Haitin avustusoperaatio on Punaisen Ristin suurin operaatio yhdessä maassa 

Julkaistu 11.5.2010 0:00
Muokattu 28.4.2011 15:34

 1,2 haitilaista menetti maanjäristyksessä kotinsa.

Haitin tammikuinen maanjäristys jätti jopa 1,2 miljoona ihmistä kodittomiksi. Sadekauden kynnyksellä hätämajoitustarvikkeita jaetaan kiivaasti, jotta kodittomat ihmiset saisivat katon päänsä päälle ennen rankkasateita.

Helmikuun lopussa Suomen Punainen Risti lähetti Haitiin historiansa suurimman avustuslähetyksen. Katastrofialueella toimii myös suomalais-saksalainen kirurginen kenttäsairaala. Koko avustusoperaatio on Kansainvälisen Punaisen Ristin suurin yhdessä maassa.

Apua tarvitaan myös Chilessä, missä maa järisi helmikuussa. Pahiten tuhoista kärsivät heikkorakenteisissa taloissa, maan köyhimmillä alueilla asuvat ihmiset.

Suomen Punainen Risti käynnistää jalkapallon MM-kisojen kynnyksellä Pallo liikkeelle –kampanjan. Kampanjalla kerätyillä rahoilla autetaan syrjäytymisvaarassa olevia nuoria Etelä-Afrikassa. Suomessa kampanja tukee junioripelaajien ensiaputaitojen kehittämistä ja kannustaa nuoria globaaliseen vastuuseen.