Julkaistu 14.10.2005 16:40
Muokattu 8.8.2006
9:16
Suomen Punaisen Ristin kenttäsairaalan ensimmäinen osa puretaan lauantaiaamuun mennessä Muzaffaradin urheilukentälle. Sairaalan pystytys aloitetaan heti sen jälkeen.
Kenttäsairaalan toinen suomalaiskuljetus on kuorma-autoissa matkalla kohti Muzaffaradia ja loput sairaalan kymmenen suomalaistyöntekijää saapuvat kaupunkiin varhain lauantaiaamuna.
Norjan Punaisen Ristin osa kenttäsairaalasta lähtee kohti Pakistania perjantai-iltana.
- Työntekijämme näkivät automatkalla Muzaffaradiin paljon tuhoutuneita rakennuksia. Osa teistä oli tukossa tai sortunut, ja viimeinen 50 kilometriä vei todella paljon aikaa, sanoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avun päällikkö Kalle Löövi.
Suurin tarve tuhoalueella on nyt majoitusteltoista ja huovista sekä terveydenhuollon palveluista. Japanin Punainen Risti on jo avannut Muzaffaradissa ensiapu- ja ensihoitopisteen. Punainen Risti lähettää Muzaffaradin lähialueille vielä kenttäklinikoita tukemaan kenttäsairaalan toimintaa.
Alueella on vielä juurikas- ja perunasatoa korjaamatta. Sato ei ole tuhoutunut maanjäristyksen yhteydessä, joten ruuasta ei ole akuuttia pulaa tuhoalueilla.
Kansainvälisen Punaisen Ristin mukaan Kashmirissa Pakistanin puolella noin 2 miljoonaa ihmistä on suoraan kärsinyt maanjäristyksestä. Apua ei ole saatu toimitettua riittävästi syrjäiselle alueelle.
