Laajentuneen Kuopion Kontin avajaiset 26.1.2012

Julkaistu 24.1.2012 10:10

Uudistuneen Punaisen Ristin Kuopion Kontti-tavaratalon avajaisia vietetään torstaina 26.1. Avajaispäivänä Kontti tarjoaa pullakahvit kaikille kävijöille klo 10-17.

Kontti-päällikkö Anna-Reeta Buchenin mukaan laajennus mahdollisti Kontti-tavaratalon uudistumisen. Myyntiosastojen paikkoja on vaihdettu ja avajaispäivänä käyttöön otetaan Kontin uutuus, Kilomyymälä.

Kilomyymälässä tavaroita ja vaatteita myydään kilohinnalla poikkeuksena muiden myyntiosastojen kappalehinnoitteluun.

  • Kilomyymälän tuotevalikoima koostuu esimerkiksi toiselta myyntiosastolta poistetuista tuotteista, ei-sesonginmukaisista tuotteista ja uusiomateriaaliksi soveltuvista tuotteista, Buchen kertoo.

Laajennusprojektin aikana osa tiloista oli pois käytöstä, mutta myymälää ei jouduttu sulkemaan kokonaan. Buchenin mukaan remonttiprojektin aiheuttama epämukavuus kannatti kestää, sillä laajennuksen myötä myymäläkäyttöön saatiin noin puolet enemmän tilaa.

  • Saamme esille runsaammin tavaraa. Varsinkin huonekalut, astiat ja sisustustavarat saivat kauan kaivattua lisätilaa, Buchen iloitsee.

Kontin myymälätilat ovat nyt väljemmät ja Kontin käyttöön soveltuvammat. Muutoksia tapahtui sekä myymälän puolella, että henkilökunnan tiloissa.  

 

SPR:n Kuopion Kontti-tavaratalo
Leväsentie 21
70780 Kuopio

Avoinna: ma-pe 9-18, la 9-15