Mitä ovat sodan oikeussäännöt?
Sodan oikeussäännöt eli kansainvälisen humanitaarisen oikeuden säännöt ovat valtioiden sopimia oikeussääntöjä, joilla pyritään rajoittamaan aseellisten selkkausten vaikutuksia. Niiden tarkoituksena on yhtäältä suojella ihmisiä, jotka eivät osallistu vihollisuuksiin, sekä toisaalta rajoittaa sodankäyntitapoja ja –keinoja.
Sodan oikeussäännöt ovat osa kansainvälistä oikeutta. Kansainvälisen oikeuden lähteitä ovat valtioiden väliset sopimukset eli valtiosopimukset, jotka sitovat kyseiseen sopimukseen osapuolina olevia valtioita. Kansainvälisen oikeuden lähde on myös ns. tapaoikeus, joka muodostuu valtioiden välisestä, niiden sitovaksi mieltävästä toistuvasta käytännöstä. Tapaoikeus sitoo kaikkia maailman valtioita.
Sodan oikeussäännöt soveltuvat aseellisissa selkkauksissa (sodissa). On tärkeää huomata, että sodan oikeussäännöt eivät säätele sitä, onko valtiolla oikeutus aseellisen voiman käyttöön. Toisin sanoen humanitaarinen oikeus ei anna vastausta kysymykseen onko sotaan ryhdytty oikein perustein. Voimankäytön oikeutukseen liittyvistä kysymyksistä (onko kyseessä laiton hyökkäys vai sallittu itsepuolustus) säädetään sen sijaan Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) peruskirjassa.
Mistä sodan oikeussäännöt syntyivät?
Sodan oikeussääntöjen juuret juontuvat jo antiikin sivilisaatioiden ja uskontojen säännöstöihin – sodankäynti on kautta aikojen ollut periaatteiden ja tapasäännöstöjen määrittämää.
Sodan oikeussääntöjen yleismaailmallinen koostaminen eli kodifiointi alkoi 1800-luvulla. Siitä lähtien valtiot ovat modernien sotien katkerien kokemuksien pohjalta laatineet erilaisia sääntöjä. Sodan oikeussäännöt tunnustavat sodan realiteetit sekä taistelevien osapuolten sotilaalliset tavoitteet. Samanaikaisesti säännöt heijastavat ja edistävät universaaleja humanitaarisia arvoja, joiden kautta pyritään estämään sodan aiheuttamaa turhaa ja liiallista kärsimystä ja osaltaan helpottamaan rauhan rakentamista sodan jälkeen.
Kansainvälisen yhteisön laajentuessa yhä kasvava määrä valtioita on osallistunut sodan oikeussääntöjen kehittämiseen. Kansainvälinen humanitaarinen oikeus muodostaa nykyisin yleismaailmallisen kansainvälisen oikeuden osa-alueen.
Mihin keskeiset kansainvälisen humanitaarisen oikeuden säännöt on kirjattu?
Merkittävä osa sodan oikeussäännöistä sisältyy neljään Geneven sopimukseen, jotka on laadittu vuonna 1949. Kaikki maailman valtiot ovat tunnustaneet näiden sopimusten sitovuuden ja ovat niiden osapuolia. Vuoden 1949 sopimuksia on kehitetty ja täydennetty kahdella myöhemmällä sopimuksella. Nämä vuoden 1977 lisäpöytäkirjat koskevat aseellisten selkkausten uhrien, erityisesti siviilien, suojelua sekä laajentavat suojelun myös sisällissotien tilanteisiin. Ensimmäisen lisäpöytäkirjan on ratifioinut 168 valtiota ja toisen lisäpöytäkirjan 164 valtiota. Vuonna 2005 valtiot sopivat kolmannesta lisäpöytäkirjasta, joka sisältää säännökset uudesta suojamerkistä, punaisesta kristallista.
Näiden sopimusten lisäksi kansainvälinen yhteisö on kieltänyt tiettyjä aseita ja sodankäyntimenetelmiä sekä säätänyt tiettyjen ihmisryhmien ja kohteiden erityissuojelusta myös muissa sopimuksissa. Keskeisiin sodan oikeussääntöjä koskeviin sopimuksiin voit tutustua täällä.
Monet sodan oikeussäännöistä on nykyisin katsottu tapaoikeudellisesti velvoittaviksi. Tapaoikeutena ne sitovat kaikkia maailman valtioita. Tapaoikeus täydentää osaltaan sodan oikeussääntöjen sopimuksia. Tapaoikeudesta voit lukea enemmän täältä.
Milloin sodan oikeussäännöt soveltuvat?
Sodan oikeussäännöt soveltuvat aseellisissa selkkauksissa. Ne eivät ole sovellettavissa maan sisäisiin häiriöihin ja jännitystiloihin, kuten mellakoihin tai yksittäisiin ja satunnaisiin väkivaltaisuuksiin, ja muihin vastaavan luonteisiin tekoihin, joita ei katsota aseellisiksi selkkauksiksi. Ne soveltuvat ainoastaan konfliktin jo alettua ja tällöin yhdenvertaisesti kaikkiin konfliktin osapuoliin riippumatta siitä, kuka konfliktin aloitti.
Sodan oikeussäännöissä tehdään ero kansainvälisten ja kansainvälistä luonnetta vailla olevien aseellisten selkkausten välillä. Kansainvälisiä aseellisia selkkauksia (valtioiden välisiä sotia) ovat ne konfliktit, joissa osapuolina on kaksi tai useampia valtioita. Kansainvälisten aseellisten konfliktien tilanteissa soveltuu laaja joukko säännöksiä, kuten mm. neljä Geneven yleissopimusta vuodelta 1949 ja I lisäpöytäkirja vuodelta 1977.
Kansainvälistä luonnetta vailla olevat aseelliset selkkaukset ovat selkkauksia, joissa toisiaan vastaan taistelevat valtion viralliset asevoimat ja erilaiset aseelliset ryhmittymät tai ainoastaan aseelliset ryhmittymät keskenään. Näihin selkkauksiin soveltuvien säädösten määrä on rajatumpi. Näitä säännöksiä ovat mm. Geneven yleissopimusten ns. yhteinen 3 artikla, Geneven sopimusten II lisäpöytäkirja vuodelta 1977 sekä tapaoikeus.
On tärkeää huomata ero sodan oikeussääntöjen ja ihmisoikeuksien välillä. Siinä missä osa säännöistä on samoja kummassakin näistä kansainvälisen oikeuden osa-alueista, on kumpikin näistä oikeudenaloista kehittynyt erikseen ja ne soveltuvat lähtökohtaisesti eri tilanteissa. Ihmisoikeudet – toisin kuin sodan oikeussäännöt – soveltuvat aina eli myös rauhan aikana. Ihmisoikeudet ovat voimassa myös konfliktitilanteissa, mutta niiden soveltamista voidaan rajoittaa. Sodan oikeussäännöt soveltuvat vain aseellisissa selkkauksissa.
Mitä sääntöjä sodan oikeussäännöt sisältävät?
Sodan oikeussäännöt kattavat:
- Niiden henkilöiden suojelun, jotka eivät osallistu taisteluihin (kuten siviilit, haavoittuneet ja sairaat sotilaat sekä sotavangit)
- Sodankäyntikeinojen – erityisesti tiettyjen aseiden - sekä sodankäyntitapojen, kuten tiettyjen sotilastaktiikoiden rajoittamisen
Mitä on suojelu?
Sodan oikeussäännöt suojelevat niitä, jotka eivät osallistu taisteluihin, kuten siviilejä ja lääkintä- ja uskonnollista henkilöstöä. Ne suojelevat myös sellaisia henkilöitä, jotka ovat osallistuneet, mutta eivät enää osallistu taisteluihin, kuten haavoittuneita, haaksirikkoutuneita ja sairaita taistelijoita sekä sotavankeja.
Suojeltujen henkilöiden elämää sekä fyysistä ja henkistä koskemattomuutta/hyvinvointia on kunnioitettava aseellisen selkkauksen aikana. Heitä on suojeltava ja kohdeltava inhimillisesti kaikissa olosuhteissa: kaikenlainen syrjintä on kielletty. Myös heidän oikeusturvaansa suojellaan.
Antautuvan tai taisteluun kykenemättömän vihollisen tappaminen tai vahingoittaminen on kiellettyä. Sairaat ja haavoittuneet tulee kerätä ja heitä on hoidettava. Lisäksi lääkintähenkilöstöä ja –yksiköitä, kuten sairaaloita ja ambulansseja, on suojeltava eikä niihin saa kohdistaa sotatoimia.
Geneven sopimuksiin sisältyy lisäksi yksityiskohtaisia sääntöjä sotavankien kohtelusta ja konfliktin toisen osapuolen, kuten miehittäjä- tai valtaajavaltion, valtaan joutuneiden siviilien kohtelusta. Näihin velvoitteisiin kuuluu esimerkiksi velvollisuus tuoda siviileille elintarvikkeita ja muita välttämättömiä tarvikkeita. Lisäksi jokaisella selkkauksen osapuolen alueella olevalla henkilöllä on oikeus pitää yhteyttä perheenjäseniinsä.
Sodan oikeussäännöt määrittelevät myös selvästi tunnistettavat suojamerkit, joilla merkitään suojeltuja henkilöitä, paikkoja ja kohteita. Tärkeimpiä suojamerkkejä merkkejä ovat punainen risti, punainen puolikuu ja punainen kristalli sekä kulttuurikohteita ja väestönsuojia ilmaiseva suojatunnus, joka on sinivalkoinen kilpi.
Mitä rajoituksia aseille ja sodankäyntitavoille on olemassa?
Sodan oikeussäännöt kieltävät kaikki sodankäyntitavat ja –keinot, jotka
- eivät erottele siviilien ja sotilaiden tai siviili- ja sotilaskohteiden välillä. Nämä kohteet on aina erotettava toisistaan, aseellinen toiminta on sallittua ainoastaan sotilaallisia kohteita vastaan. Erottelun tarkoituksena on suojella siviiliväestöä ja heidän omaisuuttaan.
- aiheuttavat tarpeetonta kärsimystä ja liiallisia vammoja.
- aiheuttavat vakavia tai pitkä-aikaisia vahinkoja ympäristölle.
Monet tällaisia seurauksia yleensä aiheuttaneet aseet, kuten mm. räjähtävät ammukset, kemialliset ja biologiset aseet, sokeuttavat laseraseet ja henkilömiinat, on nykyään kielletty tai niiden käyttöä on rajoitettu erillisissä sopimuksissa.
Noudatetaanko sodan oikeussääntöjä?
Tiedotusvälineet välittävät jatkuvasti tietoa tilanteista, joissa on toimittu vastoin humanitaarisen oikeuden sääntöjä. Siviilit ovat nykyisten sotien suurimpia kärsijöitä.
Sääntörikkomusten ohella on kuitenkin tärkeää huomata myös ne tapaukset, joissa sodan oikeussäännöt ovat mahdollistaneet siviilien, sotavankien, sairaiden ja haavoittuneiden suojelun sekä rajoittaneet epäinhimillisten aseiden käyttöä. Nämä tapahtumat päätyvät uutisotsikoihin valitettavan harvoin.
Sodan oikeussäännöt toimivat myös eräänlaisena moraalisena mittapuuna sille, mikä sodassa on sallittua. Ne mahdollistavat sotarikollisten saattamisen oikeuden eteen. Ne antavat myös tiedotusvälineille välineen, jonka avulla tiedotusvälineet voivat arvioida osapuolten sotilaallisia toimia.
Mitä tulisi tehdä sodan oikeussääntöjen voimaansaattamiseksi?
Sodan oikeussäännöt soveltuvat silloin, kun valtio on joutunut sotaan, eli äärimmäisen väkivallan vallitessa. Tämä aiheuttaa väistämättä suuria haasteita sääntöjen noudattamiselle. Jotta humanitaarinen oikeus toteuttaisi tavoitteensa, on valtioiden toimeenpantava niiden kansainväliset velvoitteet kansallisin toimenpitein.
Valtioiden tulee säätää lailla rangaistaviksi humanitaarisen oikeuden vakavimmat loukkaukset eli sotarikoksiksi määriteltävät teot. Lisäksi valtioiden tulee säätää lait, jotka takaavat punaisen ristin, punaisen puolikuun ja punaisen kristallin tunnusmerkkien suojelun.
Kansainvälisen humanitaarisen oikeuden kunnioituksen ja noudattamisen takaaminen edellyttää toimenpiteitä valtioilta. Valtioilla on velvollisuus opettaa sodan oikeussääntöjä niin asevoimiensa jäsenille kuin laajemmallekin yleisölle. Valtioiden tulee ehkäistä sodan oikeussääntöjen loukkaukset sekä rangaista loukkauksista, jos sellaisia ilmenee.
lähetä
tulosta