Kotinsa jättäneitä naisia ja lapsia Jowharin telttaleirissä
Somaliaa koettelee vuosikymmenen pahin tragedia

Julkaistu 5.6.2008 14:13
Muokattu 5.6.2008 21:26

Somalia on ajautumassa sen lähihistorian vakavimpaan humanitaariseen kriisiin. Aseelliset konfliktit, äärimmäinen kuivuus ja ruoan hintojen räjähdysmäinen kasvu koettelevat maata pahemmin kuin vuosiin.

- Todistamme parhaillaan vuosikymmenen pahinta kriisiä Somaliassa, toteaa Pascal Hundt, Punaisen Ristin kansainvälisen komitean päällikkö Somaliassa.

Toistuvien aseellisten konfliktien ja äärimmäisten luonnonilmiöiden seurauksena somalisiviilien tilanne on Hundtin mukaan tällä hetkellä kestämätön.

- Ihmiset ovat nääntyneitä taistellessaan jatkuvasti henkiinjäämisestään, hän toteaa.

Taisteluiden keskellä somalisiviilit kamppailevat päivittäin ruoan, juomaveden ja suojan löytämiseksi perheilleen.

Aseelliset konfliktit siviiliväestön uhkana

Somalia on kärsinyt aseellisista konflikteista yli 15 vuoden ajan. Aseellisten ryhmien yhteenotot erityisesti Somalian keskiosan kaupungeissa ovat pakottaneet sadat tuhannet ihmiset pakenemaan kodeistaan. Kaupunkien rajuissa ja arvaamattomissa yhteenotoissa on kuollut lukuisia siviilejä ja tuhansia on loukkaantunut. Kansainvälinen Punainen Risti arvioi, että noin kolmasosa heistä on naisia ja alle 15-vuotiaita lapsia.

Taistelut ovat kiivaimpia pääkaupunki Mogadishussa, josta lukuisat perheet ovat joutuneet pakenemaan lähiseuduille kauas terveydenhuoltopalveluista. Paenneet perheet joutuvat usein lähtemään kodeistaan ilman perheen isää, mikä tekee perheen tilanteesta entistä turvattomamman.

Suomen Punainen Risti on mukana rahoittamassa Somalian Punaisen Puolikuun ja kansainvälisen Punaisen Ristin yhteistyötä, jolla taisteluissa loukkaantuneiden ja niitä paenneiden siviilien terveydenhuolto pyritään varmistamaan myös äärimmäisimmissä olosuhteissa.

Somalinaisia vedenhaussa Shebellejoella

Kuivuus vie sadon, ruoan ja toivon

Aseellisten konfliktien ohella Somalian kriittistä humanitaarista tilannetta pahentavat entisestään maan äärimmäiset sääolot. Paikoin jo yli kaksi vuotta jatkunut kuivuus on tehnyt maanviljelystä mahdotonta, jonka seurauksena maa on ajautumassa nälänhädän partaalle. Myös puhtaan juomaveden saanti on äärimmäisen vaikeaa.

Vuoden 2008 alusta alkaen maan ruoka- ja vesipulaa on kärjistänyt entisestään ruoan hinnan räjähdysmäinen kasvu. Aiemmin omavaraistaloudessa eläneet maanviljelijät ovat monin paikoin tilanteessa, jossa jatkuva kuivuus ja maata ajoittain piinaavat tulvat ovat vieneet heidän elinkeinonsa. Samalla nousevat ruoan hinnat ja heikentyvä Somalian shillinki tekevät myös ruoan ostamisen mahdottomaksi. Kansainvälisen Punaisen Ristin mukaan yhä kasvava osa maan väestöstä on riippuvainen kansainvälisestä ruoka-avustuksesta.

Apua Suomesta Somaliaan

Vuonna 2008 Suomen Punainen Risti on tukenut avustustyötä Somaliassa yhteensä yli miljoonalla eurolla. Avustusvarat ohjataan Somalian Punaisen Puolikuun ja kansainvälisen Punaisen Ristin ohjelmiin, joiden kautta kehitetään muun muassa sairaanhoitomahdollisuuksia taisteluista kärsivillä alueilla.

Varoilla pyritään helpottamaan myös maaseudun ahdinkoa esimerkiksi toimittamalla siemenviljaa ja kastelujärjestelmiä pahiten kärsineille alueille. Suomen Punaisen Ristin tukemien ohjelmien kautta rahoitetaan myös hiv ja aids –työtä ja terveydenhuollon kehittämistä Somaliassa. Apu rahoitetaan Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastosta ja ulkoministeriöstä saaduilla varoilla.

Lue lisää Suomen Punaisen Ristin työstä Somaliassa

Teksti: Taina Keinänen
Kuvat: ICRC / Reuters