Julkaistu 31.12.2008 11:29
Muokattu 15.1.2009
15:59
Suomen Punainen Risti antaa katastrofirahastostaan 100 000 euroa Gazan ilmaiskujen uhrien auttamiseksi. Suomesta saaduilla lahjoitusvaroilla hankitaan Gazan sairaaloihin muun muassa hoitotarvikkeita, lääkkeitä ja ruokaa. Lisäksi konfliktialueelle lähtee Suomen Punaisen Ristin leikkaussalihoitaja.
– Yksitoista Punaisen Ristin lääkintätarvikkeita kuljettanutta rekkaa on neuvottelujen jälkeen päässyt Gazan alueelle, SPR:n kansainvälisen avun johtaja Kalle Löövi sanoo.
Tel Aviviin laskeutui tiistaina Punaisen Ristin avustuskone, jossa on tarvikkeita 500 haavoittuneen hoitamiseen. Punaisen Ristin tietojen mukaan Gazan sairaaloihin oli tiistaihin mennessä tuotu jo 1266 haavoittunutta.
Punainen Risti on perustanut Gazaan sairaaloita kiertävän kirurgisen ryhmän, jossa myös suomalainen hoitaja työskentelee. Klinikka liikkuu Gazan alueella autoilla ja pystyy siten viemään nopeasti leikkaushoitoa uhrien luokse.
Palestiinan Punaisella Puolikuulla on Gazassa 45 ambulanssia. Torstain aikana ambulansseja ja lääkintäryhmiä lähetettiin 37:ään ilmaiskuista kärsineeseen kohteeseen. Länsirannalla Palestiinan Punaisen Puolikuun veripalvelu on kerännyt 700 veripussia, joiden kuljettamisen Gazaan järjestää Punaisen Ristin kansainvälinen komitea.
Egyptin Punainen Puolikuu auttaa Egyptissä sinne evakuoituja ihmisiä ja lähettää myös apua Gazaan.
Israelissa Punaisen Ristin liikkeeseen kuuluva Magen David Adom –yhdistys on antanut ensiapua alueilla, joille on ammuttu raketteja Gazasta. Yhdistys on myös järjestänyt ensiapukoulutusta opettajille raketti-iskuista kärsineille alueilla. Keskiviikkona järjestetylle kurssille osallistui 100 opettajaa.
Siviilejä on suojeltava
Punainen Risti on huolissaan siviilien kohtaamista kärsimyksistä. Geneven sopimusten mukaan siviili- ja sotilaskohteet on eroteltava toisistaan. Punaisen Ristin ja muiden Geneven sopimusten suojaamien avustuskuljetusten kulkua on autettava, ei estettävä.
Sähkönsaanti Gazassa on hyvin epävarmaa, mikä vaarantaa sairaaloiden toimivuuden. Tällä hetkellä sairaaloissa onkin lääkintätarvikkeiden lisäksi suuri tarve varageneraattoreille ja niiden varaosille sekä polttoaineelle.
– Sairaaloiden toimivuuden kannalta on välttämätöntä, että avustuskuljetukset pääsevät kulkemaan jatkossa esteettömästi, Löövi toteaa.
Avustustyötä Gazassa toteuttavat Palestiinan Punainen Puolikuu ja Punaisen Ristin kansainvälinen komitea, joka on erikoistunut avustustyöhön konfliktitilanteissa. Punaisella Puolikuulla on Gazassa pelastus- sairaankuljetus- ja sairaanhoitotehtävissä 280 työntekijää. Lisäksi alueella on noin sata kansainvälisen Punaisen Ristin työntekijää.
Lue lisää Punaisen Ristin kansainvälisen komitean sivuilta
Lisätietoja sodan oikeussäännöistä
Gazan konfliktin uhreja voit auttaa lahjoittamalla Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon.
Soita lahjoituspuhelimeen:
0600 414141 (20,00 € / puhelu + pvm)
Katastrofirahaston tilinumerot:
- Nordea 221918-68000
- Sampo 800019-225005
- Okopankki 578007-111649
- Aktia 405511-11397
- Suupohjan Osuuspankki 473047-230189
- Handelsbanken 313130-1199025
- Tapiola 363630-1970110
Merkitse viestikenttään lahjoituksen kohteeksi Gaza.
Kuva: ICRC
