pakistan_teltat.jpg
Teltat lämmittävät Pakistanin koleassa keväässä

Aamu valkenee pilvisenä ja koleana Mansehran pikkukaupungissa Pakistanin koillisessa provinssissa. Pakistanin Punaisen Puolikuun vapaaehtoiset ovat lähdössä matkalle lähikyliin tekemässä arviota siitä, mitä maanjäristyksen koettelemissa kylissä vielä tarvitaan.

- Tällä kertaa maillä on jaossa kottikärryjä, joita ihmiset käyttävät moniin tarkoituksiin, mm. sortuneiden talojen korjaamiseen, kertoo Pakistanin Punaisen Puolikuun vapaaehtoisten ryhmää johtava Muhammad Naseem.

Mansehrasta kotoisin oleva fysiikanopettaja aloitti vapaaehtoistyön heti lokakuussa ja keräsi ympärilleen 20 vaapaaehtoista. Tiimi on jakanut avustuksia Siran laakson alueella kahdeksaan eri kylään.

Kansainvälinen Punainen Risti on toiminut alueella lokakuisesta maanjärityksestä alkaen paikallista puolikuuta tukemassa ja jakanut noin 800 000:lle ihmiselle mm. telttoja, kaminoita, pressuja, myrskylyhtyjä, kattopeltejä sekä työkaluja väliaikaissuojien rakentamiseen. Hätäavun jakaminen on päättymässä maaliskuun loppupuolella ja nyt on käynnissä avun perillemenon arvioiminen. Sen perusteella jaetaan vielä lisää tavaraa osaan kylistä.

pakistan_teltat2.jpg 

Kuvassa Muhammad Naseem (keskellä) tarkastaa ruuan valmistukseen käytettävää kerosiinikamiinaa.

Ryhmän arviointikohde on Bedadi sijaitsee noin puolen tunnin ajomatkan päässä Mansehrasta. Matkalla ryhmä pysähtyy vieraansa toiveesta pieneen maalaiskylään Tandahiin, jonka kolmesta tuhannesta talosta tuhoutui noin puolet. Kylä on yksi niistä paikoista, joihin Suomen Punaisen Ristin toimittamia talvitelttoja on jaettu. Teltat rahoitti Suomen ulkoministeriö ja niitä toimitettiin reilut 6 000 kappaletta. Lisäksi ulkoministeriön 2,7 miljoonan euron rahoituksella on hankittu kamiinoja, myrskylyhtyjä ja kattopeltejä.

-  Punaisen Ristin teltat ovat olleet suosituimpia, koska ne ovat talviasuttavia, kaksikerroksisia. Ihmiset ovat olleet tyytyväisiä, Naseem lupaa.

Tandahissa sataa kaatamalla ja tie muuttuu hetkessä mutavelliksi. Paikallisen puodin kupeesta löytyy avulias koulupoika, joka opastaa ryhmämme perheensä luo. 10-henkinen perhe on asunut Punaisen Ristin lahjoittamassa teltassa joulukuusta lähtien.

Sitä ennen he asuivat pressun alla, joten kaksikerroksinen, muovipohjainen teltta on tuonut merkittävän parannuksen asumisoloihin. Telttojen mukana on jaettu pressuja, huopia ja täkkejä, joilla perhe on vuorannut teltan. Lisäksi perhe on saanut kiettiövälineitä ja kerosiinilla toimivan kamiinan.

- He ovat tyytyväisiä, teltassa on lämmin, Naseem tulkkaa.

Perheen pää Hussan Rehman työskenteli ennen maanjäristystä rakennusmiehenä. Hänen talonsa tuhoutui järistyksessä pahoin, mutta sen pystyy miehen arvion mukaan vielä korjaamaan. Hän aikoo aloittaa työt, kunhan saa hankittua rahaa ja rakennusmateriaaleja.

Punainen Risti on jakanut kylissä työkaluja ja kattopeltejä, mutta varsinaisesta jälleenrakennuksesta vastaa maan hallitus. Se on luvannut jakaa jokaiselle perheelle 175 000 rupiaa (reilut 2 000 euroa) talojen korjaamiseen. Hussan Rehmanin perhe ei vielä ole saanut rahaa.

- Tilanteen kartoitus on kesken, Naseem arvelee.

Kun teltat on tarkistettu, Naseem hoputtaa ryhmäänsä jatkamaan matkaa. Kottikärryt odottavat omistajaansa.

pakistan_teltat3.jpg 

Teksti ja kuvat: Johanna Lassy-Mäntyvaara / Mansehra