Kansainvälinen Punainen Risti jakaa hätäaputarvikkeita maan sisäisille pakolaisille Ugandassa.
Uganda: Humanitaarinen kriisi on jäänyt maailmalta unohduksiin

Yli kaksi vuosikymmentä kestäneet vihollisuudet Ugandan hallituksen ja puolisotilaallisen Herran vastarinta -järjestön (LRA) välillä ovat johtaneet arviolta 300 000 ihmisen kuolemaan. Siviilit ovat maksaneet raa’asta sodasta raskaimman hinnan. Viime vuosien edistyksestä huolimatta rauhanneuvottelut takkuilevat yhä.

Ugandan sota on synnyttänyt valtavan humanitaarisen kriisin, joka nousi uutisotsikoihin vasta vuonna 2005, kun kansainvälinen rikostuomioistuin etsintäkuulutti kapinallisjohtajia sotarikoksista epäiltyinä. Kansainvälinen Punainen Risti on työskennellyt Ugandassa vuodesta 1979 lähtien yhdessä Ugandan Punaisen Ristin kanssa.

Paluumuuttajan on aloitettava nollasta

Arviolta 1,7 miljoonaa ihmistä joutui pakenemaan sodan jaloista Pohjois- ja Itä-Ugandasta. Vuoden 2006 tulitaukosopimuksen rohkaisemina monet pakolaiset ovat palanneet kotiseuduilleen, jotkut kymmenen tai jopa kahdenkymmenen poissaolovuoden jälkeen.

Uuden elämän aloittaminen vanhalla kotiseudulla on kuitenkin ollut raskasta. Hylättyjen kylien pellot ja tiet ovat kasvaneet umpeen, koulut ja terveyskeskukset puuttuvat. Kansainvälinen Punainen Risti on auttanut paluumuuttajia pääsemään uuden elämän alkuun jakamalla ihmisille siemeniä ja työkaluja maanviljelyyn sekä kunnostamalla kylien vesipisteitä. Punainen Risti tukee myös sairaaloita ja vammautuneiden kuntoutuskeskusta sekä auttaa pakolaisleireillä yhä asuvia ihmisiä esimerkiksi tukemalla leirien terveydenhuoltoa.

Lisäksi kansainvälinen Punainen Risti kouluttaa Ugandan konfliktin osapuolia kansainvälisen humanitaarisen oikeuden säännöistä ja keskustelee osapuolten kanssa havaitsemistaan rikkomuksista.

Suomen Punainen Risti tuki kansainvälisen Punaisen Ristin toimintaa Ugandassa vuonna 2005 välittämällä maahan ulkoministeriön myöntämän 500 000 euron avustuksen.

Henkistä tukea lapsille sodan jälkeen

Suomen Punainen Risti tukee Pohjois-Ugandassa kehitysyhteistyöohjelmaa, jolla vahvistetaan sodan pahiten runtelemien alueiden lasten ja heidän omaistensa kykyä selviytyä sodan aiheuttamista henkisistä haavoista. Punainen Risti tarjoaa lapsille ja heidän läheisilleen ohjausta ja koulutusta. Lapsille järjestetään yhteistä toimintaa, kuten draamaesityksiä, pelejä ja urheilukerhoja. Tavoitteena on saada lasten vanhemmat ja opettajat mukaan toimintaan, jotta ennen sotaa vallinnut yhteisöllisyys palaisi konfliktin repimiin kyliin.

Yhteisöllisyyden vahvistamiseksi Punainen Risti pitää yllä myös avoimia toimintakeskuksia, joissa perheet, erityisesti naiset ja tytöt, voivat tavata toisiaan. Perheiden ruokatilanteen parantamiseksi lasten vanhempia opastetaan perustamaan yhteisiä kotiviljelyksiä.

Suomen Punaisen Ristin tuki ohjelmalle jatkuu ainakin vuoteen 2013 saakka. Lisäksi Suomen Punaisen Ristin tuella lähes 50 vapaaehtoista koulutetaan ensiapukouluttajiksi vuonna 2010. Vapaaehtoisille järjestetään myös psykososiaalisen tuen koulutusta. Kurssit järjestetään yhdessä Ugandan Punaisen Ristin ja kansainvälisen Punaisen Ristin kanssa.

Psykososiaalisen ohjelman tueksi Suomen Punainen Risti on myös lähettänyt ohjelmaan osallistuviin Gulun ja Liran piireihin hyväkuntoisia lahjoitettuja vaatteita. Vaateavun turvin Ugandan Punainen Risti voi parantaa alueen kaikkein heikoimmassa asemassa elävien ihmisten hyvinvointia.

Kenian Punainen Risti auttoi tulvien keskelle jääneitä ugandalaisia

Heinäkuun 2007 alussa alkaneet rankkasateet nostattivat tuhoisia tulvia eri puolilla Afrikkaa. Itä- ja Koillis-Ugandassa kaikkialla vellova likainen tulvavesi synnytti tautiepidemioita, kuten koleraa, malariaa sekä ripulia aiheuttavaa punatautia, joka voi olla lapsille ja esimerkiksi aidsin heikentämille aikuisille hengenvaarallinen. Tulvat pakottivat yli 58 000 perhettä jättämään kotinsa. Haavoittuvimmassa asemassa olivat ihmiset, jotka joutuivat lähtemään juuri palattuaan pakolaisleireiltä kotiseudulleen.

Ugandalaisten avuksi tuli Kenian Punainen Risti, joka kuljetti tulva-alueelle avustustyöntekijöitä, vedenpuhdistusyksiköitä ja materiaaliapua. Suomen Punainen Risti tuki katastrofirahastostaan Kenian Punaisen Ristin avustusoperaatiota Ugandassa 24 700 eurolla ja lähetti Kenian Punaisen Ristin vahvistukseksi kaksi avustustyöntekijää. Lisäksi Suomen Punainen Risti tuki osin ulkoministeriön varoin kansainvälisen Punaisen Ristin hätäaputyötä 564 900 eurolla. Summasta 110 000 euroa käytettiin Kenian Punaisen Ristin Ugandaan antaman materiaaliavun korvaamiseen.

Vuonna 2010 helmikuun lopulla alkaneet sateet aiheuttivat jälleen tulvia ja maanvyöryjä itäisessä Ugandassa. Suomen Punainen Risti tuki katastrofirahastostaan Ugandan Punaisen Ristin hätäaputyötä 30 000 eurolla.

linkki Ugandan Punaisen Ristin sivut (englanniksi)

email lähetä | tulosta
*
uganda

Asukasluku:
29,9 miljoonaa

Pinta-ala:
236 040 km²

Pääkaupunki:
Kampala

Bruttokansantuote:
$ 880/asukas

Eliniänodote:
49/51 vuotta (miehet/naiset)

Lapsikuolleisuus:
134/1000 lasta

*
suomen punaisen ristin apu ugandaan

2010: Psykososiaalisen tuen ohjelmaan ja alueelliseen psykososiaalisen tuen koulutukseen yhteensä 240 500 euroa, josta 204 400 euroa ulkoministeriöltä

Tulvista ja maanvyöryistä kärsivien auttamiseen 30 000 euroa

Vaateapua Ugandan Punaiselle Ristille 49 300 euron arvosta

2009: Psykososiaalisen tuen ohjelmaan 222 200 euroa, josta 188 900 euroa ulkoministeriöltä

2008: Psykososiaalisen tuen ohjelmaan 94 400 euroa, josta 80 200 euroa ulkoministeriöltä

Tulvista kärsivien auttamiseen 5900 euroa Kenian Punaisen Ristin kautta

2007: Tulvista kärsivien auttamiseen 18 800 euroa Kenian Punaisen Ristin kautta

Kansainvälisen Punaisen Ristin tulva-aputyöhön 564 900 euroa, josta 534 900 euroa ulkoministeriöltä. Summasta 110 000 euroa käytettiin Kenian Punaisen Ristin Ugandaan antaman materiaaliavun korvaamiseen.

2005: Kansainvälisen Punaisen Ristin avustusohjelmaan ulkoministeriöltä 500 000 euroa