Asukasmäärä:
16,6 miljoonaa
Pinta-ala:
1 246 700 km²
Pääkaupunki:
Luanda
Bruttokansantuote:
$ 3890/asukas
Eliniänodote:
40/43 vuotta (miehet/naiset)
Lapsikuolleisuus:
260/1000 lasta

Kahdeksan vuotta sisällissodan päättymisen jälkeen angolalaisten elämä alkaa palata normaaleihin uomiinsa. 27 vuotta kestäneen sodan jäljet näkyvät kuitenkin edelleen, sillä maamiinat hankaloittavat monien angolalaisten arkea. Kansainvälinen Punainen Risti tuki suurimpana kansainvälisenä organisaationa miinoista haavoittuneiden kuntoutusta vuoteen 2008 asti, jolloin Angolan terveysministeriö otti kuntoutustyön kokonaan vastuulleen.
Kansainvälisellä Punaisella Ristillä on pitkä kokemus Angolan miinaohjelmista, ja sen tukemat valtion proteesikeskukset tuottivat vuodesta 1979 lähtien proteeseja ja apuvälineitä kymmenille tuhansille ihmisille. Punainen Risti kehitti maan kuntoutusjärjestelmää sekä fysioterapeuttien ja ortopedien koulutusta. Vuoden 2008 ensimmäisellä puoliskolla kuntoutuspalveluja annettiin yli 3000 ihmiselle.
Suomen Punainen Risti on tukenut kansainvälisen Punaisen Ristin miinaohjelmaa ja Angolan jälleenrakentamista vuosina 2005 – 2008 yhteensä 1,6 miljoonalla eurolla. Lisäksi katastrofirahaston ja ulkoministeriön varoin autettiin angolalaisia selviytymään maan historian pahimmasta koleraepidemiasta, joka puhkesi pääkaupunki Luandan slummeissa vuonna 2006.
Angola luopuu maamiinoista
Angola on edelleen yksi maailman miinoitetuimmista maista. Suurin riski astua miinaan on maaseudun asukkailla, jotka joutuvat päivittäin keräämään polttopuita ja hakemaan vettä pitkienkin matkojen päästä. Miinat ja räjähtämättömät ammukset hankaloittavat maanviljelyä ja kaupantekoa sekä vaikeuttavat pääsyä kouluihin ja sairaaloihin.
Lapset ovat erityisessä vaarassa joutua miinan silpomaksi. Pienimmät eivät tunnista räjähtämättömiä ammuksia, vaan käyttävät niitä leluina. Lasten suojaamiseksi Angolaan on rakennettu kansainvälisen Punaisen Ristin tuella turvallisia leikkikenttiä ja vaarallisten alueiden rajoja on merkitty maastoon. Lapset ovat myös itse tehneet miinoitetuista alueista kertovia seinämaalauksia, joita on tehostettu kartoilla riskialueista.
Angolan Punaisen Ristin vapaaehtoiset kiertävät edelleen kylissä kertomassa ihmisille miinojen vaaroista, jotta mahdollisimman monelta miinaonnettomuudelta vältyttäisiin. Tulvakausien aikana räjähteet saattavat kuitenkin huuhtoutua pehmeän maan mukana arvaamattomiin paikkoihin, joten miinaongelma on ratkaistavissa lopullisesti vain raivaamalla ammukset pois maastosta.
Vuoden 2002 rauhansopimuksen solmimisen jälkeen Angola hyväksyi Ottawan sopimuksen, joka kieltää henkilömiinojen käytön, valmistuksen, myynnin, varastoinnin ja kuljetuksen. Lisäksi Angola on allekirjoittanut rypäleaseiden kieltosopimuksen.
Koleraepidemia saatiin kuriin
Angolan historian pahin koleraepidemia sai alkunsa maan pääkaupungin Luandan slummeista helmikuussa 2006. Slummit ovat likaisen veden välityksellä leviävälle koleralle otollista seutua, sillä tiiviisti asutetulla alueella viemärit ja jätehuolto puuttuvat lähes kokonaan.
Hyvällä hygienialla koleran leviäminen voidaan kuitenkin estää. Angolan Punaisen Ristin vapaaehtoiset kiersivät slummeissa ja maaseudun kylissä kertomassa ihmisille taudin ehkäisemisestä ja sairastuneen hoitamisesta. Riskialueilla asuville ihmisille jaettiin puhdasta vettä, vesikanistereita ja saippuaa. Vedenpuhdistustabletteja toimitettiin vuoden aikana lähes 250 000 kotiin. Kansainvälinen Punainen Risti tuki Angolan Punaisen Ristin työtä muun muassa rakentamalla vesi- ja viemärijärjestelmiä.
Epidemia saatiin kuriin sadekauden päättyessä kesäkuussa. Vuoden loppuun mennessä tautiin sairastui yli 55 000 ihmistä, joista yli 2200 menehtyi.
Epidemian jälkeen Angolan Punainen Risti on panostanut koleran ennaltaehkäisyyn. Suomen Punainen Risti tuki järjestön koleraoperaatiota vuonna 2006 yhteensä 150 000 eurolla, josta 75 000 euroa saatiin ulkoministeriöltä. Lisäksi Suomesta lähetettiin avustustyöntekijä johtamaan kansainvälisen Punaisen Ristin asiantuntijatiimiä, joka arvioi koleratilannetta ja avun tarvetta paikan päällä.
Ylin kuva: ICRC / A.-M. Grobet
Keskimmäinen kuva: ICRC / O. Moekli
Alin kuva: Victoria Ivleva-Yorke
Asukasmäärä:
16,6 miljoonaa
Pinta-ala:
1 246 700 km²
Pääkaupunki:
Luanda
Bruttokansantuote:
$ 3890/asukas
Eliniänodote:
40/43 vuotta (miehet/naiset)
Lapsikuolleisuus:
260/1000 lasta
2008: Jälleenrakennukseen ja miinaongelman ratkaisemiseen 200 000 euroa ulkoministeriön varoista
2007: Miinaonnettomuuksien uhrien kuntoutukseen, miinatietoisuuden lisäämiseen sekä sodan jälkeiseen jälleenrakennustyöhön
600 000 euroa, josta ulkoministeriöltä 400 000 euroa
2006: Miinaonnettomuuksien uhrien kuntoutukseen, miinatietoisuuden lisäämiseen sekä koleran vastaiseen työhön 550 000 euroa, josta ulkoministeriöltä 475 000 euroa
2005: Miinaonnettomuuksien uhrien kuntoutukseen ja miinatietoisuuden lisäämiseen ulkoministeriöltä 400 000 euroa