Projektisuunnittelija Outi Amanor pakolaisleirin huopien keskellä. Säkkeihin on pakattu yhteensä 15 000 peitettä.
Suomen Punaisen Ristin logistiikkakeskus 

Tampereen Kalkussa sijaitseva Suomen Punaisen Ristin logistiikkakeskus ylläpitää järjestömme kansainvälistä auttamisvalmiutta. Kalkusta käsin ostetaan maailmalla tarvittavat avustustarvikkeet ja huolehditaan niiden varastoinnista, pakkaamisesta ja kuljettamisesta. Lisäksi keskus pitää Suomen Punaisen Ristin katastrofiyksikköjä jatkuvassa lähtövalmiudessa ja varastoi avustustarvikkeita myös kotimaan katastrofien varalle.

Kansainvälisen avun organisointi vaatii ammattitaitoa. Suomen Punaisen Ristin logistiikkakeskuksessa työskentelee vakituisesti kymmenkunta materiaalihankinnan, tekniikan, logistiikan ja lääkinnän ammattilaista. Lisäksi keskus tarjoaa tuettuja työ- ja harjoittelupaikkoja esimerkiksi pitkäaikaistyöttömille.

nuolioikealle.GIF Materiaalihankinta ja varastointi

Hankinnan ammattilaiset ostavat avustustarvikkeet Suomen Punaisen Ristin kansainvälisiin avustusohjelmiin, kotimaan valmiusvarastoon ja logistiikkakeskuksessa pakattaviin katastrofiyksikköihin.

nuolioikealle.GIF Katastrofiyksiköt

Suomen Punaisen Ristin katastrofiyksiköt lähetetään paikallisen avustusoperaation tueksi silloin, kun apua tarvitaan nopeasti. Suomen Punaisella Ristillä on jatkuvassa lähtövalmiudessa neljä terveysasemaa, yksi yleissairaala sekä yksi kirurginen sairaala henkilökuntineen. Logistiikkaan ja avustustarvikkeiden jakeluun erikoistuneet yksiköt vievät avun perille vaikeissakin olosuhteissa. Suomalaisten yksiköt ovat osa kansainvälisen Punaisen Ristin avustusjärjestelmää.

nuolioikealle.GIF Vaateapu

Suomen Punainen Risti ottaa jatkuvasti vastaan ehjiä ja puhtaita arkivaatteita, jotka lähetetään hätäapuna esimerkiksi maanjäristys- ja tulva-alueille. Tampereen logistiikkakeskuksessa lahjoitetut vaatteet lajitellaan ja pakataan lähtökuntoon.

nuolioikealle.GIF Lue lisää: Pipoapua Pohjolasta -neulontakampanja  

 

*
Kiinnostaako vaatelajittelu?

Kalkun logistiikkakeskus tarjoaa pitkäaikaistyöttömille tuettuja työpaikkoja.

nuolioikealle.GIF Lue lisää