Asukasluku:
63,4 miljoonaa
Pinta-ala:
514 000 km2
Pääkaupunki:
Bangkok
Bruttokansantuote:
$ 7440/asukas
Eliniänodote:
69/75 vuotta (miehet/naiset)
Lapsikuolleisuus: 8/1000 lasta
Thaimaassa vuoden 2004 tsunamionnettomuudessa menehtyi 5400 ihmistä ja loukkaantui 8500. Kadoksissa on yhä lähes 3000 henkeä.
Välittömästi katastrofin jälkeen Suomen Punainen Risti toimitti Thaimaahan ambulansseja ja tarvikkeita yhdeksälle sairaalalle. Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijät keskittyivät hätäapuoperaatiossa suomalaisten etsintään, hoitoon ja evakuointiin, mikä osaltaan vapautti ylikuormitetut sairaalat hoitamaan paikallisia potilaita.
Hätäapuvaiheen päätyttyä Suomen Punainen Risti on tukenut Thaimaan Punaisen Ristin työtä tsunamista toipuvien ihmisten auttamiseksi. Parantaakseen thaimaalaisten kykyä selviytyä tulevista katastrofeista Suomen Punainen Risti on tukenut sisarjärjestönsä meripelastustoimintaa ja veripalvelun kehittämistä.
Suomalaisten apu on keskittynyt Thaimaassa kuuteen tsunamista eniten kärsineeseen provinssiin. Painopiste oli ensimmäisten vuosien aikana Phang Ngan provinssissa, joka kohtasi valtavat menetykset: esimerkiksi alueella sijaitseva Ban Nam Khemin kalastajakylä tuhoutui tsunamissa miltei kokonaan ja puolet sen asukkaista kuoli tai katosi jäljettömiin.
Veripalvelukeskus käynnistää toimintansa
Terveysohjelman tuella on kehitetty Thaimaan vapaaehtoista verenluovutusjärjestelmää, jotta turvallisia verivalmisteita olisi saatavilla sekä normaaliaikoina että katastrofin sattuessa. Tätä varten Thaimaan Phuketiin rakennettiin alueellinen veripalvelukeskus, joka avattiin elokuussa 2009. Keskuksessa otetaan vastaan verenluovuttajia, järjestetään liikkuvan veripalvelun tilaisuuksia, tutkitaan veren turvallisuus potilaille sekä valmistetaan verituotteita ja toimitetaan ne alueen sairaaloiden käyttöön. Keskuksen toiminnasta vastaa Thaimaan Punaisen Ristin veripalvelu.
Veripalvelukeskuksen ohella kuuden provinssin alueelle on luotu alueellinen veripalvelujärjestelmä yhdessä Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun kanssa. Keväällä 2009 ensimmäinen liikkuva veripalveluyksikkö aloitti toimintansa. Suomalaisten tuella thaimaalaisille on kerrottu verenluovutuksesta ja kannustettu heitä ryhtymään vapaaehtoisiksi luovuttajiksi.
Lisäksi Suomen Punainen Risti on auttanut useita sairaaloita kunnostamaan ja uusimaan laitteistoaan. Paikallisen katastrofivalmiuden parantamiseksi Thaimaan Punaisen Ristin vapaaehtoisille on järjestetty ensiapukursseja.
Lue lisää:
Alueellista veripalvelua kehitetään Thaimaassa
Tsunamikatastrofi osoitti meripelastustyön tärkeyden. Suomen, Norjan ja Ruotsin Punaisten Ristien tuella Thaimaassa on järjestetty meripelastuskursseja, joilla vapaaehtoisille opetetaan pelastus- ja ensiaputaitoja. Thaimaan Punaisen Ristin kouluttamille vapaaehtoisille on rakennettu Krabin, Trangin ja Phang Ngan provinsseihin meripelastusasemia, joka tukevat viranomaisten pelastustyötä silloin, kun muita asemia ei ole alueella käytettävissä. Myös meripelastuksessa tarvittavia viestijärjestelmiä on kehitetty toimivammiksi.
Suomen Punaisen Ristin Aasia-keräys tsunamin jälkeen tuotti kaikkiaan 26,7 miljoonaa euroa. Suomen Punainen Risti on käyttänyt tsunamiapuun Thaimaassa yhteensä 6,6 miljoonaa euroa joulukuuhun 2010 mennessä. Vuonna 2010 jatkettiin vielä meripelastusohjelmien ja veripalveluyksikön tukemista. Työhön oli budjetoitu 200 000 euroa. Hankkeet ovat nyt Suomen Punaisen Ristin osalta päättyneet.
Lue lisää:
Asukasluku:
63,4 miljoonaa
Pinta-ala:
514 000 km2
Pääkaupunki:
Bangkok
Bruttokansantuote:
$ 7440/asukas
Eliniänodote:
69/75 vuotta (miehet/naiset)
Lapsikuolleisuus: 8/1000 lasta