Nicaragua: Toistuvat luonnononnettomuudet pakottavat varautumaan

Luonnononnettomuudet ovat Keski-Amerikassa yleistyneet yhtä tahtia ilmastonmuutoksen etenemisen kanssa. Hirmumyrskyjen, pyörremyrskyjen ja tulvien ennakointi on käynyt yhä vaikeammaksi.

Suomen Punaisen Ristin tuella vahvistetaan Keski-Amerikan Punaisten Ristien katastrofivalmiutta. Lisäksi järjestö on tukenut työtä vaikean hiv-tilanteen muuttamiseksi Hondurasin ja Nicaraguan rajaseudulla. Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla on vahvistettu myös paikallisten Punaisten Ristien nuorisotoimintaa ja perustettu kerhoja, joissa tutustutaan verenluovutukseen ja terveisiin elämäntapoihin.

Suomesta apua toistuviin luonnononnettomuuksiin

Lokakuun 2008 puolivälissä alkaneet rankkasateet synnyttivät Nicaraguassa tulvia ja mutavyöryjä, jotka tuhosivat koteja, teitä ja viljelyksiä. Erityisen vaikea tilanne oli Chinandegan alueella, jossa rankkasateet veivät koko sadon. Normaalivuosina alueen asukkaat ovat saaneet tuloistaan 95 prosenttia maataloudesta.

Nicaraguan Punainen Risti tuki viranomaisten käynnistämää avustusoperaatiota. Järjestö on jakoi ruokaa ja avustustarvikkeita sekä auttoi puhdistamaan ja kunnostamaan tulvaveden saastuttamia kaivoja. 

Tulvat vaikeuttivat satojen tuhansien ihmisten elämää myös Guatemalassa ja Hondurasissa. Suomen Punainen Risti tuki kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatiota alueella 30 000 eurolla.

Suomalaiset tukivat nicaragualaisia myös vuonna 2005, jolloin hurrikaani Wilma synnytti tulvia ja mutavyöryjä Keski-Amerikassa. Katastrofirahastosta lahjoitettiin kansainvälisen Punaisen Ristin hätäapuoperaatioon 50 000 euroa, jolla hankittiin ruokaa, hygieniatarvikkeita, vaatteita, huopia ja ruuanlaittovälineitä 10 000 perheelle. Apu meni Costa Ricaan, Guatemalaan, Hondurasiin, Nicaraguaan, Meksikoon, El Salvadoriin ja Haitiin.

Valmius vahvemmaksi Keski-Amerikassa

Entistä rajummat luonnonmullistukset näyttävät tulleen Keski-Amerikkaan jäädäkseen. Kansainvälinen Punainen Risti käynnisti vuonna 2007 Keski-Amerikassa alueellisen valmiushankkeen, jolla vahvistetaan alueen Punaisen Ristin yhdistysten kykyä ehkäistä katastrofeja ja toimia tehokkaasti onnettomuuden sattuessa.

Katastrofivalmiutta kehitetään vapaaehtoisten kautta. Punaisen Ristin yhdistykset kouluttavat vapaaehtoisia kansallisia valmiusjoukkoja, jotka työskentelevät erityisesti kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien ihmisryhmien haavoittuvuuden vähentämiseksi. Kansainvälinen Punainen Risti auttaa kansallisia yhdistyksiä luomaan itselleen katastrofivalmiussuunnitelmat luonnononnettomuuksien varalle. Yhtenä ohjelman tärkeänä tavoitteena on kehittää järjestelmiä, joilla lähestyvä katastrofi havaitaan ajoissa ja siitä ehditään varoittaa etukäteen. Järjestelmien avulla esimerkiksi evakuoinnit voidaan järjestää ajoissa ja luonnonmullistuksen aiheuttamia tuhoja vähentää.

Hankkeessa hyödynnetään kansainvälisen Punaisen Ristin valmiustyön osaamiskeskuksia El Salvadorissa ja Costa Ricassa. Vuonna 2010 niiden toimintaa laajennettiin palvelemaan koko latinalaista Amerikkaa ja Karibiaa. Paikalliset Punaisen Ristin yhdistykset järjestävät myös yhteisiä koulutuksia, joissa kokemuksia valmiustyöstä voidaan jakaa.

Ohjelmaan osallistuvat Belizen, Costa Rican, El Salvadorin, Guatemalan, Hondurasin, Nicaraguan ja Panaman kansalliset Punaisen Ristin yhdistykset. Suomen Punainen Risti tukee Keski-Amerikan alueellista valmiusohjelmaa yhdessä ulkoministeriön kanssa.

Hiv- ja aids -työtä riskiryhmien parissa

Hiv-tartuntoja on Nicaraguan ja Hondurasin rajaseudulla moninkertainen määrä latinalaisen Amerikan keskiarvoon verrattuna. Hiv-tartunnoista kärsivät Latinalaisessa Amerikassa erityisesti tartunnoille riskialttiit ryhmät – miesten kanssa sukupuoliyhteydessä olevat miehet, seksityöntekijät ja suonensisäisiä huumeita käyttävät henkilöt. Tähän mennessä kuitenkin vain pieni osa alueen hiv- ja aids -hankkeista kohdistaa apunsa riskiryhmille. Hondurasin Punainen Risti on tarttunut ongelmaan uudella hankkeella, jonka tavoitteena on laskea hiv-tartuntoja kolmanneksella nykyisestä. Hanketta tukee Suomen Punainen Risti.

Hondurasin ja Nicaraguan rajaseudulla toteutettavalla hankkeella pyritään saavuttamaan erityisesti liikkuvat ihmisryhmät – esimerkiksi autonkuljettajat, matkailijat, prostituoidut ja rajapoliisit. Yhdessä terveysviranomaisten kanssa Hondurasin Punainen Risti rohkaisee ihmisiä osallistumaan hiv-testeihin.

Jo tartunnan saaneille tarjotaan henkistä tukea ja mahdollisuus osallistua vertaistukiryhmiin. Hondurasin Punainen Risti pyrkii parantamaan hiv-positiivisten ihmisten tilannetta kouluttamalla yhteisöjen vaikutusvaltaisia jäseniä tunnistamaan ja ehkäisemään syrjintää. Koulutusta tarjotaan myös vapaaehtoisille, jotka tekevät kotikäyntejä tartunnan saaneiden luona.

Keski- ja Etelä-Amerikan Punaiset Ristit kehittävät nuorisotyötään

Suomen Punainen Risti tukee myös nuorisotoiminnan kehittämistä Keski- ja Etelä-Amerikan Punaisen Ristin yhdistyksissä. Vaikka alueen nuoret ovat aktiivisesti mukana Punaisen Ristin toiminnassa, varsinaisia nuorille suunnattuja toimintamuotoja on vielä niukasti.

Kaksivuotisessa ohjelmassa alueen Punaisen Ristin yhdistykset tiivistävät yhteistoimintaansa järjestämällä yhteisiä kokouksia, työvierailuja ja johtajakoulutusta sekä tukemalla nuorten omia hankkeita. Esimerkiksi vuonna 2009 yhdistykset perustivat yhteisen ideapankin, joka tarjoaa paikallisille vapaaehtoisille käytännön vinkkejä ja kokemuksia nuorisohankkeiden toteuttamiseen.

Nuoret pelastavat ihmishenkiä luovuttamalla verta

Osana nuorisotoiminnan kehittämistä Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen nuoret ovat perustaneet yliopistoihin ja oppilaitoksiin Club25-kerhoja, joissa he tutustuvat verenluovutukseen. Kerholaisten tavoitteena on luovuttaa verta parikymmentä kertaa 25 vuoden ikään mennessä. Säännölliset verenluovutukset takaavat sen, että turvallisia verivalmisteita on saatavilla vaikkapa luonnononnettomuuden sattuessa.

Club25-kerhot ovat olleet Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla suuri menestys ja verenluovuttajien määrä on lähtenyt alueella kasvuun. Kerhoja toimii jo yli 20 maassa Tulimaasta Meksikoon. Suomen Punainen Risti tuki Club25-kerhotoimintaa Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla vuosina 2007 - 2009.

linkki Nicaraguan Punaisen Ristin sivut (espanjaksi)
email lähetä | tulosta
*
nicaragua

Asukasluku:
5,5 miljoonaa

Pinta-ala:
129 494 km2

Pääkaupunki:
Managua

Bruttokansantuote:
$ 2720/asukas

Eliniänodote:
60/63 vuotta (miehet/naiset)

Lapsikuolleisuus:
36/1000 lasta

*
suomen punaisen ristin apu nicaraguaan

2010:
Keski-Amerikan alueelliseen valmiusohjelmaan 90 000 euroa, josta 76 500 euroa ulkoministeriön varoista

Keski- ja Etelä-Amerikan Punaisten Ristien nuorisotoimintaan 80 000 euroa, josta 68 000 euroa ulkoministeriöltä

Hiv- ja aids –työhön Hondurasin ja Nicaraguan rajaseudulla 80 000 euroa, josta 68 000 euroa ulkoministeriöltä

2009: Keski-Amerikan alueelliseen valmiusohjelmaan 120 000 euroa, josta 102 000 euroa ulkoministeriöltä

Nuorten verenluovutustoiminnan kehittämiseen Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla 138 900 euroa, josta 118 100 euroa ulkoministeriölt

Keski- ja Etelä-Amerikan Punaisten Ristien nuorisotoimintaan 55 600 euroa, josta 47 200 euroa ulkoministeriöltä

2008: Keski-Amerikan alueelliseen valmiusohjelmaan 100 000 euroa, josta 85 000 euroa ulkoministeriöltä

Nuorten verenluovutustoiminnan kehittämiseen Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla 88 900 euroa, josta 75 600 euroa ulkoministeriöltä

Keski- ja Etelä-Amerikan Punaisten Ristien nuorisotoimintaan 55 600 euroa, josta 47 200 euroa ulkoministeriöltä

Tulvista kärsivien auttamiseen Guatemalassa, Hondurasissa ja Nicaraguassa 30 000 euroa

2007: Keski-Amerikan alueelliseen valmiusohjelmaan 100 000 euroa, josta 83 300 euroa ulkoministeriöltä

Nuorten verenluovutustoiminnan kehittämiseen Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla 88 900 euroa, josta 75 600 euroa ulkoministeriöltä

2005: Tulvien ja maanvyöryjen jälkeiseen hätäaputyöhön Keski-Amerikassa 50 000 euroa