Somalian Punaisen Puolikuun vapaaehtoinen organisoimassa hätäavun jakeluoperaatiota. Apua saivat taisteluja paenneet ihmiset Galgadudissa Somaliassa.
Somalia: Paikallinen Punainen Puolikuu pysyy toimintakykyisenä

Somalian julkinen terveydenhuolto on romahtanut pitkän sisällissodan seurauksena. Maan terveyspalvelut toimivat nykyisin Somalian Punaisen Puolikuun varassa. Järjestö pitää yllä 34 terveysasemaa, kahta sairaalaa sekä lukuisia kolera- ja aliravitsemuspotilaiden hoitoon keskittyviä klinikoita.

Somalian Punainen Puolikuu kykenee toimimaan tehokkaasti maan poliittisesta hajanaisuudesta huolimatta. Järjestö on kuitenkin vahvasti riippuvainen ulkomaisesta avusta. Suomen Punainen Risti tukee sekä Somalian Punaisen Puolikuun kehittämistä että maan terveysohjelmia. Osana avustustyötään kansainvälinen Punainen Risti pyrkii levittämään humanitaarisia arvoja sodan repimään maahan.

Katastrofivalmius on tarpeen

Vuosikymmeniä jatkunut konflikti ja luonnononnettomuudet vaikeuttavat Somalian jo ennestään huonoa terveystilannetta. Lähes kaksi miljoonaa ihmistä on paennut kodeistaan Keski- ja Etelä-Somalian pakolaisleireille sekä naapurimaihin Keniaan ja Jemeniin. Toukokuusta 2009 lähtien väkivaltaisuudet varsinkin maan pääkaupungissa Mogadishussa ovat kiihtyneet. Maaseudulla kiistellään resursseista, kuten viljelymaasta ja vedestä.

Kansainvälinen Punainen Risti huolehtii päivittäin satojen tuhansien ihmisten vedensaannista kuivuuden piinaamassa Etelä- ja Keski-Sudanissa.Maan väestöstä noin 80 prosenttia elää maanviljelystä ja karjataloudesta. Keski- ja Etelä-Somaliassa vuosia jatkunut kuivuus on aiheuttanut vakavaa aliravitsemusta sekä puutetta vedestä, eikä mahdollisuuksia viljan viljelyyn ja karjan kasvattamiseen  monin paikoin ole. Sekä kotimaisen että tuontiruuan hinta on lyhyessä ajassa moninkertaistunut.

Vaikka luonnonkatastrofeja ei voida kokonaan estää, niiden vaikutuksia on mahdollista vähentää katastrofivalmiutta ja terveydenhuoltoa vahvistamalla. Tässä työssä Somalian Punainen Puolikuu on avainasemassa.

Lue lisää:

nuolioikealle.GIF Somaliassa arki on henkiinjäämistaistelua
nuolioikealle.GIF Hatunnosto Somalian vapaaehtoisille
nuolioikealle.GIF Somaliaa koettelee vuosikymmenen pahin tragedia

Punainen Risti lisää apuaan Somaliassa

Turvattomuuden lisääntyessä valtaosa kansainvälisistä avustusjärjestöistä on vetäytynyt Somaliasta. Kansainvälinen Punainen Risti onkin viime vuosina ottanut yhä suuremman vastuun auttaakseen somalialaisia selviämään sodan ja kuivuuskriisin keskellä. Avun tarpeessa ovat varsinkin lapset ja raskaana olevat naiset, jotka altistuvat aliravitsemuksen vuoksi esimerkiksi malarialle ja ripulitaudeille.

Suomen Punaisen Ristin tuella ylläpidetään äitien ja lasten terveyttä Sudanissa.Vuonna 2010 kansainvälinen Punainen Risti toimittaa yhdessä Somalian Punaisen Puolikuun kanssa puhdasta juomavettä ja hätäaputarvikkeita sadoille tuhansille somalialaisille. Järjestön ruoka-avun piirissä on kymmeniä tuhansia ihmisiä. Punainen Risti tiivistää terveysklinikoidensa verkostoa perustamalla Somaliaan kymmenen uutta klinikkaa, joilla hoidetaan aliravitsemuksesta kärsiviä lapsia. Ympäri maata Punainen Risti kunnostaa ja rakentaa vesi- ja viemärijärjestelmiä taatakseen puhtaan veden riittävyyden ja estääkseen vesiperäisten tautien leviämistä.

Suomen Punainen Risti on tukenut jo kymmenen vuoden ajan erityisesti äideille ja lapsille tarkoitettujen terveysasemien verkostoa Somaliassa. Vuonna 2010 Suomen Punaisen Ristin ja ulkoministeriön varoin tuetaan viittä terveysklinikkaa. Liikkuvat klinikat tavoittavat ne maaseudun köyhät asukkaat, jotka muuten putoaisivat kokonaan terveydenhuoltopalvelujen piiristä. Syrjäseuduilla Somalian Punaisen Puolikuun paikallisten vapaaehtoisten tekemä terveystyö on kuitenkin korvaamatonta. Suomen Punaisen Ristin tuella Somaliassa pyritään rakentamaan koko maan kattava ensiapu- ja terveysvapaaehtoisten verkosto. Terveysohjelmaa tuetaan ainakin vuoteen 2012 asti.

Somalian kaltaisessa hajanaisessa maassa kansallisen Punaisen Puolikuun yhtenäisyyden ja toimintakyvyn säilyttäminen on tärkeää. Siksi osa Suomen Punaisen Ristin tuesta käytetään paikallisen Punaisen Puolikuun järjestökehitykseen.

nuolioikealle.GIF Katso video kansainvälisen Punaisen Ristin kirurgien työstä Mogadishussa (englanniksi)

Sodan repimässä Somaliassa kansainvälinen Punainen Risti levittää aktiivisesti tietoa humanitaarisen oikeuden säännöistä.Sodassakin on säännöt

Somalian konfliktista raskaimman taakan kantavat siviilit eli ihmiset, jotka eivät osallistu vihollisuuksiin. Terveys- ja hätäaputyön lisäksi kansainvälinen Punainen Risti pyrkii parantamaan näiden ihmisten asemaa muistuttamalla taistelujen osapuolia humanitaarisen oikeuden säännöistä. Sodan oikeussääntöjen noudattaminen on tärkeää, jotta siviilit, haavoittuneet ja muut apua tarvitsevat säästyvät hyökkäyksiltä ja saavat tarvitsemaansa hoitoa.

Konfliktin aikana lukemattomat somalialaiset ovat menettäneet yhteyden perheeseensä: miehet katoavat rintamille ja lapset eksyvät vanhemmistaan suurten ihmisjoukkojen paetessa väkivaltaisuuksia. Maailmanlaajuisen verkostonsa avulla Punainen Risti etsii ja auttaa yhteen toisistaan eroon joutuneita perheenjäseniä. Koska normaalit postiyhteydet ulkomaailmaan eivät Somaliassa toimi, Punainen Risti välittää viestejä esimerkiksi Guantanamon vankileirille vangittujen somalialaisten ja heidän perheidensä välillä.

Vuosina 2006-2010 Suomen Punainen Risti on tukenut kansainvälisen Punaisen Ristin hätäaputyötä Somaliassa yhteensä 5,8 miljoonalla eurolla. Varat apuun on saatu ulkoministeriöltä.

Hiv:tä vastaan Somalimaan ja Etiopian rajaseudulla

Suomen Punainen Risti on tukenut myös hiv/aids-ohjelmaa, joka toteutettiin vuosina 2007-2009 Somalimaan ja Etiopian rajaseudulla. Ohjelma keskittyi Allaybadayn ja Togwajalen kaupunkeihin, jotka toimivat yhdessä Etiopian ja Somalimaan välisen vilkkaan henkilö- ja tavaraliikenteen keskuksena. Rajan yli kulkevat rekka-autonkuljettajat, kausityöläiset, kauppiaat ja paimentolaiset ovat erityisen alttiina hiv-tartunnoille. Kaupallisten seksipalvelujen runsas tarjonta rajan molemmin puolin lisää tartuntariskiä entisestään.

Oikeiden kohderyhmien tavoittamiseksi Somalian Punaisen Puolikuun koulutetut vapaaehtoiset tekevät ennaltaehkäisevää hiv-työtä huoltamoilla, matka-asemilla, varikoilla ja rahtipaikoilla. He jakavat tietoa sairaudesta ja sen ehkäisemisestä, ohjaavat tartunnan saaneita hoitoon ja pyrkivät vähentämään virusta kantavien ihmisten syrjintää. Tiedon jakamista vaikeuttaa se, ettei Somalimaassa tunnusteta seksin myyntiä esiintyvän lainkaan. Normaalit terveyspalvelut ovat siksi seksityöntekijöiden ulottumattomissa.

Koulutetut vapaaehtoiset ovat hiv/aids–työn onnistumisen edellytys. Vuonna 2009 suuri osa hiv/aids-ohjelman tuesta ohjattiin Somalian Punaisen Puolikuun kehittämiseen ja koulutukseen. Ulkopuolinen tuki ohjelmalle loppui vuoden 2009 lopussa.


Kuvat: ICRC / Pedram Yazdi

email lähetä | tulosta

 

*
somalia

Pääkaupunki:  Mogadishu

Asukasluku:                  8,4 miljoonaa

Pinta-ala:                       637 657 km²

Eliniänodote: 54/56 vuotta (miehet/naiset)

Lapsikuolleisuus:                145/1000 lasta

 

*
suomen punaisen ristin apu somaliaan

2010: Somalian Punaisen Puolikuun kehittämiseen sekä terveys- ja ensiaputyöhön 294 400 euroa, josta 250 300 euroa ulkoministeriöltä

Somalian hätäapuun 500 000 euroa ulkoministeriöltä

2009:
Somalian Punaisen Puolikuun kehittämiseen sekä terveys- ja ensiaputyöhön 388 900 euroa, josta 330 600 euroa ulkoministeriöltä

Somalimaan ja Etiopian rajaseudun hiv/aids-ohjelmaan 55 600 euroa, josta 47 200 euroa ulkoministeriöltä

Somalian hätäapuun miljoona euroa ulkoministeriöltä

2008: Somalian Punaisen Puolikuun kehittämiseen sekä terveys- ja ensiaputyöhön 222 000 euroa, josta 188 000 euroa ulkoministeriöltä

Somalimaan ja Etiopian rajaseudun hiv/aids-ohjelmaan 55 600 euroa, josta 47 200 euroa ulkoministeriöltä

Somalian hätäapuun kaksi miljoonaa euroa ulkoministeriöltä

2007:  Somalian Punaisen Puolikuun kehittämiseen sekä terveys- ja ensiaputyöhön 120 000 euroa, josta 100 000 euroa ulkoministeriöltä

Somalimaan ja Etiopian rajaseudun hiv/aids-ohjelmaan 80 000 euroa, josta 66 700 euroa ulkoministeriöltä

Somalian hätäapuun 1,3 miljoonaa euroa ulkoministeriöltä

2006:  Somalian Punaisen Puolikuun kehittämiseen sekä terveys- ja ensiaputyöhön 102 000 euroa, josta 85 000 euroa ulkoministeriöltä

Somalian hätäapuun miljoona euroa ulkoministeriöltä