Suomen Punaisen Ristin logistiikkakeskuksen tehtävänä on ostaa ne avustustarvikkeet, jotka jaetaan tarvitseville hätäapuna tai kehitysyhteistyön tueksi. Hankittavat tuotteet voivat olla vaikkapa telttoja, peltolannoitteita, hyttysverkkoja, sokeria tai saippuaa. Materiaalihankinnan ammattilaisten tärkeänä tehtävänä on myös pitää Suomen Punaisen Ristin katastrofiyksiköt toimintavalmiudessa.
Lisäksi Suomen Punainen Risti toimii kansainvälisen Punaisen Ristin alihankkijana. Se ostaa ja toimittaa perille tarvikkeita kansainvälisen Punaisen Ristin avustusoperaatioiden tarpeisiin eri puolille maailmaa.
Apu hankitaan tarvitsijoiden läheltä
Suomen Punaisen Ristin ostosäännöt takaavat, että hankinnat tehdään kustannustehokkaasti. Ostosäännöt perustuvat Suomen lakiin, Euroopan unionin säädöksiin sekä Euroopan unionin komission humanitaarisen avun toimiston ECHO:n sääntöihin.
Tarjouksia vertaillessaan materiaalihankinnan ammattilaiset kiinnittävät huomiota paitsi tarjotun tavaran hintaan, myös sen laatuun ja sopivuuteen. Esimerkiksi viljakasvien siementen on sovittava paikallisiin kasvuolosuhteisiin ja käyttötottumuksiin. Logistiikkakeskus hankkiikin maataloustuotteet ja elintarvikkeet yleensä mahdollisimman läheltä sitä aluetta, missä avun tarvitsijat ovat. Siten varmistetaan, että apu sopii paikallisiin olosuhteisiin.
Ostamalla tavarat paikan päältä tuetaan myös paikallista työtä ja tuotantoa. Näin ulkopuolinen apu ei syrjäytä kohdemaassa valmistettuja tuotteita markkinoilta eikä aiheuta työttömyyttä. Samalla kuljetuskustannukset pysyvät kurissa.
Myös tuotteiden toimitusaikoihin kiinnitetään huomiota. Esimerkiksi maanjäristysalueelle lähetettävää hätäapua ei voida kilpailuttaa kuukausia, vaan tärkeintä on saada se perille nopeasti. Suuri osa hankinnoista kuitenkin tehdään pidemmällä aikavälillä esimerkiksi vuosia kestävää kehitysyhteistyötä varten.
Kansainvälisellä Punaisella Ristillä on useimmin hankittavista tuotteista vuosisopimukset tavarantoimittajien kanssa. Perusavustustarvikkeita ovat esimerkiksi huovat, teltat, suojapeitteet ja vesikanisterit.
Varmistaakseen hätäavun tasalaatuisuuden kansainvälinen Punainen Risti on kehittänyt yleisimmille avustustarvikkeille yhteiset standardit. Yhteiset tuotevaatimukset nopeuttavat avun perillemenoa, kun sekä avun saaja että antaja tietävät heti, millaisia tarvikkeita katastrofialueelle toimitetaan. Standardeihin voi tutustua kansainvälisen Punaisen Ristin sivuilla.
Varastosta apu myös kotimaan katastrofeihin
Logistiikkakeskus huolehtii myös hankkimiensa avustustarvikkeiden ja katastrofiyksikköjen välineistön varastoinnista. Lisäksi keskuksessa säilytetään kotimaan äkillisissä katastrofeissa tarvittavia avustustarvikkeita kuten telttoja, huopia ja vesikanistereita. Kotimaan avustustarvikkeiden varastoinnista Suomen Punainen Risti on tehnyt sopimuksen Suomen valtion huoltovarmuuskeskuksen kanssa.
Vuonna 2008 Suomen Punainen Risti osti avustustarvikkeita 14 eri maahan. Yhteensä tavaraa toimitettiin maailmalle lähes 5,5 miljoonaa kiloa. Suomen Punaisen Ristin kansainvälinen apu rahoitetaan Suomen Punaisen Ristin katastrofirahaston, Ulkoasiainministeriön sekä Euroopan unionin komission humanitaarisen avun toimiston ECHO:n varoista. Myös yksityiset yritykset tukevat Suomen Punaisen Ristin kansainvälistä avustustoimintaa.
Lue, miten Suomen Punainen Risti auttaa eri puolilla maailmaa.
Haluatko tukea Suomen Punaisen Ristin auttamisoperaatioita maailmalla?

