nettiinICRC people.jpg
Elokuvailta   

Elokuvaillan järjestäminen on hyvä mahdollisuus humanitaarisen oikeuden vapaaehtoisryhmälle saada näkyvyyttä humanitaarisen oikeuden aiheille sekä ryhmälle itselleen. Elokuvaillassa on tarkoitus näyttää sodan oikeussääntöihin liittyviä elokuvia sekä herättää keskustelua.

Keskustelu voi liittyä elokuvan sisältöön sekä siihen, miten elokuvassa huomioitiin humanitaarisen oikeuden säännöksiä. Keskustelu voi elokuvan jälkeen olla vapaamuotoista, tai ryhmä voi esimerkiksi pyytää elokuvan nähneitä vastaamaan etukäteen laadittuun kyselyyn elokuvasta, jolloin vastauksista voidaan keskustella lopuksi yhdessä.

Mikäli katsottava elokuva liittyy tiiviisti tiettyyn teemaan, voi ryhmä halutessaan kutsua elokuvailtaan asiantuntijan pitämään pienen alustuksen aiheesta. Asiantuntijana voi toimia esimerkiksi professori, humanitaarisen oikeuden kouluttaja tai Punaisen Ristin delegaatti. Mikäli alustaja jää tilaisuuteen katsomaan elokuvan, myös hän voi osallistua lopuksi käytävään keskusteluun. Asiantuntijanäkökulman mukaan ottaminen syventää keskustelua ja tuo siihen uusia ulottuvuuksia. Samalla muulla yleisöllä on mahdollisuus esittää aiheeseen liittyviä kysymyksiä.

testtime to act.gifElokuvailta on toimintamuoto, jonka voi järjestää erilaisille kohderyhmille. Humanitaarisen oikeuden ryhmä voi järjestää elokuvaillan vain jäsenilleen tai yhdessä toisen ryhmän kanssa. Elokuvailta voi olla myös yleisölle avoin tilaisuus, jota ryhmä mainostaa esimerkiksi Suomen Punaisen Ristin tapahtumakalenterissa (tähän linkki). Tilaisuuden ollessa julkinen tulee ryhmän ottaa huomioon tekijänoikeuslain asettamat rajoitukset, mikäli näytettävä elokuva ei ole Punaisen Ristin itse tuottama. Elokuvailta soveltuu toimintamuotona myös yläaste- ja lukioikäisille, ja se voidaan järjestää yhteistyössä koulun kanssa . Elokuvan kautta oppilaat näkevät esimerkkitilanteita joista keskustella.