Julkaistu 26.6.2008 14:33
Muokattu 29.7.2008
12:56
Kahdeksaa Kiinan maakuntaa tuhonneessa maanjäristyksessä 12.5. kuoli 69 181 ihmistä. Yli 15 miljoonaa ihmistä on joutunut majoittumaan muualle kuin omiin koteihinsa. Vaikka Punainen Risti on saanut toimitettua alueelle kymmeniä tuhansia telttoja, kenttäsairaaloita, liikkuvia ensiapuryhmiä, juomavettä ja ruokaa, avun tarve ei ole ohi.
Parhaillaan Punainen Risti neuvottelee Kiinan hallituksen kanssa pitkän tähtäimen työnjaosta – mitkä jälleenrakennuksen osa-alueet ovat viranomaisten vastuulla ja mitä Punainen Risti hoitaa.
Maanjäristysalueelle viedään edelleen uusia maailmalta saapuvia avustustarvikkeita. Päivittäin uudet teltat siirtyvät lentokentiltä kuorma-autojen lavoilla kyliin ja kotinsa menettäneiden perheiden käyttöön.
Punaisen Ristin vedenpuhdistusyksiköistä jaetaan juomavettä kymmenille tuhansille. Lisäksi Punainen Risti on rakentanut satoja käymälöitä ja pystyttänyt telttaleirien yhteyteen peseytymispaikkoja. Ihmisille jaetaan tietoa puhtauden tärkeydestä, jotta alueella vältyttäisiin epidemioilta.
Lisäksi Punaisen Ristin henkisen tuen vapaaehtoiset ovat kiertäneet maanjäristysalueella toukokuun lopusta lähtien.
Suomalaiset ovat lahjoittaneet Kiinan maanjäristyksen uhrien auttamiseksi yli 575 000 euroa. Suomen ulkoministeriö on tukenut Punaisen Ristin avustustyötä Kiinassa miljoonalla eurolla.
Jos haluat tukea Suomen Punaisen Ristin valmiutta reagoida nopeasti tuleviin katastrofeihin, voit lahjoittaa katastrofirahastoon.
Jos haluat lahjoittaa nimenomaan avustustyöhön Kiinassa, merkitse viestikenttään "KIINA".
