Gazalaiset tarvitsevat pitkäjänteistä tukea

Julkaistu 23.1.2009 15:15
Muokattu 23.1.2009 15:40

Gazan sodan tuhot selviävät avustustyöntekijöille päivä päivältä paremmin. Kolme viikkoa kestänyt sota oli erittäin raskas siviileille, jotka nyt surevat kuolleita omaisiaan ja yrittävät korjata tuhoutuneita kotejaan.

Gazan kaupungissa Leila Al-Helou palaa kotiinsa, jonka hän rakensi perheensä kanssa 20 vuotta sitten. Yläkerta on täysin tuhoutunut. Samaan aikaan kansainvälisen Punaisen Ristin työntekijät ovat asuinalueella arvioimassa tuhoja. Avustustyöntekijät jakavat tarvikkeita ovien, ikkunoiden ja kattojen korjaamiseen.

Leilalle ei ole niistä kuitenkaan hyötyä, koti on korjauskelvoton. Leila asuu perheineen sukulaisten luona eikä tiedä, miten elämä tästä jatkuu.

– Me tarvitsemme kaikkein kipeimmin turvallisuutta, hän sanoo.

Gazan kaupungissa kansainvälinen Punainen Risti ja Palestiinan Punainen Puolikuu ovat auttaneet jo noin 15 000 talon korjaamisessa. Punainen Risti tulee jatkamaan avustustyötään pitkään hätäapuvaiheen jälkeen. Asuntojen rakentamista tuetaan ja infrastruktuuria kuten vesijärjestelmiä ja sähkölinjoja korjataan.

– Puolen vuoden saarron ja kolmen viikon sodan jälkeen ihmisten pääseminen takaisin normaaliin elämänrytmiin Gazassa on hyvin vaikeaa, toteaa Antoine Grand, Punaisen Ristin Gazan toimiston johtaja.