Koleratartuntojen määrä Zimbabwessa kasvaa edelleen

Julkaistu 6.2.2009 13:29
Muokattu 4.3.2009 13:44

Punainen Risti levittää tietoa, miten koleran voi välttää ja miten koleraan sairastunutta tulee hoitaa. Kolerahoitopisteisiin jaetaan hoitotarvikkeita ja zimbabwelaisille jaetaan puhdasta juomavettä ja ruokaa. On alueita, joilla on saavutettu tuloksia ja kolera on saatu kuriin, mutta suuressa osassa maata epidemia leviää ja avun tarve kasvaa.

Eri puolille Zimbabwea on perustettu yhteensä 250 kolerahoitopistettä. Tartuntoja on raportoitu jo yli 64 000 ja koleraan on kuollut helmikuun alkuun mennessä lähes 3 300 ihmistä.

Punainen Risti jakaa ruokaa yli 260 000 zimbabwelaiselle. Kuvassa maissisäkkejä ja ruokaöljypulloja.Punaisen Ristin kansalliset yhdistykset ympäri maailmaa ovat lähettäneet Zimbabween avustustyöntekijöitä ja avustustarvikkeita. Eri puolilta maailmaa on lähetetty ammattilaisia auttamaan juomaveden puhdistuksessa ja jakelussa. Muutamassa kuukaudessa Punainen Risti on puhdistanut noin 13 miljoonaa litraa juomavettä.

Zimbabwen Punaisen Ristin vapaaehtoiset kiertävät ovelta ovelle kertomassa, että koleran voi välttää hyvällä hygienialla ja että koleraan sairastuneen pitää saada nestettä. Lisäksi he jakavat ihmisille saippuaa. Periaatteessa koleran välttäminen on helppoa, mutta käytännössä hyvin haastavaa.

- Jos ihmiset ovat jo vuosia tottuneet hakemaan juomavetensä tietystä kaivosta, heidän voi olla vaikea uskoa, että juuri sen kaivon vesi on kolerabakteerin saastuttamaa, kertoo kansainvälisen Punaisen Ristin Matt Cochrane.

- Pelkkä juomaveden puhdistaminen ei siis riitä. Myös paikallisten vapaaehtoisten tekemä valistustyö on äärimmäisen tärkeää, Cochrane jatkaa.

Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijä Keijo Saarinen pystyttää telttaa yhdessä zimbabwelaisten kollegoidensa kanssa.Suomesta lääkkeitä, sänkyjä ja telttoja

Suomen, Norjan ja Japanin Punaisten Ristien avustustyöntekijät ovat joulukuusta lähtien jakaneet Zimbabwen terveysviranomaisten perustamiin kolerahoitopisteisiin avustustarvikkeita.

- Toimme Suomesta mukanamme telttoja, joita olemme jakaneet niihin kolerahoitopisteisiin, jotka on perustettu hyvin huonokuntoisiin rakennuksiin tai kouluihin, sanoo Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijä Marla Nykyri.

Lue lisää Zimbabwen koleraepidemiasta ja Suomen Punaisen Ristin työstä alueella.

Apuasi tarvitaan Zimbabwessa. Lahjoita katastrofirahastoon:

Lahjoita netissä


Katastrofirahaston tilinumerot:
(Merkitse lahjoituksesi viestikenttään: Zimbabwe)
Nordea 221918-68000
Sampo 800019-225005
Okopankki 578007-111649
Aktia 405511-11397
Suupohjan Osuuspankki 473047-230189
Handelsbanken 313130-1199025
Tapiola 363630-1970110

Lahjoituspuhelimella yleislahjoitukset Katastrofirahastoon:

0600 12220 (19,95 € / puhelu + pvm)

0600 12210 (9,85 € / puhelu + pvm)