Egypti: Punainen Puolikuu tunnetaan hyvin

Pohjois-Afrikassa maanjäristykset, tulvat ja kylmyys koettelevat alueen asukkaita vuosittain. Myös tartuntataudit, kuten HIV/AIDS ja polio, vaikeuttavat paikallisten ihmisten elämää. Lisäksi monet palestiinalaisalueilta paenneet perheet ovat vailla perusterveydenhuollon palveluja.

Suomen Punainen Risti osallistuu kansainvälisen Punaisen Ristin kolmivuotiseen ohjelmaan, jolla parannetaan alueen asukkaiden valmiutta varautua kotiseutunsa terveysuhkiin ja luonnonkatastrofeihin. Ohjelmaan osallistuvat Marokon, Tunisian, Algerian, Egyptin ja Libyan Punaisen Puolikuun kansalliset yhdistykset. Ohjelman kansainvälinen tuki päättyi vuonna 2007, jolloin paikalliset Punaisen Puolikuun yhdistykset ottivat vastuun ohjelman jatkamisesta.

EnsiapuharjoituksetKatastrofivalmius vahvemmaksi

Punaisen Puolikuun yhdistysten katastrofivalmiutta on parannettu perustamalla vapaaehtoisten kansallisia valmiusryhmiä ja rakentamalla Algeriaan, Egyptiin ja Marokkoon logistiikkakeskukset. Logistiikkakeskuksiin kootuista valmiusvarastoista hätäapu saadaan liikkeelle nopeasti ja tehokkaasti. Valmiusvarastoihin on kerätty perustarvikkeita kuten vaatteita, huopia, telttoja, vedenpuhdistustabletteja, vettä, ruokaa ja ruuanlaittovälineitä.

Katastrofin sattuessa kansallisten valmiusryhmien vapaaehtoiset huolehtivat hätäavun jakamisesta tarvitseville kunkin maan viranomaisten työtä tukien. Auttamisoperaatiota ohjaa etukäteen laadittu valmiussuunnitelma, jossa selvitetään kunkin valmiusryhmän oma vastuualue ja tehtävät. Varsinkin nuoret ovat lähteneet valmiusryhmiin mukaan innokkaasti.

– He ovat esimerkiksi pystyttäneet telttoja ja antaneet ensiapua, jos on tapahtunut liikenneonnettomuus, Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avun suunnittelija Laura Perander kertoo.

Pohjois-Afrikassa liikenneonnettomuuksissa kuolee vuosittain tuhansia ihmisiä. Tiedotuksella ja ensiapukoulutuksella ehkäistään onnettomuuksia ja lisätään ihmisten valmiuksia selviytyä onnettomuustilanteissa.

– Alueella sattuu usein esimerkiksi juna- ja laivaonnettomuuksia, Perander toteaa. – Nyt Egyptissä on suuri kampanja, jolla valistetaan ihmisiä liikenneturvallisuudesta.

Nuoret rakentavat yhteistyötä maiden välille

Punaisen Puolikuun nuoret vapaaehtoiset ovat panostaneet erityisesti HIV–epidemian ehkäisemiseen. Nuoret kiertävät kylissä ja kouluissa kertomassa taudin oireista ja tartunnan ehkäisemisestä. HIV/AIDS–työllä pyritään paitsi pysäyttämään taudin leviäminen, myös lisäämään ihmisten suvaitsevaisuutta ja vähentämään sairastuneisiin kohdistuvia ennakkoluuloja.

Egyptin Punainen Puolikuu tarjoaa lapsille ja nuorille toimintaa ensiapuryhmistä urheilukerhoihin.– Iso saavutus on, että maiden Punaisten Puolikuiden välinen yhteistyö on lisääntynyt, Laura Perander kertoo. – Nuorilla HIV-työn verkosto on maiden välinen. He ovat yhdessä tehneet koulutusmateriaalia arabiaksi.

Yhtenä ohjelman tavoitteena onkin ollut vahvistaa paikallisia Punaisen Puolikuun yhdistyksiä kehittämällä järjestöjen keskinäistä yhteistyötä ja suunnittelua. Terveys- ja katastrofivalmiustoiminnan jatkuvuuden takaamiseksi Pohjois-Afrikan Punaisen Puolikuun yhdistykset ovat tehneet yhteistyösopimuksia myös muiden kansalaisjärjestöjen sekä yritysmaailman kanssa.

Vuosina 2005 – 2007 Suomen Punainen Risti tuki Pohjois-Afrikan terveys- ja katastrofivalmiusohjelmia yhteensä 290 000 eurolla.

Egyptin Punainen Puolikuu kutsuu naiset mukaan toimintaan

Vastikään Egyptistä arviointimatkalta palannut Laura Perander kertoo, että Punainen Puolikuu tunnetaan Egyptissä hyvin. Järjestön toimitilat ovat lähiöiden ja kylien toimintakeskuksia, joissa järjestetään niin urheilukerhoja kuin juhliakin.

Kairossa Punainen Puolikuu on onnistunut erityisen hyvin vastaamaan myös naisten toiminnan tarpeisiin.

– Pienten lasten äideille tai odottaville järjestetään viikoittaisia tapaamisia, joissa puhutaan äitiydestä. Usein myös isoäidit tulevat paikalle, Perander kertoo. – Lääkärit ja sairaanhoitajat vetävät ryhmiä.

Myös iäkkäille naisille järjestetään toimintaa.

– Kuntosaleja on melkein joka paikallisosastossa. Niissä vedetään eläkeläisnaisille jumppatunteja, Perander kertoo.

Pohjois-Afrikassa naisten asema on edelleen heikko. Monet naiset ovat kuitenkin lähteneet aktiivisesti mukaan Punaisen Puolikuun valmiustoimintaan.

– Egyptissä valmiusryhmiin osallistuu myös henkisen tuen osaajia, jotka ovat usein naisia, Perander toteaa.

email lähetä | tulosta
*
egypti

Asukasluku:
74,2 miljoonaa

Pinta-ala:
1 001 450 km2

Pääkaupunki:
Kairo

Bruttokansantuote:
$ 4940/asukas

Eliniänodote:
66/70 vuotta (miehet/naiset)

Lapsikuolleisuus:
35/1000 lasta

*
suomen punaisen ristin apu egyptiin

2007: 110 000 euroa Pohjois-Afrikan yhteiseen terveys- ja katastrofiohjelmaan sekä järjestökehitykseen

2006: 100 000 euroa Pohjois-Afrikan yhteiseen terveys- ja katastrofiohjelmaan sekä järjestökehitykseen

2005: 80 000 euroa Pohjois-Afrikan yhteiseen terveys- ja katastrofiohjelmaan sekä järjestökehitykseen