Punaisen ristin tehtävänä on pyrkiä edistämään aseellisissa selkkauksissa sovellettavan humanitaarisen oikeuden ymmärtämistä ja tunnetuksi tekemistä. Punainen Risti kouluttaa erityisesti humanitaarisen oikeuden alaan erikoistuneita kouluttajia, joiden tietotaito on edelleen humanitaarisen oikeuden vapaaehtoisten sekä osastojen käytössä heidän järjestäessään sodan oikeussääntöihin liittyviä tapahtumia.
Punainen Risti kouluttaa humanitaarisen oikeuden kouluttajien lisäksi mm. puolustusvoimia, viranomaisia, avustustyöntekijöitä ja "suurta yleisöä". Vapaaehtoisten ja muiden humanitaarisesta oikeudesta kiinnostuneiden henkilöiden koulutus- ja tiedotusmuodoksi on vakiintunut muutama erilainen humanitaarisen oikeuden kurssimuoto: peruskurssi, jatkokurssi sekä käytännön kurssi.
Peruskurssi
Humanitaarisen oikeuden toimintapaletin peruspilari on peruskurssi. Kurssi on kaksipäiväinen ja se on avoin järjestön jäsenille sekä ulkopuolisille. Kurssin avulla pyritään selkeyttämään osallistujille humanitaarisen oikeuden perussäännöt ja periaatteet. Punaisen Ristin humanitaarisen oikeuden toiminnan kannalta peruskurssi on tärkein tapa rekrytoida uusia jäseniä ja vapaaehtoisia. Peruskurssin tulee inspiroida ja herättää mahdollisimman monessa halun hankkia lisätietoa humanitaarisesta oikeudesta. Tarpeen mukaan kurssia voidaan soveltaa myös päivän kurssina. Kouluttajana peruskurssilla toimivat Punaisen Ristin humanitaarisen oikeuden kouluttajat.
Jatkokurssi
Humanitaarisen oikeuden peruskurssin käyneille järjestetään kysynnän mukaan jatkokursseja. Jatkokurssit ovat yleensä alueellisia. Jatkokurssin muoto ja aihe on periaatteessa vapaa, tärkeintä on syventää osallistujien jo olemassa olevaa tietoutta johonkin tiettyyn aiheeseen. Jatkokurssin joustavuudesta johtuen kurssi voidaan toteuttaa joko kurssimuodossa taikka käytännön kautta, esimerkiksi "sotavankipolkuna". Vapaaehtoiskouluttajien lisäksi kurssille on hyvä yrittää saada jokin asiantuntija. Sotavankien lisäksi mahdollisia aiheita ovat muun muassa kielletyt sodankäyntimenetelmät, lapset ja naiset sekä kulttuuriomaisuuden suojelu.
Käytännön kurssi
Käytännön kurssi on suunnattu ennen kaikkea henkilöille, jotka haluavat käytännön harjoitusten kautta opetella humanitaarisen oikeuden perusperiaatteita ja sääntöjä. Kurssi on 2-3 päivää kestävä peruskurssi, johon liittyy paljon ryhmätöitä ja harjoituksia. Kurssin viimeisenä päivänä osallistujat jaetaan ryhmiin ja lähetetään kiertämään rasteja, joissa testataan aikaisemmin opitut asiat. Kurssi edellyttää useimmiten paljon ulkotilaa, yhteisen yöpymispaikan kurssilaisille, useita kouluttajia ja rastinvetäjiä sekä maaliryhmän. Rasteilla ja kurssin aikana humanitaariseen oikeuteen tutustutaan ennen kaikkea Punaisen Ristin näkökulmasta, minkä takia kurssi soveltuu hyvin etenkin jo ennestään Punaisen Ristin toiminnassa mukana oleville.

