Julkaistu 5.1.2009 8:47
Muokattu 4.3.2009
13:38
Tilanne Gazassa on taistelujen seurauksena kaoottinen. Maataistelujen alkaminen on ajanut pommituksista kärsineet siviilit entistä vaikeampaan tilanteeseen. Israelin puolella siviilit ovat kohdanneet kärsimystä Gazasta ammuttujen rakettien seurauksena. Geneven sopimusten mukaan siviili- ja sotilaskohteet on eroteltava toisistaan.
– Siviilien turvallisuus on tässä konfliktissa suurin huolenaiheemme. Vaadimme kaikkia osapuolia turvaamaan niiden ihmisten elämän, jotka eivät osallistu taisteluihin, sanoo Pierre Wettach, joka johtaa Punaisen Ristin kansainvälisen komitean avustustyötä alueella.
Jo ennestään heikosti varustetut sairaalat ovat kärsineet Gazassa vaurioita, eikä sähkönjakelu toimi. Sairaaloiden toiminta onkin täysin heikkokuntoisten generaattoreiden varassa, mikä vaarantaa annettavan hoidon. Jos ympäri vuorokauden käyvä generaattori lakkaa toimimasta, myös monet hoitoon vaadittavat laitteet pysähtyvät. Pommitukset ovat tuhonneet myös vesiputkia, minkä seurauksena Gazassa ei monin paikoin ole saatavilla puhdasta vettä.
Kirurginen ryhmä Gazaan
Sotatoimien vuoksi Punaisella Ristillä on vaikeuksia liikkua alueella ja arvioida avun tarvetta. Punaisen Ristin kirurginen ryhmä on edelleen Israelin puolella odottamassa pääsyä Gazaan. Ryhmä, jossa työskentelee myös suomalainen leikkaussalihoitaja, ryhtyy alueelle päästyään toimimaan Shifan sairaalassa. Ryhmän uskotaan pääsevän Gazaan maanantaina.
Myös Palestiinan Punaisella Puolikuulla on ollut vaikeuksia toimia Gazassa. Ambulanssit eivät ole aina päässeet avun tarvitsijoiden luokse. Esimerkiksi sunnuntaina Pohjois-Gazassa eräs nainen ei päässyt sairaalaan synnyttämään. Hänen lapsensa syntyi kuolleena, ja synnytyksen jälkeisistä komplikaatioista kärsinyt nainen kuljetettiin lopulta kottikärryillä sairaalaan. Palestiinan Punainen Puolikuu hoiti viikonloppuna yhden vuorokauden aikana 176 haavoittunutta.
Israelin puolella Punaisen Ristin liikkeeseen kuuluva Magen David Adom -yhdistys jatkaa raketti-iskuista kärsivien ihmisten auttamista. Yhdistyksen mukaan yhdeksän päivän aikana iskuissa on kuollut neljä ja haavoittunut 60 ihmistä.
Lue lisää Punaisen Ristin kansainvälisen komitean työstä Gazassa
Gazan konfliktin uhreja voit auttaa lahjoittamalla Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon.
Katastrofirahaston tilinumerot:
- Nordea 221918-68000
- Sampo 800019-225005
- Okopankki 578007-111649
- Aktia 405511-11397
- Suupohjan Osuuspankki 473047-230189
- Handelsbanken 313130-1199025
- Tapiola 363630-1970110
Merkitse viestikenttään lahjoituksen kohteeksi Gaza.
Lahjoituspuhelimella yleislahjoitukset Katastrofirahastoon:
0600 12220 (19,95 € / puhelu + pvm)
0600 12210 (9,85 € / puhelu + pvm)
Kuva: Reuters/www.alertnet.org

