Kolumbia: Siviiliväestö joutuu koville

Kolumbialainen nainen saa Punaiselta Ristiltä uutisia kadonneelta veljeltään, jonka perhe luuli jo kauan sitten kuolleen.

Aseellinen konflikti vasemmistolaisten sissijärjestöjen, puolisotilaallisten joukkojen ja valtion armeijan välillä on jatkunut Kolumbiassa 1960-luvun puolivälistä lähtien. Maassa on yli 3,3 miljoonaa maan sisäistä pakolaista. Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomuksia, kuten ryöstöjä, raiskauksia ja murhia, tapahtuu jatkuvasti ja ne kohdistuvat myös siviileihin. Miinauhrien määrä on kasvanut ja aseistettuihin joukkoihin värvätään yhä useammin myös lapsia.

Vaikka tiheissä asutuskeskuksissa taistelut ovat vähitellen laantuneet, maan tilanne jatkuu epävakaana. Tilanne on vaikein maaseudulla, jossa taistelut tekevät matkustamisesta kotikylän ulkopuolelle hengenvaarallista.

Viime vuosina myös tulvat ja tulivuoren purkaukset ovat vaikeuttaneet kolumbialaisten elämää. Hätäaputyön lisäksi kansainvälinen Punainen Risti toteuttaa Kolumbiassa alueellista katastrofivalmiusohjelmaa ja nuoriso-ohjelmaa, jonka avulla säännöllisten verenluovuttajien määrää pyritään lisäämään.

Kansainvälisen Punaisen Ristin työntekijät ja paikalliset ihmiset purkavat avustustarvikkeita veneistä Nariñossa Kolumbiassa. Tarvikkeet jaettiin kodeistaan paenneille ihmisille.Punainen Risti valvoo siviilien kohtelua

Kansainvälinen Punainen Risti on puolueettomuutensa vuoksi Kolumbiassa olevista järjestöistä usein ainoa, joka pystyy toimimaan konfliktin pahimmin runtelemilla alueilla. Sen avustusohjelma keskittyy niille alueille, joilla suojelun, terveydenhuollon, vesihuollon ja hygienian sekä toimeentulon turvaamisen tarve on kaikkein suurin. Kansainvälinen Punainen Risti toimii yhdessä Kolumbian Punaisen Ristin kanssa.

Punainen Risti toimittaa hätäapua noin 70 000 perheelle sekä parantaa konfliktialueiden vesihuoltoa, terveydenhoitoa ja koulutusmahdollisuuksia. Se pitää yllä 23 vastaanottokeskusta maan sisäisille pakolaisille ja tukee pakolaisten elinkeinoja, jotta he voivat elättää itsensä ja perheensä. Lisäksi Punainen Risti seuraa Kolumbian ihmisoikeustilannetta, rekisteröi kansainvälisen humanitaarisen oikeuden rikkomuksia sekä jakaa tietoa siviilien asemasta ja oikeuksista. Järjestö myös etsii konfliktissa kadonneita ihmisiä, vierailee vankiloissa, tukee siepattujen ihmisten perheitä ja välittää Punaisen Ristin viestejä toisistaan eroon joutuneiden perheenjäsenten välillä.

Vuodesta 2002 lähtien Suomen Punainen Risti on välittänyt kansainvälisen Punaisen Ristin avustustyöhön Kolumbiassa yhteensä noin 2,9 miljoonaa euroa ulkoministeriön myöntämiä varoja.

nuolioikealle.GIF Katso video miinassa jalkansa menettäneen Fransiscon elämästä

nuolioikealle.GIF Kolumbian Punaisen Ristin sivut (espanjaksi)

Etelä-Amerikan valmiustyö tulee tarpeeseen

Etelä- ja Pohjois-Amerikan luonnononnettomuuksissa on vuosituhannen vaihteen jälkeen menehtynyt kymmeniä tuhansia ihmisiä. Syynä ovat useimmiten maanjäristykset, tulvat, myrskyt ja maanvyörymät, joita sattuu alueella vuosittain. Luonnononnettomuuksien lisäksi vuoden 2008 lopussa syventynyt talouden taantuma vaikeuttaa köyhimpien eteläamerikkalaisten elämää.

Parantaakseen heikoimmassa asemassa olevien ihmisten mahdollisuutta selviytyä katastrofeista kansainvälinen Punainen Risti on käynnistänyt Etelä-Amerikassa katastrofivalmiushankkeen. Tavoitteena on vahvistaa alueen Punaisen Ristin yhdistysten kykyä valmistautua katastrofeihin ja lisätä niiden yhteistyötä niin keskenään kuin viranomaisten ja muiden järjestöjen kanssa.

Valmiustyön avainasemassa ovat Punaisen Ristin vapaaehtoiset, jotka ovat saaneet ensiapukoulutusta katastrofien varalle. Vapaaehtoiset ovat myös jakaneet kokemuksiaan katastrofivalmiustyöstä kansainvälisissä kokouksissa ja työpajoissa. Alueellisen yhteistyön lisäämiseksi kansainvälinen Punainen Risti on perustanut virtuaalisen oppimisympäristön, jossa Punaisten Ristien valmiussuunnittelijat voivat jakaa osaamistaan ja osallistua koulutuksiin. Osoitteessa www.desaprender.org sijaitseva oppimisympäristö on espanjankielinen.

Ohjelman tukemana Punaisen Ristin yhdistykset ovat toteuttaneet pieniä ja suuria hankkeita eri puolilla Etelä-Amerikkaa: esimerkiksi Chilessä on käynnistetty kansallinen hygieniakampanja ja Paraguayhin on rakennettu valmiuskeskuksia katastrofien varalle. Suomen Punainen Risti on tukenut Etelä-Amerikan katastrofivalmiusohjelmaa vuodesta 2002 lähtien.

Keski- ja Etelä-Amerikan nuoret käynnistävät omaa toimintaa

Luonnononnettomuuksien lisäksi sosiaalinen epätasa-arvo vaikeuttaa amerikkalaisten elämää. Keski- ja Etelä-Amerikassa väkivalta on lisääntynyt niin kodeissa kuin kaduillakin. Huolestuttava kehitys näkyy sodan repimässä Kolumbiassa erityisen selvästi.

Suomen Punainen Risti on mukana rakentamassa Keski- ja Etelä-Amerikan nuorille valoisampaa tulevaisuutta. Kansainvälisen Punaisen Ristin kaksivuotisen nuorisotyöohjelman tavoitteena on vahvistaa terveitä elämäntapoja ja tehdä Punaisen Ristin toimintaa tunnetuksi Keski- ja Etelä-Amerikassa. Ohjelmassa rohkaistaan ja tuetaan nuoria vapaaehtoisia jakamaan kokemuksiaan niin kansallisten yhdistysten sisällä kuin niiden välilläkin. Alueen Punaisen Ristin yhdistykset tiivistävät yhteistoimintaansa järjestämällä yhteisiä kokouksia, työvierailuja ja johtajakoulutusta sekä tukemalla nuorten omia hankkeita. Nuorisotyössä on tartuttu nuorille itselleen tärkeisiin kysymyksiin: seksuaaliterveyteen, väkivallan vastaiseen työhön ja luonnonkatastrofien ehkäisemiseen.

Nuoret pelastavat ihmishenkiä luovuttamalla verta

Osana nuorisotoiminnan kehittämistä Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen nuoret ovat perustaneet yliopistoihin ja oppilaitoksiin Club25-kerhoja, joissa he tutustuvat verenluovutukseen. Kerholaisten tavoitteena on luovuttaa verta parikymmentä kertaa 25 vuoden ikään mennessä. Säännölliset verenluovutukset takaavat sen, että turvallisia verivalmisteita on saatavilla vaikkapa luonnononnettomuuden sattuessa.

Club25-kerhot ovat olleet Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla suuri menestys ja verenluovuttajien määrä on lähtenyt alueella kasvuun. Kerhoja toimii jo yli 20 maassa Tulimaasta Meksikoon. Suomen Punainen Risti tuki Club25-kerhotoimintaa Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla vuosina 2007 - 2009.

Lisäksi suomalaiset olivat mukana vahvistamassa Etelä-Amerikan Punaisen Ristin yhdistysten toimintakykyä vuosina 2002-2007 toteutetulla järjestökehityshankkeella. Sillä parannettiin alueen kymmenen Punaisen Ristin kansallisen yhdistyksen eli Argentiinan, Bolivian, Brasilian, Chilen, Ecuadorin, Kolumbian, Paraguayn, Perun, Uruguayn ja Venezuelan Punaisten Ristien edellytyksiä toteuttaa omia hankkeitaan.


Kuvat: Ch. Von Toggenburg / ICRC

email lähetä | tulosta
*
kolumbia

Asukasluku:
45,6 miljoonaa

Pinta-ala:
1 138 910 km²

Pääkaupunki:
Bogotá

Bruttokansantuote:
$ 6130/asukas

Eliniänodote:
71/78 vuotta (miehet/naiset)

Lapsikuolleisuus:
21/1000 lasta

*
suomen punaisen ristin apu kolumbiaan

2010:
Etelä-Amerikan Punaisten Ristien valmiustyöhön
90 000 euroa, josta 76 500 euroa ulkoministeriöltä

Keski- ja Etelä-Amerikan Punaisten Ristien nuorisotoimintaan 80 000 euroa, josta 68 000 euroa ulkoministeriöltä

2009:
Kansainvälisen Punaisen Ristin avustusohjelmaan
500 000 euroa ulkoministeriöltä

Nuorten verenluovutustoiminnan kehittämiseen Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla 138 900 euroa, josta 118 100 euroa ulkoministeriöltä

Etelä-Amerikan Punaisten Ristien valmiustyöhön
122 200 euroa, josta
103 900 euroa ulkoministeriöltä

Keski- ja Etelä-Amerikan Punaisten Ristien nuorisotoimintaan 55 600 euroa, josta 47 200 euroa ulkoministeriöltä

2008:
Kansainvälisen Punaisen Ristin avustusohjelmaan
500 000 euroa ulkoministeriöltä

Nuorten verenluovutustoiminnan kehittämiseen Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla 88 900 euroa, josta 75 600 euroa ulkoministeriöltä

Etelä-Amerikan Punaisten Ristien valmiustyöhön
111 100 euroa, josta
94 400 euroa ulkoministeriöltä

Keski- ja Etelä-Amerikan Punaisten Ristien nuorisotoimintaan 55 600 euroa, josta 47 200 euroa ulkoministeriöltä

2007:
Kansainvälisen Punaisen Ristin avustusohjelmaan
500 000 euroa ulkoministeriöltä

Nuorten verenluovutustoiminnan kehittämiseen Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla 88 900 euroa, josta 75 600 euroa ulkoministeriöltä

Etelä-Amerikan Punaisten Ristien valmiustyöhön
111 400 euroa, josta
92 800 euroa ulkoministeriöltä

Amerikan Punaisen Ristin yhdistysten konferenssin järjestämiseen 45 000 euroa, josta 13 000 euroa ulkoministeriöltä