Asukasluku:
1,1 miljoonaa
Pinta-ala:
15 000 km2
Pääkaupunki:
Dili
Bruttokansantuote:
$ 5100/asukas
Eliniänodote:
64/69 vuotta (miehet/naiset)
Lapsikuolleisuus:
55/1000 lasta
Itä-Timor itsenäistyi pitkällisten itsenäisyystaistelujen jälkeen vuonna 2002. Maalla oli tuolloin takanaan Portugalin siirtomaaherruus ja lähes neljännesvuosisadan väkivaltainen menneisyys Indonesian miehityksen alla. Levottomuudet ovat pääosin rauhoittuneet, mutta köyhä ja luonnononnettomuuksien koettelema Itä-Timor tarvitsee edelleen kansainvälistä apua.
Itä-Timorin väestöstä 40 prosenttia elää köyhyysrajan alapuolella. Vain noin puolet väestöstä on lukutaitoisia ja työttömyys varsinkin nuorten keskuudessa on yleistä, mikä lisää rikollisuutta erityisesti kaupungeissa.
Itä-Timorin Punainen Risti on yhtä nuori kuin maan itsenäisyyskin. Järjestö on ryhtynyt parantamaan itätimorilaisten oloja panostamalla maan terveydenhuoltoon ja katastrofivalmiuteen. Suomen Punainen Risti tukee sisarjärjestönsä työtä.Alkuvuodesta 2006 rankat myrskyt ja tulvat koettelivat monia Itä-Timorin osia. Ne vaurioittivat yli 1 200 taloa, saastuttivat kaivoja ja pilasivat viljelmiä. Suomen Punainen Risti osallistui kansainvälisen Punaisen Ristin hätäaputyöhön Itä-Timorissa 50 000 euron avustuksella. Kansainvälinen Punainen Risti tuki paikallisten viranomaisten avustustyötä jakamalla myrskyistä ja tulvista kärsiville ihmisille malariaverkkoja ja yleistä hätäapua.
Tuki on jatkunut myös hätäapuoperaation päätyttyä. Vuodesta 2008 lähtien Suomen Punainen Risti on tukenut Itä-Timorin terveydenhuollon kehittämistä.Suurin osa itätimorilaisista elää maaseudulla, jossa lähin terveysasema voi sijaita päivän kävelymatkan päässä. Punaisen Ristin terveysohjelman tavoitteena on vähentää haavoittuvimpien ihmisryhmien sairastavuutta ja kuolleisuutta sekä turvata terveyspalvelujen riittävyys kriisitilanteissa. Hanke toteutetaan paikan päällä enimmäkseen vapaaehtoisvoimin: Itä-Timorin Punaisen Ristin vapaaehtoisia koulutetaan ratkaisemaan kylissä ilmeneviä terveysongelmia yhdessä kyläläisten kanssa.
Ratkaisut ovat usein hyvinkin yksinkertaisia. Vapaaehtoiset opastavat kyläläisiä esimerkiksi pesemään kätensä ennen ruokailua, peittämään ruoan kärpäsiltä ja suojaamaan vesiastiat, joissa tauteja levittävät hyönteiset voivat päästä lisääntymään. Koska terveyspalvelut ovat kaukana, taudit on pystyttävä ehkäisemään ennalta.
Parannusta äitien ja lasten terveystilanteeseen
Itä-Timorissa sekä syntyvyys- että lapsikuolleisuusluvut ovat maailman korkeimpia ja puutteellisten terveyspalvelujen vuoksi naisia kuolee synnytyksiin huolestuttavan usein. Siksi Punainen Risti kiinnittääkin terveysohjelmassaan erityistä huomiota naisten ja lasten terveyden parantamiseen.
Vapaaehtoiset järjestävät kylissä keskustelutilaisuuksia ja perustavat äitiryhmiä, kertovat rintaruokinnan eduista ja jakavat koteihin hyttysverkkoja. Verkkojen avulla estetään monien hyönteisten välittämien sairauksien, kuten lapsille ja odottaville äideille kohtalokkaan malarian, leviäminen. Jotta terveyshankkeen tulokset jäisivät pysyviksi, jokaisesta kylästä koulutetaan uusia vapaaehtoisia Punaisen Ristin terveystyöhön viemään tietoa eteenpäin.
Koska Itä-Timorin Punainen Risti on vielä nuori järjestö, kansainvälinen Punainen Risti tukee myös sen toimintakyvyn vahvistamista ja uusien vapaaehtoisten rekrytointia.
Suomen Punaisen Ristin tuki Itä-Timorin terveysohjelmalle vuonna 2009 on 50 000 euroa, josta 47 200 euroa saadaan ulkoministeriön varoista. Tuki jatkuu myös vuosina 2010–2012.
Valmiussuunnitelma on katastrofiavun perusta
Itä-Timor on erittäin altista aluetta erilaisille luonnononnettomuuksille, kuten tulville, maanvyöryille, maanjäristyksille ja myrskyille. Kuivuus sekä heinäsirkkojen ja rottien viljelmillä tekemät tuhotyöt vaikeuttavat maan ruokatilannetta. Varautuakseen tuleviin katastrofeihin Itä-Timorin Punainen Risti laati vuonna 2008 kansallisen ja kuntatason valmiussuunnitelmat. Suomen Punainen Risti on tukenut Itä-Timorin Punaisen Ristin suunnittelutyötä.
Valmiussuunnitelmissa sovitaan Itä-Timorin Punaisen Ristin tehtävät ja työnjako mahdollisen katastrofin sattuessa. Hyvin tehty suunnitelma mahdollistaa tarpeen tullen nopean reagoinnin ja tehokkaan toiminnan sekä Punaisen Ristin sisällä että yhdessä viranomaisten ja muiden järjestöjen kanssa. Suunnitelman tarkoituksena on myös kasvattaa tietoisuutta eri katastrofeista ja niihin varautumisesta niin paikallisen Punaisen Ristin kuin viranomaistenkin keskuudessa.
Itä-Timorin Punaisen Ristin sivut (englanniksi)
Kuvat: Hannele Virtanen / Suomen Punainen Risti
Asukasluku:
1,1 miljoonaa
Pinta-ala:
15 000 km2
Pääkaupunki:
Dili
Bruttokansantuote:
$ 5100/asukas
Eliniänodote:
64/69 vuotta (miehet/naiset)
Lapsikuolleisuus:
55/1000 lasta
2009: Terveysohjelmaan 50 000 euroa, josta 47 200 euroa ulkoministeriön varoista
2008: Katastrofivalmiuden kehittämiseen ja terveysohjelman arviointiin 43 000 euroa
2006: Tulva-aputyöhön
50 000 euroa