Miten pitää elävänä se rakkaus, joka alun perin sitoi ihmiset yhteen? Siinä polttava kysymys, kun arjen velvollisuudet ja uupuminen uhkaavat ottaa ylivallan omaishoitajan elämässä.
Suomen Punaisen Ristin omaishoitajille järjestämillä henkisen tuen kursseilla halutaan vahvistaa jaksamista arjessa ja antaa valmiuksia ymmärtää niitä tunteita, joita läheisen hoitaminen herättää.
Omaishoitaja tekee antoisaa, mutta raskasta ja sitovaa työtä. Joskus se tuntuu nielaisevan ihmisen 24 tunniksi vuorokaudessa. Uupuminen ja oman itsen kadottaminen ovat riskinä.
Omaishoitajana elämä ja roolit kääntyvät päälaelleen. Tunne sitoi puolisot aikanaan yhteen, hoitosuhteesta ei silloin ollut kysymys. Lapsen omaishoitajalla rooli puolestaan jatkuu. Yleensä vanhemmat odottavat, että lapsenhoito ja raskain vastuu päättyvät aikanaan: hoitosuhde on tilapäinen ja muuttuu vähitellen kumppanuudeksi.
- Kun elämä alkaa olla velvollisuuksien täyttämää hoitamista, omaishoitajaa uhkaa oman itsen kadottaminen, kriisipsykologi ja psykoterapeutti Eija Palosaari varoittaa.
Palosaari kehottaa omaishoitajia miettimään tilannettaan virstanpylväs virstanpylväältä. Hän myös kehottaa omaishoitajia lempeyteen omaa itseä kohtaan.
- Elämään tulee valtava muutos. Tunnesuhde alkaa vähitellen antaa tilaa velvollisuuksille, joille ei näy loppua. Omaishoitajan on pidettävä huolta, etteivät velvollisuudet täytä koko elämää eikä kaikki huomio kohdistu vain hoidettavaan. Huomiota pitää antaa myös itselleen.
Ole lempeä itseäsi kohtaan. Katkaise stressi, kun se suinkin on mahdollista. Älä pidä jatkuvasti velvollisuuksia päällimmäisinä, vaan nosta itsesi huomion keskipisteeksi.
- Stressaantuneen ihmisen rakkaus ei lämmitä niin kuin se voisi. Perusajatus on pelastaa rakkaus ihmisten välillä. Se voi vaatia tekoja: vapaapäivää esimerkiksi. Hoidettava ei aina sellaista jaksa ajatella, omaishoitajan on itse osattava määritellä tarpeensa.
Omien reaktioiden tunnistaminen auttaa eteenpäin
- Kun arki alkaa olla liian vaikeata ja vaativaa, puolustusmekanismit alkavat toimia. Ne auttavat sietämään ja kestämään vaikealta tuntuvaa tilannetta ja sehän on tietysti hyvä, jos stressi on tilapäistä.
Eija Palosaari jakaa stressin vähitellen kasvavaan stressiin ja äkilliseen kriisiin. Molempiin meillä on oma tapansa reagoida.
- Kasautuvaan stressiin sopeudutaan vähitellen niin, että aletaan puudutella tunteita: ärtymystä, vihaa, syyllisyyttä. Koskaan ei käy niin, että kadottaisit vain kielteiset tunteet, positiivisia tunteita jäätyy aina saman verran.
- Ellet tunnista puolustusmekanismeja ja puutumus jää päälle, et enää elä koko tunneskaalalla vaan sen keskivaiheilla. Lopulta olet kuin tyhjä kuori. Vaarana on, että tähän tottuu, pitää sitä osana omaa luonnetta tai ikääntymistä.
Äkillisen kriisin voima riippuu paljolti siitä, miten ihminen on sairastunut. Tuliko sairaus odottamatta kuin salama kirkkaalta taivaalta?
- Shokkivaihe on epäuskon vaihetta. Tapahtuma tuntuu tulevan aina yllätyksenä, silloinkin kun on tiennyt, että jotain voisi sattua.
- Havaitsemiskykyyn voi tulla muutoksia, muisti pätkii. Tilanne voi kadota muistista ja mieleen jäänyt esimerkiksi vain se, miltä käsissä tuntui, kun otti kaatuvan puolison vastaan.
Shokki auttaa ihmistä ottamaan vastaan äkillisen onnettomuuden. Ihminen on kuin puutunut tai jäätynyt, hän ei tunne järkytystä eikä pelkoa.
Shokkivaihe kestää eri ihmisillä eri pituisen ajan, esimerkiksi päivän tai viikkoja. Hän voi miettiä: onko minussa jokin vika, kun en tunne mitään. Palosaaren mielestä huolestua ei kannata eikä tunteita pidä tuottaa pakolla, niiden aika ei ole vielä.
- Shokkivaihe liukuu vähitellen pois ja tilalle tulevat rajut tunteet, jotka voivat läikkyä reilusti yli. Niitä on vaikea hallita. Vaikka ne tuntuisivat vaikeilta ja sopimattomiltakin, ne olisi kuitenkin terveellistä elää läpi. Silloin niistä menee voima.
Äkillinen onnettomuus ja raskaat velvollisuudet aiheuttavat vihaa, syyllisyyttä, vastenmielisyyden tunteita, itkua ja läheisyyden tarvetta.
Palosaari kehottaa tunnistamaan ja ottamaan vastaan tunteensa. Jos ne jatkuvasti sulkee ja hylkää, ne menevät välivarastoon, mutta eivät häviä. Sieltä ne tulevat yleensä aikaa myöten vastaan.
- Tuntea saa mitä tahansa, tunteita ei tarvitse säätää. Tällaisten ahdistavaan tilanteeseen reaktiona tulevien tunteiden perusteella ei kuitenkaan pidä toimia eikä tehdä kauaskantoisia päätöksiä – ei päättää talon myynnistä tai naimisiin menosta. Näistä tunteista ei liioin tarvitse tehdä johtopäätöksiä. Toimintaa ohjaavat tunteet ihmisellä on erikseen.
Tunteita voi käsitellä
Kun shokista ja reaktiovaiheesta on päästy, on surun aika. Suru on viisas ja terveellinen tunne, joka ehkäisee masennusta. Suruun kuuluu luopuminen. Surun kautta tulee sinuksi todellisuuden kanssa ja hyväksyy sen omakseen.
- Tässä vaiheessa tulee tyytyminen. Kannattaa miettiä, minkä puolesta voi taistella ja mitä ei hyödytä odottaa. Esimerkiksi lopullinen sairaus on parasta hyväksyä, paranemista ei enää koskaan tapahdu. Kun tilanteen jaksaa hyväksyä, siitä voi tehdä parhaan mahdollisen.
Omia voimavaroja voi vahvistaa
- Omaishoitajan on tärkeätä huomata oman elämän merkitys. Ihmisen pitää voida elää elämäänsä ja omasta itsestä käsin tehdä sitä työtä, jonka on ottanut omakseen.
- Jos omaishoitaja ei kiinnitä huomiota myös itseensä, hän ei tee oikeutta kummallekaan, ei itselleen eikä hoidettavalle.
Eija Palosaari esittelee henkisen tuen kursseilla selviytymiskanavat Ofra Ayalonin mukaan. Selviytymistä auttavat uskomukset, joku on uskonnollinen ja toiselle ovat tärkeitä toiset arvot. Tunteet ovat tärkeitä, samoin ihmissuhteet. Mielikuvitus auttaa, liikunta auttaa, tiedot auttavat.
– Joskus käy niin, että ihminen huomaamattaan jättää sivuun jotain itselleen tärkeätä ja luontaista. Jonain päivänä hän vain huomaa, ettei ole lukenut sanomalehtiä pitkään aikaan eikä käynyt lenkillä, kun ei ole ollut aikaa tai voimia. Kannattaa tarkistaa, onko jotain tärkeätä jäänyt salakavalasti ja huomaamatta pois.
- Kannattaa pysähtyä miettimään, kenen elämää tässä oikein eletään. Se vaara on suuri, että tulee elettyä toisen elämää eikä omaa.
Palosaari luettelee kaksi tärkeätä taitoa: kyky ottaa tukea kokematta nöyryytystä tai riippuvuutta ja kyky antaa tukea tulematta ylisuojelevaksi.
- Uhrautua ei kannata loputtomasti.
Apua pitää hakea, kun sitä tarvitsee
- Jos reaktiovaiheen tunteet eivät mene ohi ja niihin jää kiinni, apu voi olla tarpeen. Tilanne on sama, jos kasautuva stressi ei jääkään väliaikaiseksi suojaksi, kuten sen luonteeseen kuuluu. Silloin on hyvä muistaa, ettet ole huono ihminen, vaan väsynyt ja tarvitset apua sekä lepoa.
Terveysasema on se lähin paikka, josta voi lähteä hakemaan apua ja jonne voi kertoa murheensa, Eija Palosaari sanoo.
Kuva: Tuulikki Holopainen
lähetä
tulosta