Suomen Punaisen Ristin lähettämällä vaateavulla on maailmalla hyvä maine juuri huollellisen lajittelun ansiosta.
Töihin vaatelajittelijaksi?

Suomen Punaisen Ristin logistiikkakeskus tarjoaa pitkäaikaistyöttömille tuettuja työpaikkoja vaatelajittelutehtävissä. Tampereen Kalkussa sijaitsevassa logistiikkakeskuksessa työntekijät saavat valmiuksia työelämään sekä ympärilleen mukavan ja kannustavan työyhteisön.

Suomen Punaisen Ristin lähettämällä vaateavulla on maailmalla hyvä maine juuri huollellisen lajittelun ansiosta. Jokainen lahjoitettu vaate käydään läpi yksitellen ja tarkistetaan, että se on puhdas, ehjä ja käyttötarkoitukseensa sopiva. Tarkistetut vaatteet lajitellaan, pakataan ja viedään varastoon odottamaan kuljetusta kohdemaahan. Vuonna 2007 Suomen Punainen Risti jakoi vaatetta katastrofiapuna ja kehitysyhteistyön tueksi ympäri maailman yhteensä noin 140 000 kiloa.

Vaatelajittelussa voi työskennellä määräaikaisesti palkkatuella, työharjoittelussa tai -kokeilussa tai työelämävalmennuksessa. Palkkatuettua työpaikkaa hakevalla on oltava takanaan vähintään 500 päivän työttömyysjakso ja oikeus korotettuun palkkatukeen. Harjoittelu kestää yleensä muutaman kuukauden ajan, työsuhde noin vuoden. Kerrallaan keskuksessa työskentelee parisenkymmentä vaatelajittelijaa.

Kiinnostuitko vaatelajittelijan tehtävistä? Ota yhteyttä oman paikkakuntasi työvoimatoimistoon, Suomen Punaisen Ristin logistiikkakeskukseen Tampereelle tai lajittelukeskukseen Joensuussa. Uusia vaatelajittelijoita otetaan töihin ympäri vuoden.

nuolioikealle.GIF Lue lisää: Laadukasta lahjoitusvaatetta Tampereelta maailmalle 

Tampereen logistiikkakeskus:

Kalkun kehätie 4
33330 Tampere
Puh. (03) 3142 1400

Joensuun lajittelukeskus:

Pilkontie 2
80130 Joensuu
Puh. 040 552 3953