Pääkaupunki: Katmandu
Asukasluku:
27,6 miljoonaa
Pinta-ala:
140 800 km2
Bruttokansantuote:
$ 1010/asukas
Eliniänodote:
52/51 vuotta (miehet/naiset)
Lapsikuolleisuus:
59/1000 lasta
.jpg)
Nepalin sisäinen tilanne on rauhoittumaan päin pitkittyneiden levottomuuksien jälkeen. Huhtikuussa 2008 järjestettiin vaalit, joiden tuloksena monarkia lakkautettiin ja maahan muodostettiin enemmistöhallitus. Entistä vakaammat olot ovat parantaneet myös Nepalin Punaisen Ristin toimintamahdollisuuksia.
Noin kolmannes nepalilaisista elää kuitenkin edelleen köyhyysrajan alapuolella. Tulvat ovat yleisiä ja ne aiheuttavat tuhoisia maanvyörymiä pohjoisilla vuoristoseuduilla, joilla asuu yli 80 prosenttia väestöstä. Maasto on vaikeakulkuista ja terveyspalvelut kaukana.
Suomen Punainen Risti tukee nepalilaisten koululaisten työtä kylien katastrofivalmiuden parantamiseksi. Lisäksi kymmenissä nepalilaisissa kouluissa toimii Punaisen Ristin nuorisokerhoja, joissa nuoret oppivat ihmisoikeuksien kunnioittamista, terveystietoa ja käytännön taitoja.
Koululaiset parantavat koko kylän katastrofivalmiutta
Nepalin väestö on nuorta; useampi kuin joka kolmas nepalilainen on alle 15-vuotias. Suomen Punaisen Ristin tukeman katastrofivalmiusohjelman avainasemassa ovat lapset ja nuoret. Järjestö on tukenut kouluyhteistyöhön perustuvaa valmiusohjelmaa Nepalissa vuodesta 2007 lähtien.
- Lähtökohtana ovat koulut koulutusfoorumina, Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avun suunnittelija Toni Jokinen kertoo. – Koulut ovat koko yhteisöä yhdistäviä tekijöitä. Kun lapsille opetetaan katastrofivalmiutta ja perusensiaputaitoja, ne siirtyvät lapsilta aikuisille.
Käytyään katastrofivalmiuskurssin koululaiset auttavat omaa kyläyhteisöään valmistautumaan luonnononnettomuuksiin. Kyläläiset esimerkiksi rakentavat patoja tulvapaikoille ja korjaavat talojen kattoja kestämään rankkasateita. Moniin kyliin on perustettu valmiusvarastoja ja -rahastoja katastrofien varalta. Ohjelmaa toteutetaan erityisesti vuoristoseudun kylissä, joissa sattuu paljon liikenneonnettomuuksia, tulvia, maanjäristyksiä ja maanvyörymiä.
- Yhteisöt ovat aika eristäytyneitä ja maantieteellisesti hankalissa paikoissa. Silloin tärkeää on paikallistason toiminta, Jokinen muistuttaa.
Vaikka luonnononnettomuuksia ei aina voi estää, pienillä teoilla voidaan tehdä paljon. Esimerkiksi puita ja bambuja istuttamalla voidaan ehkäistä maaperän kulumista ja maanvyöryjä. Samalla suojellaan viljelmiä ja vesistöjä.
Työn tulokset näkyvät joValmiushankkeen tuella Nepalin Punainen Risti on saanut toimintaansa lisää vapaaehtoisia aktiivisiksi auttajiksi. Uudet vapaaehtoiset ovat jo ryhtyneet toimeen: monissa Nepalin kylissä katastrofivalmius on parantunut ja nuorten ensiapuryhmät ovat antaneet ensiapua jo sadoille tarvitseville.
– Esimerkkinä oli auto-onnettomuus, jossa toista kymmentä ihmistä loukkaantui, kun auto suistui vuoren rinteeltä alas, Jokinen kertoo. – Siinä Punaisen Ristin väki auttoi loukkaantuneita. Valmiushankkeen tavoitteena on edistää yleistä turvallisuuskulttuuria kouluissa ja yhdistyksissä.

Tasa-arvoa ja suvaitsevaisuutta kyläyhteisöihin
Koulutuksen avulla pyritään edistämään myös suvaitsevaisuutta, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksien kunnioittamista nepalilaisissa kyläyhteisöissä. Yhteistyöohjelmaan on osallistunut tähän mennessä kouluja 11 provinssin alueelta.
Kouluihin on perustettu Punaisen Ristin nuorisokerhoja, jotka valmistavat jäseniään toimimaan aktiivisina kansalaisina ryhmissä ja järjestöissä. Nuorisokerhojen johtokunnat valitaan vaaleilla vuosittain. Nuorille tarjotaan tietoa ja koulutusta johtajuustaidoista, sukupuolten välisestä tasa-arvosta ja Punaisen Ristin periaatteista. Terveystietoa jaetaan erityisesti hygieniasta ja HIV-tartuntojen ehkäisemisestä. Jokaiseen kouluun on järjestetty kerhotila, jota voidaan käyttää ensiapupisteenä oppilaan sairastuessa tai onnettomuuden sattuessa.
Vuonna 2004 aloitettu kyläyhteisötyö tukee Nepalin Punaisen Ristin omaa nuorisotoimintaa. Ohjelmaa on tuettu useana vuotena Ylen Hyvä -keräyksen varoin. Yhteisötyön tuki jatkuu vuoden 2009 loppuun.
Nepalissa työskentelee lisäksi Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijä, joka auttaa Nepalin Punaista Ristiä sekä kyläyhteisöjen kehittämishankkeen että katastrofivalmiushankkeen toteuttamisessa.
Koulutetut vapaaehtoiset auttoivat monsuunitulvien iskiessä
Poikkeuksellisen rankat monsuunisateet iskivät Nepaliin heinäkuun 2007 alussa. Sateet aiheuttivat tulvia ja maanvyörymiä, joista kärsi yli 619 000 ihmistä. Lähes 26 000 perhettä joutui lähtemään kodeistaan. Kotiensa lisäksi ihmiset menettivät myös viljelyksensä ja karjansa.
Suomen Punainen Risti auttoi Nepalin tulvien uhreja katastrofirahastostaan 80 000 eurolla. Nepalin Punainen Risti käytti rahat hankkimalla suojapeitteitä, ruokaa, keittiövälineitä, huopia, hygieniatarvikkeita ja vesikanistereita. Suomalaiset lahjoittivat heinäkuun 2007 aikana Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon yli 400 000 euroa.
Nepalilaiset kärsivät rankkasateista jälleen vuotta myöhemmin, kun maan suurin joki Koshi tulvi yli pengermiensä elokuussa 2008. Vesimassat rikkoivat patoja ja tuhosivat tulva-alueen päätien. Jopa 70 000 ihmistä joutui jättämään kotiinsa ja sadat jäivät saarroksiin. Intian puolelta saapuneet kymmenen tuhatta tulvapakolaista lisäsivät avun tarvetta entisestään.
Nepalin viranomaiset antoivat maan Punaiselle Ristille päävastuun avustustarvikkeiden jakelusta. Koulutetut vapaaehtoiset kiersivät myös tulvapakolaisten leireillä rekisteröimässä kotinsa menettäneitä ja antamassa heille ensiapua. Suomen Punainen Risti tuki Nepalin Punaisen Ristin hätäapuoperaatiota yhteensä 161 100 eurolla, josta 94 400 euroa saatiin ulkoministeriöltä.
Pääkaupunki: Katmandu
Asukasluku:
27,6 miljoonaa
Pinta-ala:
140 800 km2
Bruttokansantuote:
$ 1010/asukas
Eliniänodote:
52/51 vuotta (miehet/naiset)
Lapsikuolleisuus:
59/1000 lasta
2009: Tulvista kärsivien auttamiseen 111 100 euroa
Kouluperustaisiin yhteisökehitys- ja katastrofivalmiusohjelmiin kouluissa 227 800 euroa, josta 193 600 euroa ulkoministeriöltä
2008: Kolmivuotiseen koulujen katastrofivalmiusohjelmaan 933 000 euroa, joista
700 000 euroa EU:lta,
140 000 euroa katastrofirahastosta ja
93 000 euroa ulkoministeriöltä
Kouluperustaisiin yhteisökehitys- ja katastrofivalmiusohjelmiin sekä Nepalin kehitysyhteistyötä käsittelevän kansainvälisen Punaisen Ristin kokouksen kuluihin 169 700 euroa, josta
141 700 euroa ulkoministeriöltä. Summasta 30 000 euroa käytettiin erityisesti hiv/aids –työhön.
Tulvista kärsivien auttamiseen 50 000 euroa
2007: Kehitys- ja katastrofivalmiustyöhön kouluissa 160 000 euroa, joista 108 300 euroa ulkoministeriöltä, 21 700 euroa Suomen Punaiselta Ristiltä ja 30 000 euroa Ylen Hyvä – säätiöltä
Tulvista kärsivien auttamiseen 80 000 euroa
2006: Kehitysohjelmaan kouluissa 50 000 euroa Ylen Hyvä -säätiön varoista
2005: Kehitysohjelmaan kouluissa 62 900 euroa
2004: Kehitysohjelmaan kouluissa 50 000 euroa