Mikä se on?
Tulvan iskiessä iso maa-alue joutuu nopeasti veden valtaan. Syynä voi olla pitkään jatkunut sade (esimerkiksi monsuuni) tai hyökyaalto. Tuhoisimmat tulvat syntyvät, kun joki tulvii yli äyräittensä. Joen kulku voi patoutua äkillisesti esimerkiksi maanvyörymän tai ahtojäiden seurauksena.
Mitä se aiheuttaa ihmisille?
Tulva peittää alleen tiet, talot, sadon, karjan ja ihmiset. Veden keskellä henkensä puolesta taistelevat ihmiset kärsivät yleensä nestehukasta, koska puhdasta juomavettä ei ole.
Omaisuudessa mitattuna tulvan tuhot voivat olla valtavat. Esimerkiksi vuonna 2000 tulva tuhosi Mosambikissa 500 000 ihmisen kodin.
Mitä uhrit tarvitsevat heti?
Heti tulvan jälkeen ihmiset ja eläimet pakenevat turvaan korkeille paikoille. Juomavettä ja ruokaa on vähän tai ei lainkaan, hygienia on täysin riittämätöntä.
Mitä ihmiset tarvitsevat myöhemmin?
Kun veden pinta alkaa laskea, ihmiset alkavat muuttaa takaisin koteihinsa. Alkaa pitkä jälleenrakennus.
Tulva on voinut tuhota koko juomavesijärjestelmän. Kaivojen puhdistus ja desinfiointi vie aikaa. Pari viikkoa tulvan jälkeen alkaa epidemioiden vaara. Erityisen helposti tarttuvat kolera, malaria ja denguekuume.
Miten Punainen Risti auttaa?
Punainen Risti tarjoaa katastrofin uhreille puhdasta vettä ja ruokaa, telttamajoitusta sekä perusterveydenhuoltoa.
Alueelle on mahdollisesti lähetetty kenttäsairaala tai -klinikoita, jotka auttavat sairaita, ihmisiä lääkitään ja rokotetaan kulkutautien varalle.
Avun jakaminen on erityisen vaikeaa, kun tiet ja sähköt ovat usein poikki.
Pitkällä tähtäimellä Punainen Risti auttaa tulva-alueilla jakamalla maanviljelijöille siemeniä uutta satoa varten.
Lue lisää aiheesta kansainvälisen Punaisen Ristin sivuilta:
Tulvat
Kulkutaudit
Kuvat Bangladeshin tulvista 2004: REUTERS / Rafuqur Rahman, courtesy www.alertnet.org

