Asukasluku:
27 miljoonaa
Pääkaupunki:
Tashkent
Pinta-ala:
447 400 km2
Bruttokansantuote:
$ 2190/asukas
Eliniänodote:
65/70 vuotta (miehet/naiset)
Lapsikuolleisuus:
44/1000 lasta

Etelä-Kirgisiassa kesäkuussa 2010 puhjenneet väkivaltaisuudet kirgiisien ja uzbekkien välillä pakottivat yli sata tuhatta kirgisialaista pakenemaan rajan yli Uzbekistaniin. Nyt pakolaiset ovat paenneet Kirgisiaan, mutta monen elämä on muuttunut pysyvästi. Esimerkiksi Oshin kaupungissa kokonaisia kortteleita on tuhottu raunioiksi. Moni on kadottanut yhteyden omaisiinsa. Kotinsa menettäneet ihmiset tarvitsevat nyt kipeästi perusasioita: puhdasta vettä, ruokaa, suojaa ja sairaanhoitoa.
Kansainvälinen Punainen Risti käynnisti yhdessä Uzbekistanin ja Kirgisian Punaisen Puolikuun yhdistysten kanssa hätäapuoperaation auttaakseen konfliktin jaloista paenneita ihmisiä. Pakolaisille on jaettu puhdasta vettä, ruokaa, telttoja ja perustarvikkeita. Varsinaisen hätäavun lisäksi kansainvälinen Punainen Risti etsii ja yhdistää konfliktin keskellä toisistaan eroon joutuneita perheenjäseniä sekä tarkkailee levottomuuksien yhteydessä pidätettyjen ihmisten kohtelua.
Suomen Punainen Risti on osallistunut avustusoperaatioon toimittamalla rajaseudulle hätäaputarvikkeita ja lähettämällä paikan päälle avustustyöntekijän arvioimaan terveydenhuollon tarvetta pakolaisleireillä. Pakolaisten palatessa Kirgisian puolelle osa avustustarvikkeista kuljetetaan Kirgisiaan. Osa jää Uzbekistanin Punaisen Puolikuun varastoihin, joista ne saadaan mahdollisen uuden katastrofin sattuessa nopeasti käyttöön. Materiaali- ja hätäavun lisäksi Suomen Punainen Risti antoi ulkoministeriöltä saadut 200 000 euroa kansainvälisen Punaisen Ristin hätäaputyöhön Kirgisiassa.
Avustusuutisia Kirgisiasta ja Uzbekistanista:
2.7.2010: Kirgisiassa tarvitaan edelleen avustustarvikkeita ja ruokaa
18.6.2010: Suomesta avustustarvikkeita Uzbekistanin pakolaisleireille
17.6.2010: Ensimmäinen avustustarvikekuljetus saapui Uzbekistaniin
16.6.2010: Punainen Risti auttaa väkivallan repimässä Kirgisiassa
Auta meitä auttamaan!
Tee lahjoitus katastrofirahaston tilille numero 221918-68000
IBAN: FI06 2219 1800 0680 00, SWIFT/BIC: NDEAFIHH
Soita keräyspuhelimeen 0600-122 20 (20 euroa + pvm)
Levitä sanaa Punaisen Ristin avustustyöstä - lataa banneri sivuillesi
Punainen Puolikuu paikkaa syrjäseutujen terveyspalveluja
Neuvostoliiton hajottua monen Keski-Aasian maan talous romahti ja ihmisten elinolosuhteet huononivat. Sittemmin vain pieni osa kansasta on päässyt hyötymään uuden talouskasvun tuomasta vauraudesta. Suomen Punainen Risti tukee Keski-Aasiassa kansainvälisen Punaisen Ristin työtä paikallisten ihmisten terveyspalvelujen parantamiseksi ja nuorison aktivoimiseksi mukaan vapaaehtoistoimintaan. Yhteistyöhön osallistuvat Kazakstanin, Kirgisian, Uzbekistanin ja Turkemenistanin Punaiset Puolikuut.
Julkisten palvelujen tila on Keski-Aasiassa yhä heikko. Hoitoon pääseminen on vaikeaa ja kallista, ja monilta perusterveydenhuollon palvelut puuttuvat täysin. Etenkin maaseudulla puhtaan juomaveden puute aiheuttaa epidemioita. Hepatiitti on yleinen ja jo harvinaisiksi käyneet tuberkuloosi ja lavantauti ovat alkaneet levitä uudelleen. Hiv-tartunnat ovat kasvussa.
Suomen Punaisen Ristin tukeman terveyshankkeen tavoitteena on ehkäistä tartuntatautien ja huonosta hygieniasta johtuvien sairauksien leviämistä. Hanke toteutetaan pääosin maaseudulla, missä julkisia terveydenhoitopalveluja ei ole saatavilla. Paikallisia Punaisen Puolikuun vapaaehtoisia koulutetaan antamaan ensiapua ja ehkäisemään tartuntatauteja ja sairauksia omissa yhteisöissään. Samalla vapaaehtoiset vahvistavat yhteisönsä valmiutta vastata tuleviin luonnononnettomuuksiin ja ihmisen aiheuttamiin katastrofeihin.
Terveyshankkeen tavoitteena on saavuttaa kaikkein haavoittuvimmassa asemassa elävät ihmiset. Odottavien ja imettävien äitien terveyttä parannetaan jakamalla tietoa terveellisistä elämäntavoista. Lisäksi hanke pyrkii helpottamaan hiv:n sekä sukupuolitauti- tai tuberkuloositartunnan saaneiden ihmisten elämää ja vähentämään heihin kohdistuvia ennakkoluuloja. Narkomaaneille ja seksityöläisille järjestetään vertaisryhmätapaamisia ja henkistä tukea.
Nuoret aktiivisia Punaisen Puolikuun vapaaehtoisia
Keski-Aasian maat sijaitsevat Etelä-Aasiasta Venäjän kautta Eurooppaan johtavan huumereitin varrella. Huumeiden käyttö on viime vuosina yleistynyt ja hiv-tartunnat lisääntyvät huumeiden käyttäjien keskuudessa nopeasti. Kansainvälinen Punainen Risti on tarttunut Keski-Aasian maiden sosiaalisiin ongelmiin vahvistamalla Keski-Aasian maiden Punaisen Puolikuun yhdistysten nuorisotyötä ja tukemalla nuorisokeskusten ja -kerhojen kehittämistä.
Keski-Aasian maissa keskimäärin yli puolet väestöstä on alle 25-vuotiaita. Nuorison vahva rooli näkyy myös paikallisten Punaisten Puolikuiden toiminnassa. Punaisen Puolikuun yhdistykset järjestävät nuorille valistuskampanjoita esimerkiksi hiv-epidemiasta ja humanitaarisista arvoista. Punaisen Puolikuun nuoret vapaaehtoiset toimivat aktiivisesti ensiapuryhmissä ja heikoimmassa asemassa olevien lasten ja nuorten tukena. Vapaaehtoistoimintaan osallistuessaan nuoret oppivat samalla johtamis- ja ryhmätyöskentelytaitoja.
Suomen Punainen Risti tuki Keski-Aasian nuoriso-ohjelmaa vuodesta 2000 lähtien aina vuoteen 2008 asti, jonka jälkeen Keski-Aasian Punaisen Puolikuun yhdistykset ottivat ohjelman jatkamisen vastuulleen.
Tee lahjoitus katastrofirahaston tilille numero 221918-68000
IBAN: FI06 2219 1800 0680 00, SWIFT/BIC: NDEAFIHH
Soita keräyspuhelimeen 0600-122 20 (20 euroa + pvm)
Levitä sanaa Punaisen Ristin avustustyöstä - lataa banneri sivuillesi
Kuva: REUTERS/Shamil Zhumatov
Asukasluku:
27 miljoonaa
Pääkaupunki:
Tashkent
Pinta-ala:
447 400 km2
Bruttokansantuote:
$ 2190/asukas
Eliniänodote:
65/70 vuotta (miehet/naiset)
Lapsikuolleisuus:
44/1000 lasta
2010: Kirgisian levottomuuksista kärsivien auttamiseen Uzbekistanissa ja Kirgisiassa 400 000 euroa ulkoministeriöltä
2009: Keski-Aasian terveyshankkeeseen
200 000 euroa, josta
170 000 euroa ulkoministeriöltä
2008: Keski-Aasian nuoriso-ohjelmaan 44 400 euroa, josta 37 800 euroa ulkoministeriöltä
Keski-Aasian terveyshankkeeseen
166 700 euroa, josta
141 700 euroa ulkoministeriöltä
2007: Keski-Aasian nuoriso-ohjelmaan 50 000 euroa, josta 41 700 euroa ulkoministeriöltä
Keski-Aasian terveyshankkeeseen
70 000 euroa, josta
58 300 euroa ulkoministeriöltä
2006: Keski-Aasian nuoriso-ohjelmaan 60 000 euroa, josta 50 000 euroa ulkoministeriöltä
Keski-Aasian ensiapuhankkeen arviointiin ja terveyshankkeen suunnitteluun 18 000 euroa, josta 15 000 euroa ulkoministeriöltä