Suomalainen terveysasema hoitanut jo noin 1500 potilasta

Julkaistu 21.11.2005 16:12
Muokattu 8.8.2006 9:16

patikka_poika.jpgPatikkan vuoristokylä on osoittautunut onnistuneeksi sijoituspaikaksi Suomen Punaisen Ristin Pakistaniin lähettämälle terveysasemalle. Terveysasema on ollut toiminnassa nyt neljä viikkoa, ja sinä aikana siellä on hoidettu noin 1500 potilasta.

Poliklinikkavastaanoton lisäksi terveysasemalla toimii äiti-lapsineuvola. Vilkkaimpina päivinä terveysasemalla on käynyt lähes sata potilasta. Terveysasema toimii samassa paikassa, jossa ennenkin on ollut paikallinen terveysasema. Entinen terveysasema tuhoutui maanjäristyksessä.

Terveysasemalle tulee yhä maanjäristyksessä loukkaantuneita potilaita ympäristön vuoristokylistä. Joidenkin on kestänyt kävellä kokonaisen päivän päästäkseen terveysasemalle. Jotkut potilaista on tuotu kantaen sängyllä vaikeakulkuisista vuoristokylistä.

Muutamia potilaita on jouduttu evakuoimaan helikopterilla Muzaffarabadiin, mistä heidät on viety jatkohoitoon joko Punaisen Ristin kenttäsairaalaan tai muihin alueen sairaaloihin.

Monella maanjäristyksessä loukkaantuneista potilaista on ollut vielä luutumattomia murtumia. Terveysasemalla on hoidettu muun muassa tulehtuneita haavoja ja tehty joitakin ihonsiirtoja. Hengitystieinfektiot ovat kuitenkin lisääntymässä sään kylmenemisen ja ankarien asuinolosuhteiden seurauksena.

Suurin osa väestöstä joutuu asumaan teltoissa tai puutteellisissa suojissa talojen tuhouduttua maanjäristyksessä. Ihmisillä on myös ripulia, koska hygienialosuhteet ovat heikot.

Terveysaseman äiti-lapsineuvolassa on alkanut käydä entistä enemmän odottavia äitejä. Naiset tulevat neuvolaan hakemaan myös ehkäisyneuvontaa.

patikka_terveysasema.jpgTerveysasemalla on annettu myös rokotuksia jäykkäkouristusta ja tuhkarokkoa vastaan. Tavoitteena on rokottaa kaikki terveysasemalle tulevat alle 5-vuotiaat lapset tuhkarokkoa vastaan.

Pyrkimyksenä olisi käynnistää laajempia rokotusohjelmia yhteistyössä Pakistanin terveysministeriön ja WHO:n kanssa.

Entisen terveysaseman yhteydessä on toiminut myös WHO:n tukema tuberkuloosilääkkeiden jakopiste, josta noin 130 tuberkuloosipotilasta on saanut lääkkeensä säännöllisesti. Myös sen toiminta on saatu käynnistetyksi.

- Patikkan terveysasema ja sen suomalaistiimi on saanut hyvän vastaanoton paikallisessa kyläyhteisössä, kertoo tiimin vetäjä, sairaanhoitaja Marianne Olander.

Hyvin tärkeitä ovat hänen mukaansa olleet ns. kyläkävelyt, joiden tarkoituksena on tutustua paikallisiin ihmisiin, ja saada paremmin tietoa paikallisesta yhteisöstä. Niiden ansiosta on muun muassa onnistuttu löytämään terveyseaseman vanhoja työntekijöitä, jotka nyt ovat jatkaneet työtään suomalaisten uudelleen käynnistämällä terveysasemalla.

Suomalaisten tavoitteena on viime kädessä ”tehdä itsensä tarpeettomiksi”, ja luovuttaa terveysasema paikallisten viranomaisten ja työntekijöiden ylläpitämäksi.

Terveysaseman ensimmäinen suomalainen avustustyöntekijäryhmä on palaamassa kotiin. Sen jälkeen sinne jää työskentelemään kaksi suomalaista sairaanhoitaja ja yksi tekninen asiantuntija. Muu henkilökunta on kansainvälistä ja paikallista.

Teksti ja kuvat: Helena Laatio