klinikka_pystytys.jpg
Patikkan terveysasema auki

Julkaistu 30.10.2005 14:38
Muokattu 8.8.2006 9:16

Muzaffarabad 29.10.2005

SPR:n lähettämä terveysasema aloitti virallisesti toimintansa Patikkan vuoristokylässä lauantaina puolilta päivin. Patikkan terveysaseman suomalaistiimi oli helpottonut ja innoissaan, kun se pääsi aloittamaan varsinaisen työn pitkän odotuksen jälkeen.

Ensimmäisenä aukeaa terveysaseman poliklinikka. Sinne on myös saatu pieni toimenpidehuone, jossa voidaan ommella, kipsata, puhdistaa haavoja ja vaihtaa siteitä.

Terveysasemaan kuuluu myös äitiysneuvola, minne tuli lauantaina jo yksi potilas.

Terveysaseman tiiminvetäjä Marianne Olender kertoi Patikkasta lauantaiaamuna, että tiimi on on tehnyt mahtavaa työtä, ja että henki on innostunut.

Myös paikalliset asukkaat ovat auttaneet suomalaistiimiä erilaisissa töissä. He ovat muun muassa puhdistaneet samassa paikassa aiemmin toimineen paikallisen terveysaseman raunioista löytyneitä pöytiä ja tuoleja. Ne saadaan nyt teltoissa toimivan kenttäterveysaseman käyttöön.

Suomalainen avustustyöntekijäryhmä on jo useana päivänä pitänyt vastaanottoa Patikkassa ja hoitanut kymmeniä potilaita. Sitä varten tiimi on lentänyt päivittäin helikopterilla Muzaffarabadista Patikkaan. Kylästä on myös evakuoitu vaikeammin loukkaantuneita potilaita.

Alkuvaiheessa Patikkan terveysasemalla työskentelee 2 lääkäriä, 2 terveydenhoitajaaa, 2 sairaanhoitajaa ja 3 teknistä asiantuntijaa. Jatkossa terveysasemaa pyörittää 1 lääkäri, 1 terveydenhoitaja, 1 sairaanhoitaja ja yksi tekninen asiantuntija. Käynnistysvaihe vaatii jonkin verran enemmän henkilökuntaa.

Patikkan terveysasemalla työskentelevän lastenkirurgiaan erikoistuneen lääkäri Kari Vanamon mukaan terveysasemalla tullaan alkuvaiheessa vielä hoitamaan maanjäristyksen aiheuttamia vammoja. Evakuointia vaativien potilaiden määrä on vähentymässä, mutta heitä saattaa vielä olla täysin eristyksiin joutuneissa vuoristokylissä, arvioi Vanamo.

patikka_koulu.jpgHänen mukaansa lähiaikoina on odotettavissa yhä enemmän potilaita, joilla on pitkän ulkona asumisen aiheuttamia sairauksia, kuten keuhkokuumetta, ripulia, nuhakuumetta ja iho-ongelmia.

Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa työskentelvä Vanamo on työskennellyt Suomen Punaisen Ristin kansainvälisissä avustustehtävissä vuodesta 1982 lähtien. Hän on työskennellyt Libanonissa, Thaimaan ja Kamputsean rajalla, Keniassa, Somaliassa, Jemenissä, Pakistanissa, Intiassa ja Irakissa.

Maanjäristys ei sinänsä aiheuta epidemioita, mutta taudit tarttuvat  tavallista helpommin, kun ihmiset joutuvat asumaan tiiviisti, kertoo Vanamo. Yöt vuoristossa ovat kylmiä, ja talven tulo käsillä. Maanjäristysalueella on huutava pula talviasuttavista teltoista. Myös puhtaan veden puute tulee aiheuttamaan ongelmia.

Vuoristokylissä ollut avoviemärijärjestelmä on pettänyt maanjäristyksen seurauksena, jolloin juomavesi on pilaantunut. Maanjäristys sattui Ramadan –paaston aikaan, mikä oli eräänlainen pelastus, koska ihmisillä oli ruokaa varastoituna tavallista enemmän. Ruokavarastot ovat kuitenkin pian loppumassa. 

Terveysaseman pystytys saatiin täydellä teholla käyntiin vasta torstaina, jolloin ensimmäiset kalusto- ja tarvikepakkaukset mahtuivat mukaan helikopterilennoille. Perjantaina Patikkaan saatiin menemään iso osa raskaasta rahdista, ja lisää tavaraa meni lauantai-aamuna. Patikkaan on jouduttu kuljettamaan lääkintätarvikkeiden lisäksi telttoja, tekniikkaa, vettä, polttoainetta ja esimerkiksi 350 kg:n painoinen sähkögeneraattori. Käyttövettä saadaan läheisestä joesta, mutta se on ensin keitettävä.

Kaikkiaan SPR:n terveysasematiimin mukana Suomesta lähti 24 tonnia kalustoa ja tarvikkeita. Terveysaseman mukana tullut kirurginen yksikkö jää toistaiseksi Punaisen Ristin Muzaffarabadin kenttäsairaalaan, missä tarvitaan lisää instrumentteja.

Hankalat kuljetusyhteydet Neelum-joen tuntumassa sijaitsevaan eristyksiin joutuneeseen Patikkaan ovat hidastaneet terveysaseman perustamista. Patikkaan on tällä hetkellä vain helikopteriyhteys, koska maanjäristys on katkaissut tiet. Helikopterikalustosta on sanomattakin kova pula. Myös pilvinen ja sumuinen sää on joinakin päivinä haitannut Islamabadista aamuisin lähtevien helikopterien lentoja. Helikopterien tukikohta on Islamabad polttoainetankkausten takia.

Teksti ja kuvat: Helena Laatio