Tigerin kyläläiset tulivat noutamaan Punaisen Ristin ruoka-apua.
Niger: Apua Sahelin alueen kuivuuteen

Sahelin alue Afrikan pohjoisosissa on aavikoitumassa. Savannit ja laidunmaat muuttuvat hiekkakentiksi, kun alueen pohjoisreunalta alkava Saharan aavikko levittäytyy Saheliin.

Sahelissa asuville paimentolaisille ja karjankasvattajille kuivuus merkitsee katastrofia: nälkiintyneet eläimet sairastuvat ja tuottavat entistä vähemmän maitoa ja lihaa. Kun eläimet voivat huonosti, ihmiset näkevät nälkää.

Suomen Punainen Risti auttaa Sahelin alueen asukkaita Nigerissä ja Malissa selviytymään pahimman kuivuuskriisin yli. Lisäksi Suomen Punainen Risti on tukenut Länsi- ja Keski-Afrikan Punaisen Ristin yhdistysten viestinnän kehittämistä, jotta ne saisivat mahdollisimman paljon tukijoita ja vapaaehtoisia katastrofivalmiustyöhönsä.

Hätäapua katastrofirahastosta

Kuivuus ja yhteisöjen väliset väkivaltaisuudet ovat pahentaneet ruokatilannetta Nigerin ja Malin pohjoisosissa. Vuoden 2009 sateiden niukkuus heikensi entisestään karjankasvattajien ja maanviljelijöiden mahdollisuuksia elättää itsensä ja perheensä. Köyhtyneillä paimentolaisilla ei ole varaa ostaa ruokaa, vaikka sitä olisikin tarjolla.

Kesäkuun 2010 lopussa yksin Nigerissä arviolta 7,1 miljoonaa ihmistä – lähes puolet maan väestöstä – kärsi ruokapulasta. Vaikeiden turvallisuusolojen vuoksi vain harvat kansainväliset järjestöt pystyvät tarjoamaan apuaan alueella asuville paimentolaisille.

Auttaakseen ihmiset pahimman yli kansainvälinen Punainen Risti jakaa ruokaa ja viljakasvien siemeniä erityisesti maan sisäisille pakolaisille ja muille haavoittuvimmassa asemassa oleville ryhmille. Paimentolaisia tuetaan ostamalla heikkokuntoisia eläimiä kuivuuskriisiä edeltävään hintaan. Tarkoituksena on vakauttaa hintakehitystä vähentämällä markkinoilla olevan karjan määrää. Ostettu karja teurastetaan ja liha jaetaan ruoka-apuna vähäosaisimmille.

Kaikkiaan hätäapuoperaation tavoitteena on saavuttaa 290 000 ihmistä Nigerissä ja Malissa. Suomen Punainen Risti kanavoi kansainvälisen Punaisen Ristin hätäapuoperaatioon katastrofirahastostaan 25 500 euroa, joilla hankitaan ruokaa kuivuudesta kärsiville ihmisille.

Ruoka-apua ja pitkäjänteistä kehitystyötä

Vuodesta toiseen jatkuneen kuivuuden aiheuttama ruokapula kilpistyi Sahelin alueella Länsi-Afrikassa vakavaksi ruokakriisiksi myös kesällä 2005. Niukkaa satoa vahingoittivat entisestään edellisenä vuonna alueelle vaeltaneet massiiviset heinäsirkkaparvet. Eniten kuivuudesta kärsivät Niger, Mali, Burkina Faso ja Mauritania. Kaikista vakavin tilanne oli Nigerissä, jossa aliravitsemuksesta kärsi paikoin joka viides. Nigerin köyhimmät asukkaat joutuivat myymään vähän omaisuutensa ostaakseen ruokaa.

Kansainvälinen Punainen Risti käynnisti alueella ruoka-apuohjelman, jonka tuella toimitettiin ruokaa lähes 645 000 ihmiselle. Viljelijöille jaettiin siemenviljaa tulevien satojen turvaamiseksi. Ruokaklinikat auttoivat aliravittuja lapsia ja heidän perheitään.

Suomen Punainen Risti tuki Sahelin ruokaturvaohjelmaa rahalahjoituksella ja henkilöavulla.

Hätäavun lisäksi kansainvälinen Punainen Risti tekee Nigerissä ja Malissa pitkäjänteistä työtä, jotta alueen asukkaat löytäisivät kuivuusongelmaan pysyviä ratkaisuja. Maanviljelys- ja kastelutekniikoita uudistetaan ja yhteisöjen katastrofivalmiustyötä vahvistetaan tulevien kriisien varalle.

Viestinnällä näkyvyyttä ja uusia vapaaehtoisia

Länsi- ja Keski-Afrikan Punaisen Ristin kansallisten yhdistysten työ keskittyy pitkälti luonnononnettomuuksien, tautiepidemioiden, aliravitsemuksen ja konfliktien ennaltaehkäisyyn ja niihin varautumiseen. Auttaakseen paikallisia ihmisiä Punaiset Ristit ylläpitävät tärkeitä terveys- ja katastrofivalmiusohjelmia. Tiedottamalla toiminnastaan yhdistykset voivat kertoa ihmisille, miten auttaa itseään ja muita. Samalla ne saavat toiminnalleen uusia tukijoita: jäseniä, vapaaehtoisia ja rahoittajia.

Vuonna 2009 Suomen Punainen Risti antoi Länsi- ja Keski-Afrikan Punaisen Ristin yhdistysten viestinnän kehittämisohjelmaan lahjoituksen, jonka avulla Punaisten Ristien tiedottajille järjestettiin koulutusta. Tiedottajat osallistuivat myös yhdistysten yhteisen lehden julkaisemiseen.


Kuva: Mark Snelling

email lähetä | tulosta
*
niger

Asukasluku:
13,7 miljoonaa

Pinta-ala:
1 267 000 km²   

Pääkaupunki:
Niamey

Bruttokansantuote:
$ 630/asukas

Eliniänodote:
42/43 vuotta (miehet/naiset)

Lapsikuolleisuus:
253/1000 lasta

*
suomen punaisen ristin apu nigeriin

2010: Kuivuudesta kärsivien ihmisten auttamiseen Nigerissä ja Malissa 25 500 euroa

2009: Länsi- ja Keski-Afrikan Punaisten Ristien viestinnän kehittämiseen 23 000 euroa, josta
19 600 euroa ulkoministeriöltä

2006: Sahelin alueen ruokaturvaohjelmaan
50 000 euroa, josta 25 500 euroa ulkoministeriöltä

2005: Sahelin alueen ruokaturvaohjelmaan
300 000 euroa ulkoministeriön varoista