Yksittäisistä maista Indonesia kärsi vuoden 2004 tsunamikatastrofissa pahimmat iskut. Kaikkiaan 130 000 ihmistä menehtyi ja 37 000 katosi. Puoli miljoonaa ihmistä Acehin maakunnassa ja Niasin saarilla menetti kotinsa.
Suomen ja Sveitsin Punaisen Ristit tukivat uuden koulun rakennuttamista Acehin läänissä Siglissä. Rakennusprojekti alkoi kesällä 2009 ja valmistui heinäkuussa 2010, jolloin koulu luovutettiin käyttöön. Koulun yhteyteen rakennettiin myös kaksi asuntolaa.
Valmiissa rakennuksissa koulutiensä pääsi aloittamaan 350 tyttöä ja poikaa. Talot suunniteltiin kestämään mahdollisimman hyvin maanjäristyksiä, joita sattuu alueella usein.
Avustustyöntekijöitä ja terveysalan asiantuntijoita paikalle
Välittömästi tsunamikatastrofin jälkeen Suomen Punainen Risti lähetti Acehiin kolme avustustyöntekijää ja myöhemmin kaksi terveysalan asiantuntijaa. Suomalaisten lahjoittajien apua on kanavoitu perille kansainvälisen Punaisen Ristin kautta.
Järjestö on auttanut paikallisia ihmisiä rakentamaan ja kunnostamaan koteja ja sairaaloita sekä parantanut alueen vesi- ja viemärijärjestelmiä. Indonesian Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat vahvistaneet kylien katastrofivalmiutta esimerkiksi järjestämällä ensiapukoulutuksia.
Tsunamista toipuminen on ollut erityisen vaikeaa Acehissa alueen sotaisan lähimenneisyyden vuoksi. Lähes 30 vuotta kestänyt aseellinen konflikti Indonesian hallituksen ja Vapaa Aceh -liikkeen välillä päättyi rauhansopimukseen elokuussa 2005. Sota jätti monia lapsia orvoiksi ja vaikeutti heidän koulunkäyntiään.
Suomen Punainen Risti on käyttänyt avustustyöhön Indonesiassa yhteensä 400 000 euroa syyskuun 2010 loppuun mennessä. Siglin koulun rakentamista tuettiin 400 000 eurolla. Suomen Punaisen Ristin tsunamiapu Indonesiassa on päättynyt.
Kuva: Suomen Punainen Risti / Hannu-Pekka Laiho
