ovat myös velvollisia valvomaan, että punaista ristiä koskevia määräyksiä noudatetaan.

Suojamerkki ja järjestötunnus

Punainen risti ja punainen puolikuu ovat myös järjestön tunnuksia. Tällöin puhutaan merkin ilmaisevasta käytöstä.

tunnuksena_oik_kuva.jpg

Merkkiä voivat käyttää toimintansa yhteydessä Punaisen Ristin ja Punaisen Puolikuun kansalliset yhdistykset ja Punaisen Ristin kansainväliset järjestöt. 

Järjestön tunnuksena merkkiä käytetään suhteellisen pienenä ja sen yhteyteen liitetään järjestön nimi. Kirjoitusta tai muuta kuviointia ei saa olla itse ristissä tai puolikuussa. Ilmaisevassa käytössä punaisen kristallin sisään voidaan laittaa punainen risti, punainen puolikuu, tai punainen Daavidin tähti, yksin tai yhdessä toisten merkkien kanssa.

Aseellisen selkkauksen aikana Punaisen Ristin kansallinen yhdistys voi jatkaa järjestön toimintaa ilmaisevan merkin käyttöä. Tällöin on kuitenkin selvästi erotettava toisistaan merkin ilmaiseva käyttö ja sen käyttäminen suojamerkkinä.

Punainen risti, punainen puolikuu tai punainen kristalli järjestön tunnuksena kuvastaa sitä, että Punaisen Ristin liikkeen osat toimivat sopusoinnussa järjestön vahvistettujen periaatteiden kanssa.

Milloin merkkiä saa käyttää?

missakaytto_oik_kuva.jpgAseellisen selkkauksen aikana punaista ristiä, punaista puolikuuta tai punaista kristallia saavat suojamerkkinä käyttää puolustusvoimien lääkintälaitos sekä viranomaisen valtuuttamat lääkintähenkilöt, kulkuneuvot ja sairaalat. Punaisen Ristin kansallinen yhdistys voi käyttää tunnustaan suojamerkkinä ainoastaan viranomaisen suostumuksella.

Punaisen Ristin kansalliset yhdistykset saavat käyttää pienikokoista punaista ristiä rakennuksissa, tapahtumissa, ensiapupäivystyksissä ja vaatetuksessa. Tällöin punaisen ristin tarkoituksena ei ole suojella vaan kertoa Punaisen Ristin toiminnasta. Joissain tapauksissa, kuten Punaisen Ristin ensiapupäivystyksissä, voidaan käyttää suurempaa merkkiä tunnistamisen helpottamiseksi.

Kansainvälisen Punaisen Ristin järjestöillä ja niiden työntekijöillä on aina oikeus käyttää työssään isokokoista punaisen ristin merkkiä. Puolustusvoimien lääkintälaitoksella on kaikissa oloissa, niin sodan kuin rauhan aikana, oikeus käyttää punaisen ristin suojamerkkiä.

Kaikki muu punaisen ristin käyttö on luvanvaraista. Esimerkiksi sairaankuljetusajoneuvot sekä sairaalat ja terveysasemat, jotka antavat ilmaista apua, voivat käyttää punaista ristiä tunnusmerkkinään vain sosiaali- ja terveysministeriön ja Suomen Punaisen Ristin luvalla. Liikennemerkeissä voidaan punaista ristiä käyttää opasteena tällaisiin sairaaloihin ja terveysasemiin.



sivu 1 / 2 Edellinen | Seuraava