Julkaistu 10.11.2005 10:34
Muokattu 8.8.2006
9:16
Muzaffarabad 9.11.2005
Seitsenvuotias Atif on tohkeissaan. Isä ottaa nyytistä tuliterät lenkkarit ja pukee ne pojalleen jalkaan. Vieressä odottavat pienet kainalosauvat, joita on täytynyt lyhentää sopivan mittaisiksi.
Kun lenkkarit on saatu jalkaan Atif lähtee sinnikkäästi kainalosauvojen varassa isän vähän auttamana kohti odottavaa pikkubussia.
Atif on lapsista ainoa, joka taittaa koko matkan omin jaloin. Mestarillisesta suorituksesta hän saa palkinnoksi omenan ja punaisen tussikynän erikoissairaanhoitaja Leila Suonpäältä.
Aina viime metreille saakka Suonpää opastaa lapsia kärsivällisesti, kuinka kainalosauvaoilla pitää liikkua. Ei saa hyppiä eikä ottaa liian pitkä askelia, vaan paino kainalosauvojen varaan ja lyhyin askelin eteenpäin.
Punaisen Ristin kenttäsairaalassa Muzaffarabadissa Pakistanissa näkyi monia muitakin iloisia kasvoja keskiviikkona. Harvinaisena ilonaiheena oli se, että kymmenen pientä lapsipotilasta pääsi vihdoin pois sairaalasta monen viikon hoidon jälkeen. Hymy oli syystäkin herkässä sekä lapsilla, että heidän lähisukulaisillaan.
Kaikilla lapsilla on onneksi ollut joku läheinen aikuinen tukena pitkän sairaalahoidon aikana. Kenellä se on ollut isä, veli tai eno, kenellä isoäiti. Onnekkaimmilla on vielä elossa oleva äiti odottamassa kotikylässä.
Jos kaikki sujuu yhtä hyvin kuin tähän asti, lapset pystyvät kävelemään ilman kainalosauvoja viikon parin päästä. Reippaudesta huolimatta monet lapset ovat hyvin pienikokoisia ikäisekseen.
Näillä, kuten monella muullakin kenttäsairaalasta pois pääsevällä potilaalla on kova kiire päästä kotiin, vaikka heillä olisi myös mahdollisuus jäädä Pakistanin terveysministeriön, WHO:n ja IOM:n järjestämään telttaleiriin.
Harvalle kuitenkaan maanjäristyksessä tuhoutunut koti tarjoaa enää suojaa. Monet sanovatkin hakeutuvansa muualle asumaan, ainakin väliaikaisesti. Silti hyvin monet haluavat palata takaisin alkuperäisille asuinsijoilleen huolimatta siitä, että koti on maan tasalla.
Pystyyn jääneet rakennukset ovat silmänlumetta, sillä maanjäristys on vaurioittanut ne vaarallisiksi asua. Voimakkaat jälkijäristykset, joita on ollut jatkuvasti, voivat romahduttaa ne koska tahansa. Teltta, ja mieluiten talviasuttava teltta, on tällä hetkellä ainoa mahdollinen asumismuoto Pakistanin vuoristoisella tuhoalueella.
Kilpajuoksua ajan kanssa käydään parhaillaan siitä, kuinka vuoristokylien ihmisille saadaan viedyksi riittävästi suojaa kylmää vastaan ennen talven tuloa. Tehtävän tekee erityisen vaikeaksi se, että lähes ainoa tapa saada avustustarvikkeet perille on helikopterilennot.
Yhdellä lennolla pystytään kuljettamaan kerrallaan vain noin kymmenen 80 kg:n painoista talviasuttavaa telttaa. Pressuja sen sijaan saadaan kuljetuksi 16-kertainen määrä.
Monia vuoristokyliin johtavia teitä tuskin saadaan korjatuksi ennen kevättä. Sen näkee jo helikopterista paljaalla silmällä. Niin pahasti ja pitkiltä matkoilta monet vuoristotiet ovat sortuneet. Kevät tuo tullessaan todennäköisesti lisää tuhoa, kun rajun maanjäristyksen irrottama maa-aines lähtee sulamisvesien mukana liikkeelle.
Teksti ja kuvat: Helena Laatio
lähetä
tulosta