Julkaistu 19.1.2009 9:57
Muokattu 4.3.2009
13:41
Punaisen Ristin kansainvälisellä komitealla (ICRC) on Peshawarissa sotasairaala, jota nyt laajennetaan. Rakennustyöt ovat vielä kesken, joten sairaala toimii väliaikaisesti teltoissa vanhan sairaalan pihalla ja myöhemmin keväällä laajennettu sairaalarakennus valmistuu ja suomalaisten lähettämä välineistö siirretään sinne.
- Olemme pystyttäneet jo röntgenteltan, leikkaussaliteltan ja välineiden sterilointia varten olevan teltan, kertoo paikan päältä Suomen Punaisen Ristin logistiikkakoordinaattori Ari Mäntyvaara.
- Seuraavaksi alamme järjestää sairaalan vesiverkkoa. Tontilla on kaivo, johon laitamme pumpun, puhdistamme veden ja johdamme puhtaan veden jokaiselle teltalle, Mäntyvaara jatkaa.
- Kaikkien telttojen pitäisi olla pystyssä ja varustettuna kahdessa viikossa. Sitten vielä testaamme, että kaikki varmasti toimii ja noin kolmen viikon päästä telttoihin voidaan ottaa ensimmäiset potilaat hoitoon, Mäntyvaara jatkaa.
Suomen Punaisen Ristin lähettämässä sotakirurgisessa sairaalassa on vuodepaikka 60 potilaalle.
Punaisen Ristin tehtävänä sodassa haavoittuneiden auttaminen
- Geneven sopimusten mukaisesti Punaisen Ristin tehtävä on huolehtia sodan uhreista. Punaisen Ristin kansainvälisellä komitealla on erityismandaatti avustustyölle sotia käyvissä maissa, sanoo Suomen Punainen Ristin kansainvälisen avun neuvonantaja Pauli Immonen.
- Afganistanissa ja Pakistanissa useat järjestöt ovat joutuneet iskujen kohteeksi. Puolueettomana ja riippumattomana järjestönä Punainen Risti on pystynyt jatkamaan työtään haasteellisissa olosuhteissa. Tällä hetkellä Punainen Risti on ainoa järjestö, joka pystyy toimimaan maan laajuisesti koko Afganistanissa, Immonen jatkaa.
Lue lisää sodan oikeussäännöistä
Voit auttaa Afganistanin sodan uhreja lahjoittamalla katastrofirahastoon netissä, soittamalla lahjoituspuhelimeen tai tekemällä tilisiirron.
Katastrofirahaston tilinumerot:
Nordea 221918-68000
Sampo 800019-225005
Okopankki 578007-111649
Aktia 405511-11397
Suupohjan Osuuspankki 473047-230189
Handelsbanken 313130-1199025
Tapiola 363630-1970110
Merkitse viestikenttään lahjoituksen kohteeksi "Afganistanin sodan uhrit".
Lahjoituspuhelimella yleislahjoitukset Katastrofirahastoon:
0600 12220 (19,95 € / puhelu + pvm)
0600 12210 (9,85 € / puhelu + pvm)

