Julkaistu 23.12.2008 8:00
Muokattu 8.1.2009
16:29
Suomen Punaisen Ristin kolerasairaala työntekijöineen on löytänyt tukikohdan Itä-Zimbabwesta Manican alueelta Mutaren kaupungista. Kaikki 15 avustustyöntekijää ovat jo Zimbabwessa ja heistä 4 Mutaressa järjestelemässä sairaalan vastaanottoa. Loput matkustavat perässä niin pian kuin kuljetus järjestyy. Tiistaina saataneen myös sairaalatarvikkeet lähtemään paikan päälle.
- Avustustyöntekijät neuvottelevat parastaikaa käytännön järjestelyistä paikallisten terveysviranomaisten kanssa. Asetumme osaksi yleissairaalaa, joka on toimiva mutta huonokuntoinen. Me voimme järjestää sinne tarvittaessa 65 potilasvuodetta kolerasairaita varten, Suomen Punaisen Ristin terveydenhuollon neuvonantaja Hannele Virtanen kertoo Hararesta.
Toistaiseksi koottavat vuoteet pidetään varastossa. Jos uudet kolerapotilaat tarvitsevat niitä kipeämmin lähialueen terveysasemilla, ne lähetetään sinne.
- Suomen Punaisen Ristin liikkuva katastrofiyksikkö on hyvin käytännöllinen tällaisissa muuttuvissa tilanteissa.
Suurin tarve on kiertävällä klinikalla, joka kulkee kylästä toiseen. Kyläläisille annetaan terveysvalistusta, vedenpuhdistustabletteja, suola-sokeriliuosta ja saippuaa. Samalla kerrotaan, milloin pitäisi hakeutua hoitoon ja mistä hoitoa on saatavilla. Terveyspalveluista, tarvikkeista ja henkilökunnasta on suuri pula koko maassa. Esimerkiksi Manican alueella on monia kolerapesäkkeitä, joissa apua tarvitaan kipeästi. uusia pesäkkeitä syntyy koko ajan, joten terveyspalvelujen liikkuvuus on tärkeätä.
- Manican alueella on kyliä, joissa ei toistaiseksi ole koleraa ollenkaan. Sitten on kyliä, joissa on yli 200 sairastunutta ja perheitä, joista on kuollut 2-3 perheenjäsentä.
Vettä on saatavilla, mutta ongelmana on sen laatu. Viemärit ovat heikossa kunnossa ja ylikuormitettuja, niitä ei ole pystytty tyhjentämään. Vaikka käytössä olisi vesivessoja, ne ovat niin täynnä, että niitä ei voi vetää. Koleran leviämisen riski on suuri, kun sadekausi alkaa ja viemärit tulvivat yli.
Tilannetta vaikeuttaa se, että Zimbabwessa on paljon hi-virusta sekä aliravitsemusta.
Kolerasairaalan ja kiertävän klinikan pystyttämistä odotellessa jaetaan paikallisen Punaisen Ristin työntekijöiden ja vapaaehtoisten kanssa tietoa koleran ehkäisystä. Ihmisiä kehotetaan juomaan paljon vettä ja käyttämään annettuja vedenpuhdistustabletteja.

