Julkaistu 9.1.2012 12:15
Punaisen Ristin Kontti-tavaratalo avataan torstaina 12.1. klo 10, osoitteessa Teollisuustie 13. Kontti-päällikkö Sanna Niska-Grönroosin mukaan uudet tilat ovat aiempaa isommat ja toimivammat.
Kontti palvelee asiakkaita jatkossa laajennetuin aukioloajoin: maanantaista perjantaihin klo 9-18 ja lauantaisin klo 9-15. Ihan normaali arkeen Kontissa ei kuitenkaan päästä heti avajaispäivänä, sillä avajaisia vietetään juhlatunnelmissa.
- Punaisen Ristin maskotti, Reddie-koira, on mukana ilahduttamassa lapsia ja tarjoamme täytekakkukahvit kävijöille, Niska-Grönroos kertoo.
Muutto aiheutti erityisjärjestelyjä esimerkiksi lahjoitustavaran vastaanottoon. Avajaisista lähtien lahjoituksia otetaan vastaan totuttuun tapaan myymälän aukioloaikoina ja noutopalvelu toimii normaalisti. Kontti ottaa jatkuvasti vastaan puhdasta ja ehjää tavaraa: vaatteita, kodin käyttötavaroita, lasten tarvikkeita, urheiluvälineitä, astioita, kirjoja ja huonekaluja.
- Ikävä kyllä, joskus lahjoitusten joukossa on myös likaisia ja rikkinäisiä tavaroita tai vaatteita. Niille meillä ei ole käyttöä vaan ne päätyvät kaatopaikalle ja jätekustannukset pienentävät Kontin tuottoa, Niska-Grönroos pahoittelee.
Osa Konttiin lahjoitetuista vaatteista päätyy Punaisen Ristin logistiikkakeskuksen kautta vaateapuna kriisialueille. Punainen Risti lähettää kansainväliseen vaateapuun arkivaatteita, joilla on käyttöikää jäljellä. Lisäksi vaatteiden on oltava tarkoituksen mukaisia kohdemaassa. Kansainvälisen vaateavun laatuvaatimukset ovat erittäin tiukat, sillä kriisialueilla ei ole mahdollisuutta vaatteiden pesemiseen tai korjaamiseen. Vaateavun kriteerit otetaan jo Kontissa huomioon. Logistiikkakeskukseen lähetetään Kontista vain esilajiteltuja, kansainväliseen vaateapuun soveltuvia vaatteita.
SPR:n Rovaniemen Kontti
Teollisuustie 13
96320 Rovaniemi
Avoinna
12.1. klo 10-18
13.1. lähtien: ma-pe 9-18, la klo 9-15
Kontti-kierrätystavaratalot
Konttilahjoitukset
Lahjoitusten kiertokulku
Do it yourself by Kontti
Kontit:
Joensuu
Kuopio ja Siilinjärvi
Lahti
Lappeenranta
Oulu
Pori
Rovaniemi
Tampere
Turku
Ketjuhallinto
Kontti-ketju lyhyesti
Työllistäminen
Väylä tulevaisuuteen (ESR)
Vapaaehtoistyö
Menneet kampanjat:
Nuorisokampanja
Kierrätyskärki
Palaute
