Kotimaan apu alkoi evakuoinnista

Julkaistu 16.12.2010 10:00
Muokattu 16.12.2010 16:30

Evakuontilennoilla Suomeen tuotiin Thaimaasta noin 3300 henkilöä.

Suomen Punainen Risti oli mukana tsunamiavussa alusta saakka. Salamavauhdilla matkaan lähetetty klinikka avustustyöntekijöineen oli perillä Sri Lankassa jo seuraavana päivänä.

Jo tsunamia seuraavan päivän iltana matkaan kohti Thaimaata lähti myös ensimmäinen suomalaisten evakuointiryhmä. Suomen Punaisen Ristin 45 avustustyöntekijää työskentelivät Thaimaassa viikon ajan hyökyaallon jälkeen. He etsivät, hoitivat ja saattoivat evakuointilennoilla kotiin suomalaiset matkailijat, joista moni oli menettänyt läheisensä.Suomalaiset matkailijat evakuoitiin Thaimaasta kotimaahan, osa pahoin loukkaantuneena.

Suomessa Punaisen Ristin vapaaehtoiset ensiapuryhmät ja psykologit päivystivät vastaanottamassa evakuoituja Helsinki-Vantaan lentokentällä tammikuun 5. päivään asti. Vaateapua jaettiin 500 ihmiselle. Lisäksi organisoitiin henkisen tuen puhelinpäivystys sekä kriisitapaamisia. Avustustyöhön osallistui Helsingin ja Uudenmaan alueella 160 Punaisen Ristin vapaaehtoista.


Akuutin vaiheen jälkeen vertaistukea

Kun akuutista kriisin vaiheesta oli selvitty, käynnistettiin vertaistuen ohjelma tsunamissa läheisensä menettäneille. Kevään ja kesän 2005 aikana järjestettiin viisi valtakunnallista tukitilaisuutta, joihin osallistui noin 350 menehtyneen ja kadonneen omaista. Tilaisuuksien ohjelmasta vastasivat Punaisen Ristin psykologien valmiusryhmään kuuluneet kriisityön ammattilaiset.

Ensimmäiseen tsunamin vuosipäivään jouluna 2005 varauduttiin Punaisen Ristin psykologien auttavalla puhelimella. Henkisen tuen puhelin päivysti joulupäivästä tapaninpäivän yli.

Vertaistukihanke jatkui vuoteen 2007. Vuosien 2005–2007 välillä viisi omaisten ryhmää kokoontui neljänä viikonloppuna purkamaan kokemuksiaan psykologien kanssa. Tilaisuuksissa oli mukana 320 suomalaista, joista neljännes oli lapsia. Suurin osa katastrofirahaston kotimaahan tarkoitetuista tsunamilahjoituksista käytettiin tuen antamiseen omaisille. Kotimaan tsunamiapuun käytettiin yhteensä 1,4 miljoonaa euroa.

Suomen Punaisen Ristin vertaistuen hanke tsunamissa läheisensä menettäneille oli yksi suurimmista vertaistuen hankkeista Suomessa.

Suomalaisia menehtyi tapaninpäivän 2004 tsunamissa yhteensä 179 ja loukkaantui noin 250. Tsunamialueella oli 3700 suomalaista. Evakuointilennoilla saapui Suomeen noin 3300 henkilöä.

Lue lisää vertaistuen hankkeesta


Apuasi tarvitaan!
Avustustyömme rahallinen tukeminen on yksinkertainen ja tehokas tapa auttaa katastrofien uhreja. Lahjoittamalla katastrofirahastoomme olet mukana varmistamassa, että voimme auttaa nopeasti silloin kun apua tarvitaan.
Tee lahjoitus katastrofirahaston tilille numero 221918-68000
IBAN: FI06 2219 1800 0680 00, SWIFT/BIC: NDEAFIHH

Lahjoita netissä 

email lähetä | tulosta

Suomen Punaisen Ristin laaja tsunamiavun ohjelma on kuuden vuoden jälkeen lähes valmis.

Takaisin aloitussivulle