Chile: Suomesta kenttäsairaala maanjäristysalueelle

Chilessä 27. helmikuuta sattunut voimakas maanjäristys aiheutti maassa suurta tuhoa. Järistyksen arvioidaan vaurioittaneen vakavasti noin 200 000 rakennusta. Monet sairaalat joko tuhoutuivat tai vaurioituivat niin pahoin, ettei potilaiden hoitaminen niissä ollut turvallista.

Suomen Punainen Risti lähetti Chileen 50-paikkaisen kenttäsairaalan. Kenttäsairaalaan kuuluu vuodeosaston lisäksi kaksi leikkaussalia sekä poliklinikka ja se vastaa pientä aluesairaalaa.

Lue lisää:

linkki Punainen Risti auttaa Chilessä (1.3.2010)

linkki Kenttäsairaala Chilen järistysalueelle (15.3.2010)

Chilen Punainen Risti on läsnä julkisissa tapahtumissa.Chilen Punaisen Ristin nuoret ovat aktiivisia auttajia

Viimeisen vuosikymmenen aikana Keski- ja Etelä-Amerikan taloustilanne on parantunut. Sosiaalinen epätasa-arvo on kuitenkin muuttunut yhä räikeämmäksi ja väkivalta on lisääntynyt niin kodeissa kuin kaduillakin. Lisäksi hiv-epidemia ja luonnononnettomuudet vaikeuttavat varsinkin köyhimpien ihmisten elämää.

Suomen Punainen Risti on mukana rakentamassa Keski- ja Etelä-Amerikan nuorille valoisampaa tulevaisuutta. Järjestö on tukenut Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla nuorten kerhoja, joissa tutustutaan verenluovutukseen ja terveisiin elämäntapoihin. Lisäksi suomalaisten avulla on vahvistettu nuorten mahdollisuuksia osallistua paikallisten Punaisten Ristien toimintaan.

Keski- ja Etelä-Amerikan nuoret toteuttavat omia hankkeitaan

Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avun suunnittelija Kimmo Juvas kertoo, että Keski- ja Etelä-Amerikan nuoret osallistuvat hyvin aktiivisesti Punaisen Ristin toimintaan. Varsinaisia nuorille suunnattuja toimintamuotoja ei kuitenkaan ole yhtä paljon kuin Pohjoismaissa.

Köyhien perheiden lapset odottavat Santiagossa Punaisen Ristin vapaaehtoisten käyntiä.- Vasta nyt on ryhdytty kehittämään esimerkiksi sitä, miten nuoret voivat ehkäistä toisten nuorten syrjäytymistä tai miten he voivat löytää ratkaisuja väkivaltakysymyksiin kaupungeissa, Juvas sanoo.

Kansainvälinen Punainen Risti tukee nuorisotoiminnan kehittämistä Keski- ja Etelä-Amerikan Punaisen Ristin yhdistyksissä. Tavoitteena on vahvistaa terveitä elämäntapoja ja tehdä Punaisen Ristin toimintaa tunnetuksi. Kaksivuotisessa ohjelmassa rohkaistaan ja tuetaan nuoria vapaaehtoisia jakamaan kokemuksiaan niin kansallisten yhdistysten sisällä kuin niiden välilläkin. Alueen Punaisen Ristin yhdistykset tiivistävät yhteistoimintaansa järjestämällä yhteisiä kokouksia, työvierailuja ja johtajakoulutusta sekä tukemalla nuorten omia hankkeita. Nuorisotyössä on tartuttu nuorille itselleen tärkeisiin kysymyksiin: seksuaaliterveyteen, väkivallan vastaiseen työhön ja luonnonkatastrofien ehkäisemiseen.

Nuoret pelastavat ihmishenkiä luovuttamalla verta

Osana nuorisotoiminnan kehittämistä Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen nuoret ovat perustaneet yliopistoihin ja oppilaitoksiin Club25-kerhoja, joissa he tutustuvat verenluovutukseen. Kerholaisten tavoitteena on luovuttaa verta parikymmentä kertaa 25 vuoden ikään mennessä ja juurruttaa säännöllinen verenluovutus pysyväksi tavaksi. Samanlaisia 16-25 -vuotiaiden nuorten kerhoja toimii myös Afrikassa ja Kaakkois-Aasiassa.

Juvaksen mukaan kerhot ovat olleet Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla suuri menestys. Nuoret ovat lähteneet mukaan niin innokkaasti, että säännöllisten verenluovuttajien määrä on lähtenyt kasvuun. Club25–kerhoja toimii jo yli 20 maassa.

- Sitä kautta ne ovat muodostaneet ketjun Meksikosta Tulimaahan saakka, Juvas toteaa tyytyväisenä.

Nuoret ovat sopiva kohderyhmä monestakin syystä.

- Siten saa aika hyvin perille viestiä terveistä elintavoista. Viesti leviää nuorten avulla perheisiin ja kouluihin. Se vaikuttaa heihin koko loppuelämän ja on ollut yksi tapa saada nuoria yhteen. Nuoret voivat myös olla riskiryhmä esimerkiksi sukupuolitautien ja hiv/aidsin osalta, Juvas tiivistää.

Club25–kerhoissa nuorille tarjotaan tietoa hiv-epidemiasta, päihteistä, liikenneturvallisuudesta ja terveellisestä ruokavaliosta. Lisäksi kerhot järjestävät ensiapukursseja ja erilaisia liikuntatapahtumia, kuten jalkapalloturnauksia.

Suomen Punainen Risti on tukenut verenluovutusjärjestelmän kehittämistä Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla jo 1990-luvun alusta lähtien. Nuorten Club25-toimintaa tuettiin vuosina 2007-2009. Lisäksi suomalaiset olivat mukana vahvistamassa Etelä-Amerikan Punaisen Ristin yhdistysten toimintakykyä vuosina 2002-2007 toteutetulla järjestökehityshankkeella, jolla parannettiin alueen kymmenen Punaisen Ristin kansallisen yhdistyksen mahdollisuuksia toteuttaa omia hankkeitaan.

linkki Chilen Punaisen Ristin sivut (espanjaksi)

Kuva: Max Bravo Portocarrero/Chilen Punainen Risti

email lähetä | tulosta
*
chile

Asukasluku:
16,5 miljoonaa

Pinta-ala:
756 950 km²

Pääkaupunki:
Santiago

Bruttokansantuote:
$ 11 300/asukas

Eliniänodote:
75/81 vuotta (miehet/naiset)

Lapsikuolleisuus:
9/1000 lasta

*
suomen punaisen ristin apu chileen

2010:
Keski- ja Etelä-Amerikan Punaisten Ristien nuorisotoimintaan 80 000 euroa, josta 68 000 euroa ulkoministeriöltä

2009:
Keski- ja Etelä-Amerikan Punaisten Ristien nuorisotoimintaan 55 600 euroa, josta
47 200 euroa ulkoministeriöltä

Nuorten verenluovutustoiminnan kehittämiseen Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla 138 900 euroa, josta 118 100 euroa ulkoministeriöltä

2008:
Keski- ja Etelä-Amerikan Punaisten Ristien nuorisotoimintaan 55 600 euroa, josta
47 200 euroa ulkoministeriöltä

Nuorten verenluovutustoiminnan kehittämiseen Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla 88 900 euroa, josta 75 600 euroa ulkoministeriöltä

2007: Amerikan Punaisen Ristin yhdistysten konferenssin järjestämiseen 45 000 euroa, josta 13 000 euroa ulkoministeriöltä

Nuorten verenluovutustoiminnan kehittämiseen Latinalaisessa Amerikassa ja Karibialla 88 900 euroa, josta 75 600 euroa ulkoministeriöltä

2006:
Etelä-Amerikan Punaisten Ristien toiminnan kehittämiseen 130 000 euroa, josta
87 500 euroa ulkoministeriöltä