mosambik_lapset3_nettiin.jpg
Terveyttä syrjäkyliin Mosambikissa

Julkaistu 5.6.2007 9:00

– Olen nähnyt kyläni asukkaiden voinnin paranevan. Ihmiset osaavat kiinnittää paremmin huomiota omaan terveyteensä, mikä näkyy koko yhteisössämme. Tämä motivoi minuakin jatkamaan.

Näin arvioi Mariasina Benison kotikyläänsä Lussangassea ja omaa toimintaansa siellä. Mariasina on työskennellyt vuoden verran Mosambikin Punaisen Ristin vapaaehtoisena.

mosambik_mariasina_nettiin.jpg

– Vierailen kodeissa kertomassa terveysasioista, kuten malarian tai ripulin ehkäisemisestä. Annan myös neuvoja ja ensiapua sairaille perheenjäsenille, hän kertoo.

Punaisen Ristin vapaaehtoiset toimivat Lussangassessa kuten monissa muissakin kylissä yhteistyössä terveysviranomaisten kanssa.

– Kerron kylämme terveystilanteesta yhteisissä kokouksissa viranomaisten kanssa, jotta nämä voivat tehdä oikeita asioita, Mariasina sanoo.

Kotikäynneillä hän ja muut vapaaehtoiset jakavat hyttysverkkoja ja lääkkeitä sekä tarvikkeita oman vessan rakentamiseen.

Monet taudit riesana

Välimatkat Mosambikin maaseudulla ovat pitkiä ja tiet usein vaikeakulkuisia. Lähimpään terveyskeskukseen voi olla kymmenien kilometrien matka, mikä on pitkä taival jalankulkijalle.

Yleisimpiä tauteja alueella ovat malaria, ripuli, hengitystiesairaudet ja hiv. Myös aliravitsemus ja koleraepidemiat vaivaavat ajoittain.

Suomen Punaisen Ristin terveysohjelmissa rakennetaan terveyskeskuksia ja -asemia Niassan maakuntaan Pohjois-Mosambikiin edistämään syrjäisten kylien asukkaiden terveyttä. Keskusten yhteyteen rakennetaan aina myös kaivo.

Lussangassen kylään terveyskeskusta rakennetaan parhaillaan. Se tuo kauan kaivattuja terveyspalveluja lähialueiden tuhansille ihmisille.

Kylän 20 Punaisen Ristin vapaaehtoista jatkavat edelleen työtään. Yhteistyö viranomaisten kanssa tiivistyy, kun vapaaehtoiset voivat ohjata ihmisiä hoitoon omaan kyläänsä sekä avustaa terveyskeskusta esimerkiksi rokotuskampanjoissa.

mosambik_gervasio_nettiin.jpgGervasio sai vessatarvikkeet ja hyttysverkon

Gervasio Cananhina rakensi viime vuonna perheelleen vessan Punaiselta Ristiltä saamillaan tarvikkeilla.

Hänen kolmilapsinen perheensä sai myös hyttysverkon sekä  ohjeita sen käyttöön ja malarian ehkäisyyn.

– Verkko on hyvä suoja, koska usein nukumme ulkona kuistilla. Siellä on viileämpää, mutta tietysti hyttysiäkin on ulkona enemmän, Gervasio muistuttaa.

– Punaisen Ristin vapaaehtoiset ovat myös auttaneet, jos joku lapsistamme on ollut sairaana, hän kiittelee.

Myös Gervasion perheen elämänlaatu paranee, kun apua saa jatkossa oman kylän terveyskeskuksesta.

 

Suomen Punainen Risti Mosambikissa:

Terveysohjelmat Niassan maakunnassa vuosina 2005-2009:

– syrjäkyliin terveyskeskuksia ja -asemia, kyläläisille hoitoa, lääkkeitä ja neuvontaa

– vapaaehtoiset terveysvalistajat kylissä: kotikäyntejä, lääkkeiden ja hyttysverkkojen jakoa, valistusta, hoitoonohjausta

- apua yhteensä 2 miljoonalla eurolla, varat ohjelmiin katastrofirahastosta, ulkoministeriöltä ja Euroopan unionilta

- tukea terveysohjelmille jo 1990-luvun alusta lähtien

Teksti ja kuvat: Mika Jouhki

Ylin kuva: Terveyskeskuksen yhteyteen rakennettavasta kaivosta riittää puhdasta vettä koko kylälle. Kumuliken kylässä kaivo ja terveyskeskus ovat jo käytössä.