Asukasluku:
33,4 miljoonaa
Pinta-ala:
2 381 740 km²
Pääkaupunki:
Alger
Bruttokansantuote:
$ 5940/asukas
Eliniänodote:
70/72 vuotta(miehet/naiset)
Lapsikuolleisuus:
38/1000 lasta

Pohjois-Afrikassa maanjäristykset, tulvat ja kylmyys koettelevat alueen asukkaita vuosittain. Myös tartuntataudit, kuten HIV/AIDS ja polio, vaikeuttavat paikallisten ihmisten elämää.
Suomen Punainen Risti osallistui vuosina 2005-2007 kansainvälisen Punaisen Ristin kolmivuotiseen ohjelmaan, jolla parannettiin alueen asukkaiden valmiutta varautua kotiseutunsa terveysuhkiin ja luonnonkatastrofeihin. Ohjelman kansainvälinen tuki päättyi vuonna 2007, jolloin paikalliset Punaisen Puolikuun yhdistykset ottivat vastuun ohjelman jatkamisesta. Ohjelmaan osallistuvat Marokon, Tunisian, Algerian, Egyptin ja Libyan Punaisen Puolikuun kansalliset yhdistykset.
Valmiutta varastoon
Punaisen Puolikuun yhdistysten katastrofivalmiutta on parannettu perustamalla vapaaehtoisten kansallisia valmiusryhmiä ja rakentamalla Algeriaan, Egyptiin ja Marokkoon logistiikkakeskukset. Logistiikkakeskuksiin kootuista valmiusvarastoista hätäapu saadaan liikkeelle nopeasti ja tehokkaasti. Valmiusvarastoihin on kerätty perustarvikkeita kuten vaatteita, huopia, telttoja, vedenpuhdistustabletteja, vettä, ruokaa ja ruuanlaittovälineitä.
Katastrofin sattuessa kansallisten valmiusryhmien vapaaehtoiset huolehtivat hätäavun jakamisesta tarvitseville kunkin maan viranomaisten työtä tukien. Auttamisoperaatiota ohjaa etukäteen laadittu valmiussuunnitelma, jossa selvitetään kunkin valmiusryhmän oma vastuualue ja tehtävät. Varsinkin nuoret ovat lähteneet valmiusryhmiin mukaan innokkaasti.
– He ovat esimerkiksi pystyttäneet telttoja ja antaneet ensiapua, jos on tapahtunut liikenneonnettomuus, Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avun suunnittelija Laura Perander kertoo.
Pohjois-Afrikassa liikenneonnettomuuksissa kuolee vuosittain tuhansia ihmisiä. Tiedottamisella ja ensiapukoulutuksella ehkäistään onnettomuuksia ja vahvistetaan ihmisten valmiuksia selviytyä onnettomuustilanteissa. Lisäksi varsinkin naiset ovat kouluttautuneet henkisen tuen osaajiksi.
Nuoret rakentavat yhteistyötä maiden välille
Punaisen Puolikuun nuoret vapaaehtoiset ovat panostaneet erityisesti HIV–epidemian ehkäisemiseen. Nuoret kiertävät kylissä ja kouluissa kertomassa taudin oireista ja tartunnalta suojautumisesta. HIV/AIDS–työllä pyritään paitsi pysäyttämään taudin leviäminen, myös lisäämään ihmisten suvaitsevaisuutta ja vähentämään sairastuneisiin kohdistuvia ennakkoluuloja.
– Iso saavutus on, että maiden Punaisten Puolikuiden välinen yhteistyö on lisääntynyt, Laura Perander kertoo. – Nuorilla HIV-työn verkosto on maiden välinen. Nuoret ovat yhdessä tehneet koulutusmateriaalia arabiaksi.
Yhtenä ohjelman tavoitteena onkin ollut vahvistaa paikallisia Punaisen Puolikuun yhdistyksiä kehittämällä järjestöjen keskinäistä yhteistyötä ja suunnittelua. Terveys- ja katastrofivalmiustoiminnan jatkuvuuden takaamiseksi Pohjois-Afrikan Punaisen Puolikuun yhdistykset ovat tehneet yhteistyösopimuksia myös muiden kansalaisjärjestöjen sekä yritysmaailman kanssa.
Vuosina 2005 – 2007 Suomen Punainen Risti tuki Pohjois-Afrikan terveys- ja katastrofivalmiusohjelmia yhteensä 290 000 eurolla.
Algerian Punaisen Puolikuun sivut (ranskaksi)
Vaateapua Algeriaan
Lokakuussa 2008 rankkasateet synnyttivät Algeriassa tulvia, jotka tuhosivat tuhansia koteja. Tulvista kärsi arviolta 11 800 perhettä. Suomen Punainen Risti lähetti noin 14 000 kiloa suomalaisten lahjoittamia hyväkuntoisia vaatteita tulvista pahiten kärsineille vähäosaisille ja kodittomiksi jääneille perheille. Osa vaatteista on varastoitu Algerian Punaisen Puolikuun valmiusvarastoon. Varaston turvin yhdistyksellä on valmius tarvittaessa auttaa 2000 haavoittuvassa asemassa olevaa perhettä. Suomen Punainen Risti vastasi myös vaatteiden kuljetus-, vakuutus- ja jakelukustannuksista.
Heikoimmassa asemassa olevien algerialaisten auttamiseksi Suomesta on lahjoitettu vaatteita Algeriaan vuosittain.
Punainen Risti ottaa jatkuvasti vastaan puhtaita ja ehjiä arkivaatteita
Ylempi kuva: IFRC
Alempi kuva: Christopher Black/IFRC
Asukasluku:
33,4 miljoonaa
Pinta-ala:
2 381 740 km²
Pääkaupunki:
Alger
Bruttokansantuote:
$ 5940/asukas
Eliniänodote:
70/72 vuotta(miehet/naiset)
Lapsikuolleisuus:
38/1000 lasta
2008: Vaateapua tulvista kärsineille 88 000 euron arvosta
2007: Pohjois-Afrikan yhteiseen terveys- ja katastrofiohjelmaan sekä järjestökehitykseen
110 000 euroa
Vaateapua 82 100 euron arvosta
2006: Pohjois-Afrikan yhteiseen terveys- ja katastrofiohjelmaan sekä järjestökehitykseen
100 000 euroa
Vaateapua 78 500 euron arvosta
2005: Pohjois-Afrikan yhteiseen terveys- ja katastrofiohjelmaan sekä järjestökehitykseen
80 000 euroa
Vaateapua 81 800 euron arvosta