Julkaistu 23.1.2009 13:24
Muokattu 4.3.2009
13:44
- Toimimme maanlaajuisesti kaikilla niillä alueilla, joilla koleratapauksia on havaittu, kertoo Zimbabwen Punaisen Ristin pääsihteeri Emma Kundishora.
- Punaisen Ristin vapaaehtoiset kiertävät kylissä, puhdistavat juomavettä ja vievät tietoa koleran välttämisestä ja hoitamisesta, Kundishora jatkaa.
Suomalaiset rekrytoivat, kouluttavat ja jakavat avustustarvikkeita
Kymmenen Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijää kiertää edelleen Mutaren alueella Itä-Zimbabwessa jakamassa sairaanhoitotarvikkeita kolerahoitopisteisiin ja kouluttamassa Zimbabwen Punaisen Ristin vapaaehtoisia. Suomalaiset aloittivat työnsä joulukuussa ja jatkavat työtä kolera-alueella vielä ainakin kolme kuukautta.
- Me teemme yhteistyötä yli 130 Zimbabwen Punaisen Ristin vapaaehtoisen kanssa. Ja jatkuvasti rekrytoimme ja koulutamme lisää. Lisäksi vierailemme kylissä ja kodeissa jakamassa tietoa kolerasta, kertoo sairaanhoitaja Eeva Matsuuke.
- Joissakin kylissä olemme saaneet todistaa koleratapausten vähenemistä ja jopa loppumista. Valitettavasti näin ole ei ole kaikkialla. Ikävä kyllä täällä on vielä monia paikkoja, joissa koleraa esiintyy paljonkin, Matsuuke jatkaa.
Lue lisää Zimbabwen koleraepidemiasta ja Suomen Punaisen Ristin työstä alueella.
Apuasi tarvitaan Zimbabwessa. Lahjoita katastrofirahastoon:
Lahjoita netissä
Katastrofirahaston tilinumerot:
(Merkitse lahjoituksesi viestikenttään: Zimbabwe)
Nordea 221918-68000
Sampo 800019-225005
Okopankki 578007-111649
Aktia 405511-11397
Suupohjan Osuuspankki 473047-230189
Handelsbanken 313130-1199025
Tapiola 363630-1970110
Lahjoituspuhelimella yleislahjoitukset Katastrofirahastoon:
0600 12220 (19,95 € / puhelu + pvm)
0600 12210 (9,85 € / puhelu + pvm)
Kuva: Eeva Matsuuke
