Kansainvälisen Punaisen Ristin työntekijät arvioivat Gazan sodan tuhoja.
Palestiinalaisalueet: Saarron keskellä elämää rakennetaan pienistä palasista

Pitkään jatkuneen konfliktin seurauksena ihmisten arki palestiinalaisalueilla on vaikeaa. Turvamuuri, sitä ympäröivä puskurivyöhyke ja tiesulut vaikeuttavat liikkumista ja terveydenhuoltoon pääsyä. Vientirajoitukset kasvattavat työttömyyttä ja tuontirajoitukset nostavat perustarvikkeiden, esimerkiksi polttoaineen ja ruuan, hinnat tavallisten palestiinalaisten ulottumattomiin. Sairaaloista loppuvat hoitotarvikkeet, eikä rikkoutuneisiin laitteisiin saada varaosia.

Saarto, palestiinalaisten keskinäiset aseelliset yhteenotot ja vuodenvaihteessa 2008-2009 käyty Gazan sota ovat pakottaneet sadat tuhannet gazalaiset täysin riippuvaisiksi ulkopuolisesta avusta. Kansainvälinen Punainen Risti ja Palestiinan Puolikuu tekevät kaikkensa auttaakseen saarron keskellä eläviä ihmisiä. Ulkopuolinen apu ei kuitenkaan ole kestävä ratkaisu gazalaisten hätään. Punainen Risti vaatii, että saarto on purettava ja kaikkien konfliktin osapuolten on kunnioitettava sodan oikeussääntöjä.

Siviilit sodan uhreja

Israel hyökkäsi joulukuussa 2008 Gazan palestiinalaisalueille lopettaakseen Hamas-järjestön tekemät raketti-iskut eteläiseen Israeliin. Vajaan kuukauden kestäneessä sodassa kuoli yli 1300 ihmistä ja yli 5000 haavoittui.

Gaza on yksi maailman tiheimmin asutuista alueista. Gazan sodan aikana kansainvälinen Punainen Risti huolestui erityisesti siviilikohteisiin, kuten sairaaloihin, kouluihin, moskeijoihin sekä vesi- ja viemärilaitoksiin kohdistuneista pommituksista. Gazan sodassa kuolleista ja haavoittuneista noin puolet oli siviilejä.

Siviilit kärsivät sodasta paitsi ihmishenkien menetyksenä, myös taloudellisesti. Ennen sotaa yli neljäsosa alueen asukkaista sai elantonsa maanviljelystä. Suuri osa Gazan viljelykelpoisesta ja laidunmaasta sijaitsee Israelin perustamalla puskurivyöhykkeellä. Iskuissa ja sodassa kastelujärjestelmät, viljelmät ja varastot ovat tuhoutuneet ja viljelijät joutuvat työskentelemään pelloilla henkensä uhalla. Vaarassa ovat myös kalastajat, joiden pyyntialue on rajattu lähes olemattomiin. Monille ainoaksi vaihtoehdoksi jää kalastaminen sallitun rajalinjan toisella puolen.

linkki Katso kansainvälisen Punaisen Ristin video Gazan konfliktin seurauksista (englanniksi)

Punainen Risti vaatii saarron lopettamista ja vankien oikeuksien kunnioittamista

Kansainvälinen Punainen Risti vaatii Gazan saarron lopettamista. Saarto rikkoo kansainvälistä humanitaarista oikeutta, jonka noudattamiseen myös Israel on sitoutunut.

Liikkumisrajoitukset vaikeuttavat palestiinalaisten arkea huomattavasti.Saarto rankaisee koko Gazan siviiliväestöä teoista, joista sitä ei voida kokonaisuudessaan pitää vastuullisena. Joukkorangaistukset ovat Geneven sopimusten mukaan kiellettyjä. Punainen Risti korostaa, että humanitaarisen oikeuden säännösten mukaan Israelilla on velvollisuus huolehtia gazalaisten perustarpeista, kuten riittävästä terveydenhuollosta. Kaikkien osapuolten on varmistettava, että humanitaarinen apu pääsee esteettömästi perille.

Lisäksi kansainvälinen Punainen Risti vaatii kaikilta konfliktin osapuolilta mahdollisuutta vierailla vankiloissa ja valvoa vankien kohtelua. Vangeilla on myös oikeus pitää yhteyttä perheeseensä.

Kansainvälinen Punainen Risti tarkkailee jatkuvasti Gazan tilannetta ja käy luottamuksellisia keskusteluja havaitsemistaan kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomuksista konfliktin osapuolten kanssa. Nyt järjestö päätti ottaa julkisesti kantaa Gazan tilanteeseen, sillä vuosia jatkuneet kahdenväliset keskustelut eivät ole tuoneet muutosta vankien ja saarrosta kärsivien siviilien elämään.

linkki Tutustu sodan oikeussääntöihin

Lisätietoa (englanniksi):

linkki Lue lisää Gazasta kansainvälisen Punaisen Ristin sivuilta

linkki Katso kansainvälisen Punaisen Ristin video Gazan tilanteesta

linkki Katso video E'beedin perheen elämästä Länsirannalla

linkki Lue lisää kansainvälisen Punaisen Ristin toimintaperiaatteista

Apua siviileille ja haavoittuneille taistelijoille

Gazan sodan aikana kansainvälinen Punainen Risti tuki taisteluiden keskelle jääneitä siviilejä jakamalla heille ruokaa ja avustustarvikkeita sekä yhdistämällä toisistaan eroon joutuneita perheenjäseniä. Järjestö paransi myös sähkön ja veden jakelua toimittamalla konfliktialueelle generaattoreita ja auttamalla vaurioituneiden sähkö- ja vesilaitosten korjaamisessa. Sairaaloihin toimitettiin muun muassa ruokaa, puhdasta vettä, polttoainetta, lääkkeitä, verivalmisteita, laitteita ja hoitotarvikkeita.

Kansainvälinen Punainen Risti auttoi Palestiinan Punaista Puolikuuta keräämään haavoittuneita ja kuolleita sotatoimialueelta. Lisäksi se auttoi 1200 siviilin ja 500 ulkomaan kansalaisen evakuoinnissa. Israelissa kansainvälinen Punainen Risti työskenteli maan Magen David Adom –yhdistyksen kanssa tarjotakseen paikallisille henkistä tukea sekä ensiapua raketti-iskuissa loukkaantuneille.

Pommituksissa arviolta 80 000 ihmistä menetti kotinsa. Sodan päätyttyä kodittomiksi jääneet ovat joutuneet lykkäämään uuden asuintalon rakentamista rakennustarvikkeiden tuontirajoitusten vuoksi. Helpottaakseen gazalaisten ahdinkoa kansainvälinen Punainen Risti on jakanut muovisuojia rikkinäisten seinien ja ikkunoiden peittämiseen. Lisäksi ihmisille on annettu ruuanlaittotarvikkeita, patjoja ja peittoja.

Hätäapuoperaatiota tuki myös Suomen Punainen Risti katastrofirahaston ja ulkoministeriön varoin. Lisäksi Suomesta lähetettiin sota-alueelle leikkaussalihoitaja kansainvälisen Punaisen Ristin kirurgisen tiimin vahvistukseksi.

Suomen Punainen Risti avusti palestiinalaisia myös kesällä 2006, kun Israel sulki rajansa sodan puhjettua Libanonin ja Israelin välille. Saarretun Gazan asukkailta uhkasivat loppua ruoka, vesi ja lääkkeet. Vuonna 2007 Suomen Punainen Risti välitti palestiinalaisalueiden hätäapuoperaatioon ulkoministeriön antaman 500 000 euron avustuksen.

linkki Lue lisää Punaisen Ristin työstä Gazassa

linkki Katso video kansainvälisen Punaisen Ristin sairaalasta Gazan sodan aikana (englanniksi)

Naiset ovat aktiivisesti lähteneet mukaan Punaisen Ristin tukemien pienhankkeiden järjestämiseen.Parempaa tulevaisuutta rakennetaan pienhankkeilla

Palestiinan Punainen Puolikuu toteuttaa Suomen Punaisen Ristin, Saksan Punaisen Ristin, Euroopan unionin ja Suomen ulkoministeriön tuella pienhankkeita, joilla parannetaan palestiinalaisten terveyttä ja elämänlaatua. Hankkeita on toteutettu vuodesta 2003 lähtien sekä Gazan että Länsirannan palestiinalaisalueilla. Suomen Punainen Risti tuli mukaan ohjelmaan vuonna 2007.

Hyvinvointiohjelman pienhankkeet toteutetaan 31 Palestiinan Punaisen Puolikuun ylläpitämän terveysklinikan kautta. Hankkeista vastaavat reilun kymmenen hengen paikallisryhmät, jotka kartoittavat oman kyläyhteisönsä avun tarpeita ja suunnittelevat niiden mukaista toimintaa. Ryhmät ovat muun muassa perustaneet lastentarhoja, koululaisille suunnattuja kirjastoja ja liikuntakerhoja sekä vanhusten kerhoja. Suunnittelu- ja toimintaryhmiä on perustettu jo 75 kyläyhteisöön, joissa asuu yhteensä 600 000 ihmistä.

Hyvinvointiohjelman kansainvälinen tuki kestää vuoteen 2010 saakka. Siihen mennessä on tarkoitus kouluttaa yli sata toimintaryhmien jäsentä toteuttamaan ja vetämään uusia elämän laatua parantavia pienhankkeita. Tällä hetkellä mukana ryhmissä on noin 900 ihmistä.

Hankkeen kustannukset ovat 1,3 miljoonaa euroa. Summasta Euroopan Unioni kattaa kolme neljäsosaa ja loput kulut jaetaan Suomen ja Saksan Punaisten Ristien kesken. Suomen osuudesta ulkoministeriö maksaa 65 600 euroa ja Suomen Punaisen Ristin keräysvaroista katetaan 98 500 euroa. 

Ylin kuva: ICRC
Kaksi alinta kuvaa:
Aki Blomberg

email lähetä | tulosta
Sinun apuasi tarvitaan. Sodassa ja rauhassa.
*
suomen punaisen ristin apu palestiinalaisalueille

2009: Gazan sodan uhrien auttamiseen 600 000 euroa, josta 500 000 euroa ulkoministeriöltä

2008: Hyvinvointiohjelmaan 164 100 euroa vuosina 2008-2010; summasta 65 600 euroa saadaan ulkoministeriöltä

2007: Hyvinvoinnin edistämiseen 4400 euroa

Humanitaariseen hätäaputyöhön 
ulkoministeriön varoista 500 000 euroa

2006: Humanitaariseen hätäaputyöhön 150 000 euroa