Venezuela: Nuoret tuovat uutta verta vapaaehtoistoimintaan

Suomen Punainen Risti on mukana rakentamassa Keski- ja Etelä-Amerikan nuorille valoisampaa tulevaisuutta.Viimeisen vuosikymmenen aikana Keski- ja Etelä-Amerikan taloustilanne on parantunut. Sosiaalinen epätasa-arvo on kuitenkin muuttunut yhä räikeämmäksi ja väkivalta on lisääntynyt niin kodeissa kuin kaduillakin. Lisäksi hiv-epidemia ja luonnononnettomuudet vaikeuttavat varsinkin köyhimpien ihmisten elämää.

Suomen Punainen Risti on mukana rakentamassa Keski- ja Etelä-Amerikan nuorille valoisampaa tulevaisuutta. Järjestö tuki vuosina 2007-2009 Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla nuorten kerhoja, joissa tutustutaan verenluovutukseen ja terveisiin elämäntapoihin. Lisäksi suomalaiset olivat mukana vahvistamassa Etelä-Amerikan Punaisen Ristin yhdistysten toimintakykyä vuosina 2002-2007 toteutetulla hankkeella.

Keski- ja Etelä-Amerikan nuoret vapaaehtoiset vaihtavat kokemuksia

Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avun suunnittelija Kimmo Juvas kertoo, että Keski- ja Etelä-Amerikan nuoret ovat jo nyt hyvin vahvasti mukana Punaisen Ristin toiminnassa. Varsinaisia nuorille suunnattuja toimintamuotoja ei kuitenkaan ole yhtä paljon kuin Pohjoismaissa.

- Vasta nyt on ryhdytty kehittämään esimerkiksi sitä, miten nuoret voivat ehkäistä toisten nuorten syrjäytymistä tai miten he voivat löytää ratkaisuja väkivaltakysymyksiin kaupungeissa, Juvas sanoo

Kansainvälisen Punaisen Ristin nuorisotyöhankkeen tavoitteena on vahvistaa terveitä elämäntapoja ja tehdä Punaisen Ristin toimintaa tunnetuksi. Kaksivuotisessa ohjelmassa rohkaistaan nuoria vapaaehtoisia jakamaan osaamistaan. Alueen Punaisen Ristin yhdistykset tiivistävät yhteistoimintaansa järjestämällä yhteisiä kokouksia, työvierailuja ja johtajakoulutusta sekä tukemalla nuorten omia hankkeita. Nuorisotyössä on tartuttu nuorille itselleen tärkeisiin kysymyksiin: seksuaaliterveyteen, väkivallan vastaiseen työhön ja luonnonkatastrofien ehkäisemiseen.

Nuoret pelastavat ihmishenkiä luovuttamalla verta

Osana nuorisotoiminnan kehittämistä Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen nuoret ovat perustaneet yliopistoihin ja oppilaitoksiin Club25-kerhoja, joissa he tutustuvat verenluovutukseen. Kerholaisten tavoitteena on luovuttaa verta parikymmentä kertaa 25 vuoden ikään mennessä ja juurruttaa säännöllinen verenluovutus pysyväksi tavaksi. Samanlaisia 16-25 -vuotiaiden nuorten kerhoja toimii myös Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa.

Juvaksen mukaan kerhot ovat olleet Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla suuri menestys. Nuoret ovat lähteneet mukaan niin innokkaasti, että säännöllisten verenluovuttajien määrä on lähtenyt kasvuun. Club25–kerhoja toimii jo yli 20 maassa.

- Sitä kautta ne ovat muodostaneet ketjun Meksikosta Tulimaahan saakka, Juvas toteaa tyytyväisenä.

Nuoret ovat sopiva kohderyhmä monestakin syystä.

- Siten saa aika hyvin perille viestiä terveistä elintavoista. Viesti leviää nuorten avulla perheisiin ja kouluihin. Se vaikuttaa heihin koko loppuelämän ja on ollut yksi tapa saada nuoria yhteen. Nuoret voivat myös olla riskiryhmä esimerkiksi sukupuolitautien ja hiv/aidsin osalta, Juvas tiivistää.

Club25–kerhoissa nuorille tarjotaan tietoa hiv-epidemiasta, päihteistä, liikenneturvallisuudesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Lisäksi kerhot järjestävät ensiapukursseja ja erilaisia liikuntatapahtumia, kuten jalkapalloturnauksia.

Pitkäjänteistä apua

Suomen Punainen Risti on tukenut verenluovutusjärjestelmän kehittämistä Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla jo 1990-luvun alusta lähtien. Nuorten Club25-toimintaa tuettiin vuosina 2007-2009. Kolmivuotisen hankkeen kansainvälinen tuki päättyi vuoden 2009 lopussa, jolloin paikalliset Punaisen Ristin yhdistykset ottavat hankkeen jatkamisen vastuulleen.

Lisäksi suomalaiset olivat mukana vahvistamassa Etelä-Amerikan Punaisen Ristin yhdistysten toimintakykyä vuosina 2002-2007 toteutetulla järjestökehityshankkeella. Vuonna 2007 suomalaiset auttoivat Ecuadorin Punaista Ristiä järjestämään Amerikan Punaisen Ristin yhdistysten konferenssin, jonka teemana oli yhteisöperustainen toiminta. Konferenssissa Latinalaisen Amerikan ja Karibian yhdistykset suunnittelivat yhteiset hankkeensa vuosiksi 2007-2011.

linkki Venezuelan Punaisen Ristin sivut (espanjaksi)

Kuva: IFRC

email lähetä | tulosta
*
venezuela

Asukasluku:
27,2 miljoonaa

Pinta-ala:
912 050 km²

Pääkaupunki:
Caracas

Bruttokansantuote:
$ 10 970/asukas

Eliniänodote:
71/78 vuotta (miehet/naiset)

Lapsikuolleisuus:
21/1000 lasta

*
suomen punaisen ristin apu venezuelaan

2010:
Keski- ja Etelä-Amerikan Punaisten Ristien nuorisotoimintaan 80 000 euroa, josta 68 000 euroa ulkoministeriöltä

2009:
Keski- ja Etelä-Amerikan Punaisten Ristien nuorisotoimintaan 55 600 euroa, josta
47 200 euroa ulkoministeriöltä

Nuorten verenluovutustoiminnan kehittämiseen Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla 138 900 euroa, josta 118 100 euroa ulkoministeriöltä

2008:
Keski- ja Etelä-Amerikan Punaisten Ristien nuorisotoimintaan 55 600 euroa, josta
47 200 euroa ulkoministeriöltä

Nuorten verenluovutustoiminnan kehittämiseen Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla 88 900 euroa, josta 75 600 euroa ulkoministeriöltä

2007:
Amerikan Punaisen Ristin yhdistysten konferenssin järjestämiseen 45 000 euroa, josta 13 000 euroa ulkoministeriöltä

Nuorten verenluovutustoiminnan kehittämiseen Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla 88 900 euroa, josta 75 600 euroa ulkoministeriöltä

2006:
Etelä-Amerikan Punaisten Ristien toiminnan kehittämiseen 130 000 euroa, josta
87 500 euroa ulkoministeriöltä