Julkaistu 21.5.2008 13:55
Muokattu 26.5.2008
12:18

Suomen Punainen Risti lähettää Kiinaan 900 telttaa maanjäristyksessä kodittomiksi jääneille ihmisille. Kuhunkin telttaan sopii majoittumaan kuusi ihmistä tavaroineen, joten yli 5000 kotinsa menettänyttä saa Suomesta apua.
Kolmasosa teltoista lämpiää kamiinalla ja ne ovat talviasuttavia kovillakin pakkasilla. Loput 600 on sateenpitäviä kesätelttoja. Teltat on valmistettu Suomessa, ja niiden rahallinen arvo on yhteensä 650 000 euroa.
Ulkoministeriö tukee avustusoperaatiota 500 000 eurolla ja loput kulut katetaan Suomen Punaisen Ristin keräysvaroista.
Teltat kuljetetaan Suomen Punaisen Ristin logistiikkakeskuksesta Tampereelta Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Finnair lennättää teltat reittilentojen rahtina Pekingiin, josta Kiinan Punainen Risti järjestää telttojen siirtämisen tuhoalueelle. Järistyksen uhreja on auttamassa noin 35 000 Kiinan Punaisen Ristin vapaaehtoista.
Finnair lennättää teltat ilmaiseksi
Ensimmäinen 360 teltan erä lähtee Helsinki-Vantaan kentältä kohti Kiinaa keskiviikko-iltana. Lisää telttoja viedään seuraavilla Pekingin lennoilla. Finnair antaa avustusoperaatiolle huomattavan tuen lennättämällä teltat maksutta.
– Ilman Finnairin lahjoitusta olisimme joutuneet vuokraamaan kuljetusta varten rahtikoneen, ja vapaasta kuljetuskapasiteetista on tällä hetkellä Kiinan ja Myanmarin katastrofien takia kova pula, sanoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen avun johtaja Kalle Löövi.
Maksuttoman kuljetuksen ansiosta säästyy merkittävästi katastrofirahaston varoja, sillä rahtikoneen kustannukset olisivat olleet vähintään 150 000 euroa. Jos rahtikone olisi jouduttu vuokraamaan, telttoja olisi voitu toimittaa huomattavasti vähemmän.
Auta Kiinan maanjäristyksen uhreja
Lahjoita netissä
Lahjoituspuhelin: 0600 414141 (20 euroa / puhelu + pvm)
Tilisiirto: Nordea 221918-68000, merkitse viestikenttään "Kiina"
Kuva: Niklas Rautio / Suomen Punainen Risti

