Punaisen Ristin vapaaehtoinen testaa Burundin pakolaisia malariatartuntojen varalta.
Burundi: Terveydenhuoltoa rakennetaan pala kerrallaan

Burundin tie rauhaan on ollut vuonna 2005 päättyneen sisällissodan jälkeen kivinen. Maailman köyhimpiin maihin lukeutuvan maan terveydenhuoltojärjestelmä on yhä heikoissa kantimissa.

Suomen Punainen Risti tukee Burundin Punaisen Ristin terveysohjelmaa, jolla täydennetään julkisen terveydenhuollon puutteita. Katastrofirahaston turvin Suomen Punainen Risti auttaa sisarjärjestöään varautumaan myös mahdollisiin väkivaltaisuuksiin vuoden 2010 kesä-syyskuussa pidettävien vaalien yhteydessä.

Miten luoda terveyspalveluita tyhjästä?

Koulutettujen vapaaehtoisten verkosto on tehokas tapa parantaa terveyspalveluita Burundissa, jonka julkinen terveyspalvelujärjestelmä ei toimi. Maa on toipunut vuosien 1993-94 kansanmurhasta huonommin kuin pohjoisnaapurinsa Ruanda, ja Burundin poliittinen tilanne on 12 vuotta kestäneen sisällissodan jäljiltä edelleen epävakaa. Konfliktin jälkimainingeissa paikalliset vapaaehtoiset pystyvät viemään avun perille myös niille seuduille, joilla ulkopuolisten auttajien toimintamahdollisuudet ovat rajalliset.

Burundin Punaisen Ristin terveystyö perustuu toimivaan terveysvapaaehtoisten verkostoon. Järjestelmä on jo havaittu hyväksi muissa kehitysmaissa. Vapaaehtoisia koulutetaan jakamaan tietoa hygieniasta ja yleisimpien tartuntatautien, kuten hiv:n, malarian, hengitystieinfektioiden ja ripulin ehkäisemisestä. Vesiperäisiä tauteja ehkäistään myös lisäämällä puhtaan veden saatavuutta kylissä.

Burundin Punainen Risti pyrkii parantamaan erityisesti hiv-positiivisten ja aidsia sairastavien ihmisten asemaa. Helpottaakseen aids-potilaiden ja heidän omaishoitajiensa arkea järjestön vapaaehtoiset tekevät kotikäyntejä ja jakavat tarvitseville hoitotarvikepakkauksia. Lisäksi Punainen Risti rekrytoi vapaaehtoisia verenluovuttajia, jotta turvallisia verivalmisteita olisi saatavilla onnettomuuksien varalle.

Suomen Punainen Risti on tukenut Burundin terveysohjelmaa tiheästi asutulla Kayanzan alueella vuodesta 2007 lähtien. Jotta ohjelman tuloksista saataisiin kestäviä, osa avusta on suunnattu Burundin Punaisen Ristin järjestötoiminnan kehittämiseen. Sisällissodan päätyttyä sisäisestä hajaannuksestaan toipunut Burundin Punainen Risti onkin pystynyt laajentamaan toimintaansa. Aiemmin alueelle annettu hätäapu on muutettu pitkän tähtäimen terveyshankkeeksi, joka jatkuu ainakin vuoteen 2012 saakka.

Valmiustyötä uusien levottomuuksien varalle

Burundin rauha on joutunut koetukselle useita kertoja. Sisällissodan vuoksi sadat tuhannet burundilaiset joutuivat pakenemaan kodeistaan. Rauhanprosessin edetessä muuttovirta on kääntynyt takaisin. Toiveet rauhasta ovat nyt korkealla, kun hallitus sopi tulitauosta maan viimeisen taistelevan kapinallisryhmän kanssa toukokuussa 2008. Vuotta myöhemmin ryhmä laski aseensa.

Burundia vaivaava ruokapula ja ajoittaiset väkivaltaisuudet ovat kuitenkin vaikeuttaneet pakolaisten paluuta kotiseuduilleen. Vuoden 2010 kesä- ja syyskuun välillä pidettävien vaalien yhteydessä hauraan rauhan pelätään rikkoutuvan. Suomen Punainen Risti auttaa Burundin Punaista Ristiä laatimaan toimivan katastrofisuunnitelman vaalilevottomuuksien varalle. Suunnitelman avulla koulutetaan 120 vapaaehtoista ja avustustyön ammattilaista toimintavalmiuteen ja hankitaan varusteita katastrofiavun antamiseen.

Lisäksi Suomen Punainen Risti tuki kansainvälisen Punaisen Ristin työtä burundilaisten paluumuuttajien auttamiseksi 50 000 eurolla keväällä 2006. Punainen Risti auttoi pakolaisten lisäksi myös paluumuuttajia vastaanottavia yhteisöjä tarjoamalla niille ruoka-apua sekä tukea vesihuollon ja hygieenisten käymälöiden rakentamisessa.


Kuva: Sonia Cervelló / Espanjan Punainen Risti

email lähetä | tulosta
*
Burundi

Pääkaupunki:     Bujumbura

Asukasluku:                        8,2 miljoonaa

Pinta-ala:                      27 830 km²

Bruttokansantuote:              $ 320/asukas

Eliniänodote:                          48/50 vuotta (miehet/naiset)

Lapsikuolleisuus:               181/1000 lasta

*
Suomen Punaisen Ristin apu Burundiin

2010: Terveysohjelmaan  175 000 euroa, josta
148 800 euroa ulkoministeriöltä

Burundin Punaisen Ristin katastrofivalmius-suunnitteluun vaalilevottomuuksien varalle 3000 euroa

2009: Terveysohjelmaan ja Burundin Punaisen Ristin toimintavalmiuksien kehittämiseen 222 200 euroa, josta 188 900 euroa ulkoministeriöltä

2008: Terveysohjelmaan ja Burundin Punaisen Ristin toimintavalmiuksien kehittämiseen 111 100 euroa, josta 94 400 euroa ulkoministeriöltä

2007: Terveysohjelmaan ja Burundin Punaisen Ristin toimintavalmiuksien kehittämiseen 25 000 euroa, josta 21 200 euroa ulkoministeriöltä

2006: Burundilaisten pakolaisten paluumuutto-operaatioon 50 000 euroa